Media Kit Finnish

UUTISISSA

Timo sai kuulla vasta aikuisena omasta lahjasolutaustastaan. Marian lapsi sai alkunsa lahjasoluista, ja puoli vuotta sitten biologinen isä löytyi dna-testillä. Timo sai kuulla vasta aikuisena omasta lahjasolutaustastaan. Marian lapsi sai alkunsa lahjasoluista, ja puoli vuotta sitten biologinen isä löytyi dna-testillä. 
Kun Ruotsissa asuva Tommy Kokkarinen viimein 52-vuotiaana sai selville oikean isänsä olevan porilainen Erkki Blomster, oli jo liian myöhäistä. Isä oli kuollut vuonna 2017. Kun Ruotsissa asuva Tommy Kokkarinen viimein 52-vuotiaana sai selville oikean isänsä olevan porilainen Erkki Blomster, oli jo liian myöhäistä. Isä oli kuollut vuonna 2017. 
DNA-testaukseen sekä sukututkimukseen erikoistunut MyHeritage on kehittänyt palvelun, joka käyttää tekoälyä animoidakseen valokuvia, DNA-testaukseen sekä sukututkimukseen erikoistunut MyHeritage on kehittänyt palvelun, joka käyttää tekoälyä animoidakseen valokuvia,
Deep Nostalgia-animaation luomisessa käyttäjän tarvitsee vain ladata haluttu valokuva. Sen jälkeen MyHeritagen tekniikka terävöittää valokuvaa, antaa sille värit ja animoi kuvan henkilön “henkiin”. Deep Nostalgia-animaation luomisessa käyttäjän tarvitsee vain ladata haluttu valokuva. Sen jälkeen MyHeritagen tekniikka terävöittää valokuvaa, antaa sille värit ja animoi kuvan henkilön “henkiin”.
MyHeritagen palveluun voi ladata esimerkiksi isovanhemman kuvan, jonka palvelu animoi noin minuutissa niin, että mummun tai vaarin kasvot heräävät eloon. Vanha totuus on, että kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Entä sitten, kun kuvaan saa liikettä? Tätä voi nyt kokeilla uudessa palvelussa.
<div class="layout__article-area__top-content">
<div class="article__lead">Yhä useampi ­suomalainen löytää tuntemattoman lähisukulaisen dna-testin avulla. Toimittaja Jouni Hirn sai selville omat isovanhempansa. Samalla löytyi yllätysserkku.</div>
</div> Yhä useampi ­suomalainen löytää tuntemattoman lähisukulaisen dna-testin avulla. Toimittaja Jouni Hirn sai selville omat isovanhempansa. Samalla löytyi yllätysserkku.

LEHDISTÖTIEDOTTEET

25.2.2021

MyHeritage julkaisee innovatiivisen ominaisuuden kasvojen animoimiseksi valokuvissa

MyHeritage on ainoa yritys, joka tarjoaa täydellisen valikoiman ominaisuuksia historiallisten valokuvien laadun kohentamiseen, värittämiseen…

24.2.2021

Johtava pääomasijoitusyhtiö Fransisco Partners ostaa MyHeritagen

Francisco Partners, johtava globaali sijoituspalveluyritys, joka on erikoistunut kumppanuuteen teknologiayritysten kanssa, on allekirjoittan…

25.1.2021

MyHeritage julkaisee Värientisöinti-ominaisuuden tuomaan uutta eloa haalistuneisiin valokuviin

MyHeritage ilmoitti tänään haalistuneiden värivalokuvien entisöintiominaisuuden julkaisemisesta. Merkittävä parannus MyHeritagen edistyneese…

5.1.2021

Arabian autiomaassa: MyHeritage sponsoroi tiimiä, joka kilpailee vuoden 2021 Dakar-rallissa

MyHeritage sponsoroi joukkuetta, joka kilpailee vuoden 2021 Dakar-rallissa kevyiden ajoneuvojen luokassa.

23.12.2020

MyHeritage lanseeraa geneettiset ryhmät

Geneettisten ryhmien lisäyksen myötä MyHeritagen etnisyysjakauman tarkkuus kasvaa 2114 maantieteellisellä alueella ja täydentää tämän hetken…

12.6.2020

MyHeritage lanseeraa Photo Enhancer-ominaisuuden, valokuvien laadun kohentajan

MyHeritage esittelee Photo Enhancer-ominaisuuden, se korjaa valokuvat tehokkaasti ja innovatiivisesti ja muuttaa epäselvät kasvot teräviksi.

8.6.2020

MyHeritage Terveyteen on lisätty 7 uutta raporttia

MyHeritage Terveys tarjoaa geneettistä tietoa terveydestä ja auttaa tekemään tietoisia elämäntapavalintoja. MyHeritage Terveyteen on lisätty…

18.5.2020

MyHeritage lisää kolme historiallista kokoelmaa Kreikasta

MyHeritage ilmoittaa kolmen tärkeän kreikkalaisen historiallisen kokoelman julkaisemisesta MyHeritagessa: Kreikka, äänestysrullat (1863–1924…

28.2.2020

MyHeritage julkaisee massiivisen kokoelman historiallisia USAn kaupunkihakemistoja

MyHeritagen uusi kaupunkihakemistokokoelma on runsas tietolähde jokaiselle, joka haluaa tietää lisää suvustaan Yhdysvalloissa 1800-luvun puo…

11.2.2020

MyHeritage julkaisee uraauurtavan uuden ominaisuuden mustavalkoisten kuvien värittämiseksi automaattisesti

MyHeritagella on valokuvien väritysteknologian DeOldify-lisenssi. Teknologian ovat luoneet ohjelmistosuunnittelijat Jason Antic ja Dana Kell…

26.11.2019

MyHeritage lisää 9 uutta raporttia geneettiseen terveystuotteeseensa

Uusissa raporteissa arvioidaan korkean verenpaineen ja PALB2: hen liittyvän rintasyövän geneettistä riskiä ja alttiutta HIV-1: lle

7.9.2019

MyHeritage ostaa Prometheasen ja SNPedian

MyHeritage, johtava globaali alusta perhehistorian tutkimiseen, etnisen alkuperän selvittämiseen, uusien sukulaisten löytämiseen ja terveyst…

20.5.2019

MyHeritage laajenee terveyteen; lanseeraa uuden DNA-testin, joka tarjoaa tehokkaita ja henkilökohtaisia terveyttä koskevia tietoja kuluttajille

MyHeritage ilmoitti tänään DNA-tuotesarjansa huomattavasta laajennuksesta lanseeraamalla MyHeritage DNA Terveys-testin. Testi antaa uuden ul…

14.3.2019

MyHeritage julkaisee 3 väestönlaskentakokoelmaa Norjasta

MyHeritage julkaisi tänään kolme norjalaista väestölaskentakokoelmaa; vuosilta 1891, 1900 ja 1910.

1.3.2019

MyHeritage laajentaa DNA Quest pro bono-projektiaan

MyHeritage ilmoitti tänään jatkavansa DNA Questia, pro bono-projektiaan tavoitteena on DNA-kotitestin avulla yhdistää adoptoituja syntymäpe…

28.2.2019

MyHeritage lisää DNA-osumien automaattisen ryhmittelyn

MyHeritage julkisti tänään uuden AutoClusters-ominaisuuden, joka klusteroi ja visualisoi automaattisesti yhteiset DNA-osumat.

27.2.2019

MyHeritage julkaisee merkittävän parannuksen geneettiseen sukututkimukseen:Theory of Family Relativity™-ominaisuuden

MyHeritage paljasti tänään uusimman innovaationsa geneettisessä sukututkimuksessa - Theory of Family Relativity ™-ominaisuuden. Tämä teknolo…

26.9.2018

MyHeritagesta tulee vuoden 2019 euroviisujen pääyhteistyökumppani

Euroopan yleisradioyhdistysliitto (EBU) on tänään julistanut MyHeritagen Eurovision laulukilpailun 2019 pääyhteistyökumppaniksi. Tapahtuman …

7.9.2018

MyHeritage aloittaa DNA-yhteistyön brittiläisen jälleenmyyjän WHSmithin kanssa

MyHeritage ilmoitti tänään vähittäiskauppakumppanuuden käynnistämisestä WHSmithin kanssa. Tämä merkitsee ensimmäistä tämän tyyppistä kumppan…

29.6.2018

MyHeritage avasi eurooppalaisen DNA-pakkausten jakelukeskuksen vastaamaan alueen korkeaan kysyntään

MyHeritage ilmoitti tänään uuden DNA-pakkausten jakelukeskuksen avaamisesta Tilburgissa, Hollannissa.

21.6.2018

MyHeritage tarjoaa ilmaisia DNA-testejä erotettujen siirtolaisten lasten yhdistämiseksi vanhempiensa kanssa

MyHeritage ilmoitti tänään, että Yhdysvaltojen äskettäin erotettua lapset ja maahanmuuttajaperheiden vanhemmista, yritys laajentaa DNA Quest…

2.3.2018

MyHeritage julkaisee kromosomiselainpäivityksen

MyHeritage, ilmoitti tänään kromosomiselaimensa huomattavasta päivityksestä, joka helpottaa käyttäjien mahdollisuuksia hyödyntää DNA-osumiaa…

2.3.2018

MyHeritage julkaisee uusia kokoelmia, joissa on 325 miljoonaa historiallista tietoa

MyHeritage, johtava perhehistoria- ja DNA-testausyritys, ilmoitti tänään lisäävänsä kolme tärkeää historiallista kokoelmaa, jotka ovat arvok…

1.3.2018

MyHeritage käynnistää DNA Questin – merkittävän Pro Bono-projektin adoptoiduille ja heidän biologisille perheilleen

MyHeritage, johtava perhehistoria- ja DNA-testausyritys, ilmoitti tänään käynnistävänsä uuden pro bono -projektin, DNA Questin, joka auttaa …

2.11.2017

MyHeritage lisää sisällöltään merkittävän kokoelman ainutlaatuisia New Yorkin maahanmuuttorekistereitä

MyHeritage, johtava kansainvälinen perhehistoria- ja DNA-yritys, ilmoitti tänään lisäävänsä Ellis Islandin ja muiden New Yorkin satamien mat…

3.8.2017

MyHeritage ostaa Legacy Family Tree -ohjelmiston ja Webinar-alustan

MyHeritage, johtava sukututkimus- ja DNA-testausyritys, ilmoitti tänään ostavansa Millennia Corporationin, joka on suositun sukututkimusohje…

30.5.2017

MyHeritage julkaisee uuden kattavan DNA-etnisyysanalyysin

MyHeritage, johtava perhehistorian ja DNA-testauksen globaali yritys julkisti tänään uuden ja parannetun etnisyysarvionsa. Yrityksen tiedery…

10.2.2017

MyHeritage lanseeraa palvelun Photo Discoveries™

Ainutlaatuinen ominaisuus, jonka käyttäjät voivat yhdellä klikkauksella lisätä valokuvalöytöjä esivanhemmistaan omaan sukupuuhunsa.

9.2.2017

MyHeritage nimittää merkittävän DNA-asiantuntijan

MyHeritage, johtava kansainvälinen perhehistoria- ja DNA-yritys, ilmoitti tänään nimittävän tohtori Yaniv Erlichin tiedejohtajaksi. Maailman…

7.11.2016

Esittelyssä MyHeritage-DNA

MyHeritage, johtava kansainvälinen sukututkimussivusto ilmoitti tänään käynnistävänsä maailmanlaajuisen integroidun geenitestauspalvelun MyH…

12.9.2016

MyHeritage julkistaa merkittävimmän, koskaan verkossa julkaistun kokoelman suomalaisia historiallisia tietoja

MyHeritagen digitoima laaja 33 miljoonaa kirkonkirjatietoa käsittävä kokoelma kattaa suomalaisen väestön 300 vuoden ajalta tarjoten aarreark…

30.6.2016

MyHeritage lanseeraa online-sukututkimuskartan

MyHeritage, nopeimmin kasvava sukututkimussivusto perhehistorian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamiseen, lanseerasi tänään PedigreeMap ™ …

10.5.2016

MyHeritage lanseeraa maailmanlaajuisen pro bono-projektin eristäytyneiden heimojen perhehistorian dokumentoimiseksi.

Tribal Quest ryhmän jäsenet vierailevat eristyksissä asuvien heimojen luona sukupuiden luomiseksi ja sukujen tarinoiden tallentamiseksi verk…

19.4.2016

Esittelyssä MyHeritage-yhteisö

MyHeritage-yhteisössä käyttäjät voivat pyytää ja antaa apua toisilleen.

7.4.2016

MyHeritage julkistaa Book Matching-teknologian

MyHeritage, nopeimmin kasvava sukututkimussivusto perhehistorian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamiseen, on tänään julkaissut mullistavan…

2.2.2016

MyHeritage lisää äänitallenteet sukuhistorian säilyttämiseksi

Käyttäjät voivat tehdä suullisia haastatteluja sukulaistensa kanssa käyttämällä MyHeritage-mobiilisovellusta ja tallentaa ne MyHeritagen pil…

11.11.2015

Esittelyssä Search Connect™-ominaisuus

MyHeritage, nopeimmin kasvava sukututkimussivusto perhehistorian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamiseen, esitteli tänään innovaation, jok…

8.7.2015

MyHeritage lanseeraa Global Name Translation™-ominaisuuden

MyHeritage, johtava sukutukimussivusto suvun historian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamisen, ilmoitti tänään lanseeravansa uuden Global …

7.5.2015

MyHeritage julkaisee uusitun mobiilisovelluksensa sukututkimukseen

MyHeritage, johtava sukututkimussivusto perhehistorian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamisen, ilmoitti tänään julkaisevansa täysin uusitu…

2.2.2015

MyHeritage on lisännyt 900 miljoonaa uutta tietoa

MyHeritage, johtava sukututkimussivusto perheen historian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamiseen, ilmoitti tänään lisänneensä hakukelpois…

22.12.2014

Lisätty tanskalaista historiallista sisältöä

MyHeritage, johtava sukututkimussivusto suvun historian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamiseen ilmoitti tänään, että sen nettisivustolle …

10.12.2014

MyHeritage lanseeraa Instant Discoveries-löydöt

MyHeritage, johtava perhehistorian tutkimiseen, tallentamiseen ja jakamiseen tarkoitettu sivusto netissä, esitteli tänään Instant Discoverie…

25.11.2014

MyHeritagen mätsäysteknologiat on liitetty RootsMagiciin

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, ja RootsMagic, Inc., ilmoittivat tänään yhdessä, että MyHeritagen Smart Matching™- ja Record Matc…

24.11.2014

MyHeritagen mätsäysteknologiat on lisätty Family Historian-sukututkimusohjelmaan

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, ja Calico Pie Limited, Lontoossa toimiva sukututkimusohjelmistojen kustantaja, ilmoittivat tänään…

21.10.2014

MyHeritage yhteistyöhön 23andMe:n kanssa

23andMe, johtava genetiikkaan perustuva yritys, ja MyHeritage, johtava sukututkimusyritys ilmoittivat tänään strategisesta yhteistyöstä, jok…

7.10.2014

MyHeritage aloittaa yhteistyön EBSCO:n kanssa

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, ilmoitti tänään merkittävästä laajentumisesta institutionaalisille koulutusmarkkinoille käynnistä…

28.4.2014

MyHeritage ohittaa viiden miljardin historiallisen tiedon rajan

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, ilmoitti tänään, että sen hakukelpoisten historiallisten kokoelmien aineistot ovat ylittäneet 5 m…

19.2.2014

MyHeritage on aloittanut yhteistyön BillionGravesin kanssa

MyHeritage, suosittu sukututkimussivusto netissä on aloittanut yhteistyön BillionGravesin kanssa kaikkien maailman hautausmaiden tallentamis…

11.12.2013

MyHeritage käynnistää merkittävän perhehistoriaprojektin Pohjoismaissa

MyHeritage, suosittu sukuhistoriaverkosto, ilmoitti tänään Pohjoismaihin keskittyvän markkinoidensa laajennushankkeen. Miljoonat perheet Poh…

23.10.2013

MyHeritage tekee yhteistyötä MIT: n Whitehead-instituutin kanssa

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, ilmoittaa yhteistyöstä MIT: n Whitehead -instituutin kanssa edistääkseen ihmisten luonteenpiirtei…

14.10.2013

MyHeritage aloittaa yhteistyön FamilySearch.org:n kanssa

MyHeritage, suosittu online-perhehistoriaverkosto ja FamilySearch.org ilmoittivat tänään allekirjoittavansa sopimuksen strategisesta kumppan…

6.8.2013

MyHeritage käynnistää Family Photo-projektin

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, käynnisti tänään yleisen tietoisuuden lisäämiskampanjan, jonka tarkoituksena on korostaa perheval…

13.5.2013

Esittelyssä Record Detective™

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, julkaisi tänään Record Detective ™-toiminnon. Ensimmäisen laatuaan olevan teknologian, joka autom…

1.5.2013

MyHeritage lisää Yhdysvaltojen väestönlaskentatietoja

MyHeritage, suosittu sukututkimusverkosto, ilmoitti tänään, että se on lisännyt miljardeja historiallisia tietoja sisältävään tietokantaansa…

17.4.2013

Esittelyssä Family Tree Builder-ohjelman versio 7.0

MyHeritage, suosittu sukuhistoriaverkosto, julkisti tänään ilmaisen sukututkimusohjelman Family Tree Builder uuden 7.0-version, joka yhdistä…

28.11.2012

MyHeritage ostaa Genin

MyHeritage, suosittu online-sukututkimusverkosto ilmoitti tänään hankkineensa pitkäaikaisen kilpailijansa, Geni.comin

19.9.2012

Esittelyssä Record Matching-teknologia

Maailman suurin sukututkimusverkosto, MyHeritage, kertoi tänään uudesta Record Matching-teknologiastaan, joka on tulee muuttamaan sukuhistor…

25.6.2012

MyHeritage lanseeraa SuperSearch-hakukoneen

Netin suosituin sukututkimussivusto kertoi tänään uuden tehokkaan SuperSearch-hakukoneen lanseeraamisesta. SuperSearch auttaa eri puolilla m…

11.6.2012

MyHeritage saavuttaa miljardin käyttäjäprofiilin virstanpylvään

Netin suosituin sukututkimussivusto, MyHeritage ilmoitti tänään saavuttaneensa miljardin profiilin virstanpylvään. MyHeritagea käyttävät mil…

5.4.2012

Esittelyssä MyHeritagen mobiilisovellus

MyHeritage, verkon suosituin sukututkimussivusto, ilmoitti tänään, että käyttäjien on nyt mahdollista tehdä missä ja milloin vain hakuja mil…

21.12.2011

MyHeritage julkaisee Family Tree Builder-ohjelman version 6.0

MyHeritage, suurin sukututkimussivusto netissä julkisti tänään Family Tree Builder-ohjelman version 6.0, joka on kaikkein kattavin ilmainen …

15.12.2011

MyHeritage kertoo uudesta, innovatiivisesta sukupuusovelluksesta älypuhelimille

Netin suosituin sukusivusto ertoi tänään mobiilisovelluksensa uudesta 1.0 versiosta, jonka avulla perheet voivat rakentaa sukupuutaan ja jak…

21.11.2011

MyHeritage ostaa FamilyLink.comin ja WorldVitalRecords.comin

MyHeritage, suosituin online sukusivusto, ilmoitti tänään ostavan FamilyLink.com, Inc. -yrityksen, joka on perhehistoriasivustojen FamilyLin…

20.9.2011

MyHeritage ostaa varmuuskopiointipalvelu BackupMyTree:n

MyHeritage, netin suosituin perheverkosto ilmoitti tänään ostavansa BackupMyTree LLC -yrityksen, joka on maailman ensimmäinen ilmainen ja au…

29.8.2011

MyHeritage.comilla nyt 800 miljoonaa profiilia ja julkaisee Family Graph -sovellusliittymän

MyHeritage, maailman suurin sukututkimusverkosto, ilmoitti tänään jatkavansa nopeaa kasvuaan ja lanseerasi uuden Family Graph API -alustan b…

6.7.2011

MyHeritage tuo markkinoille maailman ensimmäisen ryhmätilausmaksun perheille

MyHeritage, maailman suurin sukututkimusverkosto, ilmoitti tänään "Family Goals" -ominaisuudesta, uraauurtavan ryhmämaksujärjestelmän, käynn…

7.6.2011

MyHeritage ostaa Bliscy.pl:n

Netin suosituin perheverkosto, MyHeritage, ilmoitti tänään ostavansa Bliscy.pl: n Wirtualna Polska S.A.: lta, tavoitteena vahvistaa johtajuu…

24.1.2011

MyHeritage esittelee päivitetyn Smart Matching™-alustan

MyHeritage, suosituin perheverkosto netissä, julkaisi tänään merkittävän päivityksen lippulaivaansa Smart Matching ™ -teknologiaan. Uudet yh…

1.12.2010

MyHeritage julkistaa Family Tree Builder-sukututkimusohjelman version 5.0

MyHeritage, netissä toimiva suurin perheverkosto, lanseerasi tänään Family Tree Builder 5.0-version. Se on maailman edistynein, helppokäyttö…

18.11.2010

MyHeritage.com tuo ilmaiset sukupuukaaviot nettiin

MyHeritage, suurin ja nopeimmin kasvava perheverkosto netissä, kertoi tänään sivustollaan julkaisemista uusista sukupuukaavioista ja -ominai…

3.2.2010

MyHeritage ostaa suuren perhesivustojen verkoston OSN: n (Verwandt.de)

MyHeritage ilmoitti maailmanlaajuisen perheverkostonsa merkittävästä laajentamisesta ostamalla Hampurissa toimivan OSN-konsernin, joka opero…

    2021
    2020
    2019
    2018
    2017
    2016
    2015
    2014
    2013
    2012
    2011
    2010

    VIDEOT

    Mikä on MyHeritage?

    Sukusi historia on täynnä kiehtovia tarinoita, jotka vain odottavat löytymistään. Kaikki alkaa muutamalla nimellä MyHeritage.fi:ssä

    MyHeritage Instant Discoveries™ NYC

    Pysäytimme ihmisiä New Yorkin kaduilla ja pyysimme heitä kokeilemaan MyHeritagea.

    MyHeritage toiminnassa

    Korostamme sitä tärkeää työtä, jota MyHeritage tekee yhdistäessään perheitä. Tällä videolla seuraamme myös Kreikassa Ereikoussan saarella tapahtunutta erikoista tapaamista, jossa MyHeritage oli mukana.

    Esittelyssä Tribal Quest – heimon etsintä

    Esittelemme uuden globaalin aloitteemme — Tribal Questin — "heimon etsinnän". Tavoitteenamme on kirjata ylös syrjäisissä paikoissa asuvien heimoihin kuuluvien ihmisten sukuhistoriaa ja tallentaa heidän tarinoitaan tuleville sukupolville.

    Näytä lisää

    KUVAT

    MyHeritage In Color™

    MyHeritage In Color™

    JPG

    MyHeritage DNA-kuvat

    MyHeritage DNA-kuvat

    JPG

    MyHeritage DNA Terveys+Perimä logo RGB

    PDF | JPG

    MyHeritage DNA Terveys+Perimä logo CYMK

    PDF | JPG

    MyHeritage Logo CMYK

    EPS | PDF | JPG

    MyHeritage Logo RGB

    EPS | PDF | JPG

    MyHeritage DNA Logo CMYK

    EPS | PDF | JPG

    MyHeritage DNA Logo RGB

    EPS | PDF | JPG

    Näytä lisää
    <div class="heart"></div>

    PRO BONO PROJEKTIT

    Yksi yritystä eteenpäin vievistä voimista on halumme tehdä hyvää. Painotuksemme on erityisesti eri puolilla maailmaa tehtävillä pro bono projekteillamme.

    Tribal Quest

    Tribal Quest on MyHeritagen pro bono (hyväntekeväisyys) projekti eri puolilla maailmaa olevien heimoyhteisöjen sukutarinoiden dokumentoimiseksi. Autamme heimoja, joilla ei ole teknologiaa, jolla tallentaa oman sukunsa historiaa tuleville sukupolville.

    Käy Tribal Quest nettisivulla tutustumassa dokumentoimiimme sukutarinoihin. Mukana valloittava valokuvagalleria ja tiimin matkapäiväkirjat.
    Tribal Quest-projektin esittely, joka kuvaa ensimmäistä matkaamme dokumentoimaan namibialaiseen Himba-heimoon kuuluvien sukujen historiaa.
    Matkamme eri puolille Papua-Uusi-Guinean maaseutua viiden eri heimon luo. Siellä asuimme ja työskentelimme paikallisten perheiden parissa.
    Channel 10 TV-kanavalta osa 1, missä esitellään Itay Veredin, joka osallistui MyHeritagen Tribal-Quest-matkalle Papua-Uusi-Guineaan.
    Samalta TV-kanavalta osa 2 Papua-Uusi-Guinean Tribal Quest-matkalta esitellen Itay Veredin.
    close

    Ereikoussan salaisuus

    MyHeritage johti laajaa tutkimusta Korfun saarella Kreikassa. Sen kohokohta oli toisen maailmansodan aikana Ereikoussan saarella (pieni saari Korfun pohjoispuolella), toisen maailmansodan aikana piilotelleen juutalaisperheen jälkeläisten ja rohkeiden, henkensä tämän perheen edestä riskeerenneiden saarella asuneiden jälkeläisten tapaaminen. Matkallamme paljastui myös monia tunnepitoisia sivutarinoita.

    Tutkimuksemme yhdisti pelastuneen juutalaisperheen Amir Zivin korfulaisiin isovanhempiin saaden Amirin kertaamaan lapsuutensa muistoja.
    Mielenkiintoinen TV-ohjelma, joka paljastaa Ereikoussan saaren asukkaiden keskenään jakaman salaisuuden.
    MyHeritagen tekemän tutkimuksen jälkeen juutalaisen yhteisön luona Korfulla.
    close

    Hautausmaiden digitointi

    MyHeritage julkisti yhdessä BillionGravesin kanssa globaalin projektin maailman hautausmaiden säilyttämisestä digitaalisesti. Syy tähän on se, että hautakivet ovat avainasia niin sukututkimuksessa kuin yhteiskunnassa yleensä.

    MyHeritagen työntekijät jalkautuivat digitoimaan hautausmaita globaalin projektin alkumetreillä.
    MyHeritagen perustaja ja toimitusjohtaja Gilad Japhet puhuu globaalin projektimme, maailman hautausmaiden tallentamisen, tärkeydestä.
    MyHeritage vastasi ryhmällä innostuneita vapaaehtoisia valtavaan haasteeseen digitoida Israelin suurin hautausmaa.
    Olemme saavuttaneet 50% tavoitteestamme digitoida kaikki Israelin hautausmaat.
    close

    Sotasaaliina viedyn omaisuuden palauttaminen

    MyHeritage löysi perilliset II maailmansodan aikana sotasaaliina viedylle omaisuudelle ja palautti sen oikeille omistajilleen.

    Erityisartikkeli siitä, kuinka Gilda Japhet aloitti MyHeritagen ja muiden onlinetietokantojen avulla etsimään sotasaaliina vietyjen taulujen oikeita omistajia.
    MyHeritagen perustaja ja toimitusjohtaja Gilad Japhet esiintyi Israelin primetime-uutisissa kertomassa tästä projektista.
    Toimittaja Doreen Carvajal pyysi Gilad Japhetin apuun, jotta natsien varastamat taideteokset voitaisiin palauttaa niiden oikeille omistajille.
    Wired-lehden artikkeli MyHeritagen pro bono-projektista toisessa maailmansodassa hävinneen omaisuuden palauttamiseksi niiden oikeille omistajille.
    close

    Perheiden yhdistäminen

    MyHeritagessa tarjoamme usein apua käyttäjillemme ja autamme heitä tekemään elämää muuttavia sukuhistorialöytöjä.

    MyHeritage saattoi yhteen 93-vuotiaan holokaustista selviytyneen Nata Gattegnon ja hänen sukulaisensa.
    Mike ja hänen kadoksissa olleet sisaruksensa tapaavat ensimmäistä kertaa.
    Mike tapaa kolmen veljensä perheet Indianassa.
    Uskomaton, kahden lapsena toisistaan erotetun veljeksen tapaaminen 65 vuotta myöhemmin.
    Helen adoptoitiin vcauvana 63 vuotta sitte. Äskettäin hän löysi 7 sisarusta, joita ei ollut tavannut koskaan.
    Palautimme, Englannissa, 100 vuotta vanhan ensimmäisen maailmansodan aikaisen mitalin sen alkuperäisen omistajan jälkeläisille.
    Työntekijämme, Linoy Simon, löysi kadonneen sisarensa MyHeritagen avulla.
    close

    DNA QUEST

    DNA Quest on maailmanlaajuinen pro bono-aloite, joka auttaa adoptoituja ja heidän perheenjäseniään yhdistymään DNA-testauksen avulla. MyHeritage on lahjoittanut 15 000, yhteensä yli miljoonan dollarin arvoista, MyHeritage DNA -pakkausta adoptoiduille ja perheenjäsenille ympäri maailmaa.

    Käy DNA QUEST-sivustollamme tutustumassa tähän projektiin.
    Katso video DNA Questin julkaisemisesta vuoden 2018 Root Stech-tapahtumassa
    DNA QUEST; perheen yhdistäminen Good Morning America-showssa
    DNA QUEST-menestys: uusi-seelantilaiset sisarukset tapaavat toisensa
    close

    YHTEYSTIEDOT
    LEHDISTÖLLE

    Annikka Heikura, maavastaava
    E-Mail: annikka.heikura@myheritage.com
    Tel.: +358-41-534-2878

    Oletko kiinnostunut yhteistyöstä kanssamme ja liittymisestä kumppanuusohjelmaamme? Tee hakemus nyt

    Tee yhteistyötä kanssamme MyHeritage DNA-vaikuttajana
    Tee hakemus nyt