Kadonneet käsityötaidot: Kenkien valmistus

Ihmisten tapana oli pitää kenkäparia koko elinikänsä. Kenkiä vaalittiin kalliina tuotteina. Ihmiset toivat kenkänsä suutarille siinä toivossa, että he voisivat palauttaa niiden kiillon ja hohdon sekä antaa niille uuden elämän.

Nykyisin, vaikka perinteisiä suutareita on edelleen olemassa ja voimme käydä heidän verstaissaan, on heitä yhä vaikeampi löytää. Monien käsityöläisten tapaan he sulkevat ovensa. Kengät ovat olleet massatuotantoa monia vuosia ja niiden vaihtaminen uusiin ei ole kallista..

Aidon nahkan haju ja käsityötaidon laatu herättävät muistoja ja vievät meidät takaisin eri aikaan. Aikaan, jossa yksityiskohdat, ainutlaatuisuus ja laatu merkitsivät paljon. On mahdollista, että todelliset suutarit pian kuolevat sukupuuttoon!

Tuhansia vuosia sitten ihminen käytti eläimen vuotaa suojellakseen jalkojaan ja syntyi käsite jalkineista. Paitsi, että kengät suojelivat ihmisiä vaikeakulkuisissa maastoissa ja pitkillä matkoilla, ne auttoivat heitä kestämään äärimmäisen kuumia tai kylmiä lämpötiloja ja antoivat heidän liikkua vapaasti.
Tutkimusten mukaan pienten varvasluiden heikkenemistä on löydetty 40 000-vuotta vanhan ihmisen fossiilista, mitä on pidetty näyttönä kenkien käytöstä jo tuohon aikaan.

On syytä uskoa, että käsityöläisiä esiintyi tuolloin ja he alkoivat tehdä ja korjata jalkineita. Asiakkaat ovat aina arvostaneet suutareita ja he ovat saaneet tunnustusta kovasta työstä sekä omistautumisesta käsityöhön, jota pidetään joskus taiteena.

Maailman vanhin nahkakenkä löydettiin armenialaisesta luolasta vuonna 2010. Se oli hyvin säilynyt, koska se oli peittynyt lampaan lantaan. Tutkijat ovat ajoittaneet kengän noin 5500 vuotta vanhaksi. Kenkä oli tehty lehmän nahasta; saumat edessä plus takana ja sidonta nahkanauhalla.

Antiikin jalkineita on löydetty eripuolilta maailmaa ja ne valottavat aikansa kulttuureja sekä tyylejä. Esimerkiksi Meksikossa voidaan nähdä Olmec aikakauden (5000 eaa) patsailla erityisiä jalkineita.

Suutareita, jotka korjasivat kenkiä, tunnetaan myös palkkasuutareina. He työskentelivät laukkujen ja asusteiden, kuten vöiden parissa. Jos käsityöläinen teki uusia kenkiä, häntä kutsuttiin suutarimestariksi.

Kolme vuosisataa sitten suutarit, kuten muutkin ammattilaiset esim. sepät, puusepät ja räätälit kuuluivat alhaisimpiin yhteiskuntaluokkiin. Espanjassa uskottiin, että työntekijät, jotka työskentelivät käsin, menettivät sosiaalisen asemansa. Ihmisistä tuli haluttomia työskentelemään näissä ammateissa tai palkkaamaan työntekijöitä kuten suutareita. Espanjan kuningas katsoi tarpeelliseksi antaa vuonna 1783 kuninkaan asetuksen, jonka mukaan käsityöläiset kuten sepät, räätälit, suutarit, puusepät ja vastaavat ovat rehellisiä ja kunniallisia ja että heidän käyttämisensä ei halvenna perhettä tai henkilöä, joka käyttää heidän palvelujaan.

Kuten monet käden taidot, suutarin taidot periytyivät usein vanhemmilta lapsille tai nuorille harjoittelijoille, jotka auttoivat työpajassa ja oppivat kaupan tekoa.

Suutarin ammatti kaupallistui 18 vuosisadan puolivälissä. Valmiista jalkineista luotiin taloon varasto, josta kenkiä myytiin eri alueille.

Suutarin ammatti muuttui perinteisestä käsityöstä suureksi teollisuusmaiden tehtaiden virtaviivaistetuksi tuotannoksi 1800-luvun lopussa.

Nykyään useat menneisyyden työkalut ja tekniikat ovat kadonneet ja korvataan uusin tuotantomenetelmin. Monet nykyaikaiset kengät ovat kestäviä mutta tarkoituksena on vaihtaa ne rajallisen käyttöajan jälkeen.

Jos päätät käyttää paikallista suutaria, antaa kenkäsi hänen asiantunteviin käsiinsä, tiedät että voit luottaa kokeneeseen käsityöläiseen, joka on oppinut ammattinsa. Tällä ammatilla on lähes yhtä vanha ja rikas historia kuin aika.

Muistatko sinä yhtään suutaria?