Korfu ja minä

Korfu ja minä

Alkuvuodesta 2015, MyHeritage otti Yvette Manessis Corporonilta ,joka on Emmy-palkittu tuottaja ja kirjailija, haasteen vastaan auttaakseen häntä tutkimaan Ereikoussan salaisuudet, se on pieni saari Kreikassa, Korfulta pohjoiseen. Tehtävämme onnistui. Mutta kun kerroimme siitä itkuisessa jälleennäkemisessä Kreikan saarella, tajusimme että se oli vain pieni osa tuntematonta tarinaa, tarinaa Korfun juutalaisyhteisöstä. Päätimme jatkaa tätä taivalta,ja yritimme kartoittaa perheen historiaa muinaisessa yhteisössä, joka oli lähes kokonaan hävitetty toisessa maailmansodassa. Tajusimme, että ellemme me tee sitä, kukaan muukaan tuskin tekee, ja merkittävä osa historiaa unohtuisi iäksi.

Sukututkimusmatkallamme, kohtasimme monia tunteellisia sivutarinoita ja yhteisön sukupuu jota me rakensimme, alkoi kourallisesta ihmisiä, jotka tunnettiin vain etunimiltä, kasvoi tuhansiin.

Yhdessä välissä, tutkimuksemme paljasti yllättävän yhteyden juutalais-perheen, joka oli säästynyt Ereikoussassa ,kiitos Kreikan saarelaisten rohkeuden sekä Corfiotin isovanhempien ,ja Israelilaisen journalistin Amir Zivin välillä. Amir ei ollut vuosien myötä ottanut selvää välimerellisestä taustastaan, vaikka hän oli tietoinen Kreikkalaisesta menneisyydestään.

Totuuden nimissä, en koskaan kuvitellut että voisin koskaan palata niihin muistoihin…

Aiemmin sinä vuonna, kun MyHeritagen tutkijat lähestyivät Amiria, sai hän tietää monimutkaisesta tarina vyyhdistä, mikä liitti hänen perheensä historian orpo tyttö Rosaan, joka oli piilotettu ja pelastettu Ereikoussassa yli 70 vuotta sitten.

Näytimme Amirille tämän kuvan hänen isovanhemmistaan, David and Rosa Bellelinistä, kolmen lapsensa kanssa: Sarah, Tikvah, ja Chaim. Kuva ravisteli häntä ydintä myöten — hän ei ollut koskaan nähnyt kuvaa isovanhemmistaan näin nuorina. Se oli merkittävä kuva, koska se oli otettu kun perhe oli valmistautunut palaamaan Israelista Korfuun vain muutama vuosi ennen kuin toinen maailmansota purkautui, muutto jota ei koskaan tapahtunut, pelasti heidän henkensä.

Tämä inspiroi Amirin kirjoittamaan elegantin artikkelin Kreikkalaisista juuristaan ja lapsuus muistoistaan, minkä lukemista me lämpimästi suosittelemme, on nimeltään ”Corfu and Me”, se julkaistiin ynetnews uutisissa. Älä ohita sitä!!

MyHeritage mainittiin myös hiljattain TV uutisissa, ja massiivista tutkimustamme Korfulla korostettiin.

Vuosiin, Avraham ja Peretz Hassid eivät tienneet nimiä monille kasvoille äidin kuvissa. Eräänä päivänä, he saivat a mystisen puhelun joka paljasti yksityiskohtia heidän mystisestä taustastaan ja se muutti heidän elämänsä iäksi. Katso tuorein video:

Enemmän tarinoita, joita me löysimme pitkin uskomatonta tutkimus matkaa alkaa paljastua ensimmäistä kertaa, ja julkistetaan täällä sitä mukaa kun ne vyöryvät ulos.

Tägit: ,