Sisarkateuden käsitteleminen

Sisarkateuden käsitteleminen

Ammoisista Kainin ja Aabelin ajoista lähtien on sisarkateus ollut ongelma.

Vuonna 1937 David Levy keksi termin ”sisarkateus” selittämään vanhemman sisaruksen agressiivista suhtautumista perheen uuteen vauvaan. Sitä käytettiin myös kuvaamaan saman perheen lapsien välistä kilpailua.

Syitä sisarkateuteen on useita. Freud oli sitä mieltä, että sillä on yhteys oidipus-kompleksiin, jolloin kaksi veljestä kilpailevat keskenään äidin rakkaudesta tai sisarukset isän huomiosta.

Kyla Boyse Michiganin yliopistosta esittää sen pohjautuvan lapsen tarpeesta määritellä itsensä yksilönä ja erottautua sisaruksesta.

Alfred Adler ehdottaa, että sisarkateus perustuu lapsen luontaisesta halusta saada vanhemmilta huomiota kilpailemalla sisaruksen kanssa.

Mikä tahansa syy onkaan voi sen ilmeneminen olla rumaa.

Sisarukset usein vitsailevat toistensa kustannuksella, mikä on luonnollista – niin kauan kuin se tehdään huumorilla ja se on hauskaa. Mutta sisarkateus voi olla loukkaavaa ja johtaa siihen, että sisarukset eivät enää voi tukea toisiaan tai olla kanssakäymisissä. Se voi aiheuttaa sisarusten puhumattomuutta, toisen hylkäämistä ja vaikuttaa negatiivisesti sisarusten väliseen siteeseen.

Tämä Wall Street Journalin artikkeli antaa erilaisia malleja sisarkateuden pysäyttämiseen ja sen luoman jännityksen poistamiseen.

  1. Ajattele sisarustasi tavallisena ystävänä, älä sukulaisena. Mistä pidät hänessä? Mitä hauskoja kokemuksia olette jakaneet? Miksi olet sitä mieltä, että suhdetta pitäisi parantaa?
  2. Tee jotakin. Ajattele tilannetta sisarustesi kannalta. Mitä voit tehdä tukeaksesi heitä?
  3. Onko jotain, jonka tekemisen lopettaminen voisi tehdä tilanteesta paremman? Keskustele avoimesti siitä – kuinka voimme parantaa asioita yhdessä?
  4. Älä pelkää pyytää anteeksi.

Viimeisissä olympialaisissa veljekset Alistair ja Jonny Brownlee kilpailivat toisiaan vastaan triathlonissa. Saattaisi luulla, että tässä on kyse äärimmäisestä veljesten välisestä kilpailusta.

Kuitenkin veljesten ylitettyä maaliviivan Alistairin voittaessa kultaa ja Jonnyn pronssia – he heittäytyivät toistensa kaulaan.

Et voi valita perhettäsi, mutta voit ponnistella sen eteen, että suhteesta perheen jäseniin tulee hieno.

Oletko kokenut tai koetko aikuisena sisarkateutta? Millä tavalla se tuli/tulee esiin? Kuinka pääsit siitä yli? Jaa kokemuksesi alla kommenteissa.