10 asiaa, jotka jokaisen sukututkijan pitäisi tehdä kerran vuodessa

Laurence: Sukututkimuksessa ei koskaan ole tarpeeksi aikaa saavuttaa kaikkea haluamaamme.  Kiiruhtaessamme uuden tiedon perässä unohdamme joskus kriittiset asiat. Joten olisi tärkeää ainakin kerran vuodessa arvioida tilannetta ja tarkastaa ettemme ole missanneet mitään tärkeää, harkita mitä meidän täytyy tehdä ja tehdä johtopäätöksiä uudelle vuodelle siitä, kuinka voimme tehdä asiat fiksummin ja silti nauttia siitä – mitä järkeä muuten?

Alla on kymmenen kohdan lista niistä asioista, mitä sukututkimuksessa pitäisi tehdä vähintään kerran vuodessa.

  1. Jaa löytämäsi. Suuri osa sukututkimuksen antamasta mielihyvästä tulee, kun jaat sen sukusi jäsenten kanssa. Jakaminen rohkaisee muitakin jakamaan omia dokumenttejaan ja tietojaan. Jos he huomaavat lastensa tai vanhempiensa puuttuvan sukupuusta tai ehkäpä jonkin tärkeän päivämäärän kuten synnyinpäivän, he yleensä kertovat puuttuvat tiedot. Tietojen jakaminen on usein paras tapa saada heiltä uutta tietoa. Onko sinulla perhesivusto verkossa? Harkitse sukulaisten kutsumista sivustosi jäseneksi (tarvitset vain heidän nimensä ja sähköpostiosoitteen), minkä ansiosta he voivat tarkastella löytöjäsi. Tulosta vanhemmille sukusi jäsenille, jotka saattavat tuntea olonsa epävarmaksi netissä, kaavioita sukupuusta ja käy heidän luonaan keskustelemassa niistä. Tällä tavalla saat kerättyä uusia sukuusi liittyviä tarinoita. Älä unohda lisätä mahdollisimman paljon valokuvia sukupuuhun, sillä ne tekevät puusta kivemman katsella ja helpomman ymmärtää. Käytä yksityisyysasetuksia ja päätä kenellä voi olla pääsy sivustollesi.
  2. Tarkista Smart Matches ja Record Matches-osumasi. Jos sinulla on sukupuu MyHeritagessa tai käytät Family Tree Builder-ohjelmaa, tarkista Smart Match-osumat, kun joku puusi henkilö näyttäisi mätsäävän toisessa MyHeritage sukupuussa olevan henkilön kanssa. Tarkista Record Matches-osumat, kun MyHeritage on löytänyt historiallisista tiedoista merkinnän, joka näyttää liittyvän puusi henkilöön. Osuma tarkoittaa sitä, että sinulla on mahdollisuus lisätä puuhusi uutta tietoa minimiponnistuksella. Tee nämä tarkistukset säännöllisesti, ettei niiden määrä kasva hallitsemattomaksi. Nämä hälytykset sisältävät usein tietoja, jotka voit helposti siirtää puuhusi, joten ehdotusten tarkistaminen kannattaa vähintään kerran vuodessa ellei useamminkin. Miksi missata nopea osuma, kun MyHeritage on innovatiivisen teknologiansa avulla tehnyt kovan työn.
  3. Tarkista, mitä uutta. MyHeritage, kuten muutkin suuret tietojen tarjoajat, lisää säännöllisesti uusia tietoja kokoelmiinsa ja päivittää jatkuvasti entisiä. Uusien tietojen ohittaminen niiden lisäämisen aikaan on helppoa, joten käy blogissamme https://blog.myheritage.fi/ ja valitse historiallisten tietojen kategoria. Sieltä näet tärkeimpiin uusiin kokoelmiin liittyvät postaukset. Käy läpi näiden tärkeimpien kokoelmien sisällysluettelot poimiaksesi sieltä relevantit. Olemme esimerkiksi juuri lisänneet hakemiston New York Cityn avioliittoihin (1950-1955). Muut aineistot jatkavat kasvamistaan ja niitä päivitetään säännöllisesti. Voit poimia sukupuustasi joitakin erittäin haastavia nimiä ja käyttää SuperSearchia niiden tutkimiseen. Sinua saattaa odottaa miellyttävä yllätys, kun löydät uusia tai päivitettyjä tietoja kokoelmistamme. Kannattaa muistaa, että monia aineistoja lisätään kokoelmiimme joka päivä (sekä maksullisia että ilmaisia) ja ne saattavat tutkimuksesi kannalta olla relevantteja.
  4. Käy arkistossa. Huolimatta miljardeista MyHeritagessa olevista historiallisista tiedoista ja muilla sivustoilla olevista laajoista online-arkistoista, on sukututkijoille olemassa paljon lisää relevantteja tietoja, joita ei ole koskaan digitoitu. Monet tiedot ovat ainoastaan arkistoissa. Joskus sukututkijan on syytä käydä tutkimassa noita tietoja saadakseen lisätietoa. Vaikka monet arkistot ovat digitoineet tietojaan – ja jatkavat sen tekemistä – digitoitujen ja verkossa olevien tietojen määrä on paljon pienempi kuin arkistoissa paperilla tai mikrofilmillä olevien. On myös mahdollista ostaa riippumattoman tutkijan palveluita tai maksaa arkistolle puolestasi tehtävästä tutkimuksesta. Kuitenkin, jos matka arkistoon on kohtuullinen, voi olla tehokkaampaa ja palkitsevampaa suorittaa itse tutkimusta paikan päällä. Arkistossa käyminen voi olla palkitsevaa ja nautittavaa, joten suunnittele käyntiä ensi vuonna.halkohnlibrary
  5. Varmuuskopioi tietosi. Online-sukupuusi ja kaikkien sukuhistoriaan liittyvien dokumenttiesi varmuuskopiointi säännöllisesti on tärkeää. Nämä tiedot pitäisi säilyttää eri paikassa kuin missä alkuperäiset ovat. Jos et ole aikaisemmin varmuuskopioinut tietoja, voit pitää itseäsi onnekkaana ellei sinua ole vielä kohdannut tietojen tai dokumenttien katoaminen. Jos sukupuusi on MyHeritagessa voit käyttää kuukausittaista varmuuskopiointipalvelua, joka tallentaa sukupuun tiedot, valokuvat, videot ja dokumentit. Jos sinulla on Family Tree Builder-ohjelma voit varmuuskopioida puusi luomalla yksityisen online perhesivuston ja käyttää sitten varmuuskopiointipalvelua. Tee johdonmukaisuustarkistus tuplien ja kuolleiden henkilöiden varalta ennen varmuuskopiointia. Se voidaan tehdä Family Tree Builder-ohjelmasta käsin, jos siellä oleva sukupuusi on linkitetty ja synkronoitu online puun kanssa.
  6. Yritä työskennellessäsi löytää 1 keskeinen puuttuva tieto. Useimmilla meistä on puussamme haara, jota haluaisimme viedä pidemmälle. Meiltä kuitenkin puuttuu joku tärkeä olennainen tieto, jotta voisimme edetä. Älä yritä tehdä koko puuta kerralla – poimi se yksi puuttuva tieto ja keskity sen löytämiseen. Sinulla voi esimerkiksi olla yksityiskohtaista tietoa isäsi isästä ja haluaisit lisätä taaksepäin uusia sukupolvia. Siinä tapauksessa sinun tulisi löytää hänen vanhempiensa ja erityisesti isän nimi. Kirjoita ylös kaikki relevantti, mitä saatat tietää (esim. missä ja milloin isäsi isä on syntynyt, kaikki mahdolliset tiedot hänen sisaruksistaan, milloin ja missä isäsi isä meni naimisiin.) Tutki sitten, mistä kaikista lähteistä nämä tiedot saattaisivat löytyä. Isäsi isän vanhempien tiedot saattavat löytyä hänen synnyin-, kaste- tai avioliittotiedoistaan. Ehkä heidän kaikkien nimet löytyvät väestönlaskentatiedoista (Suomessa rippikirjoista) tai toisen sukututkijan sukupuusta. Päättele, mitkä näistä lähteistä ovat saatavilla, kuinka helppo niihin on päästä, kuinka todennäköistä on, että haluamasi tieto löytyy niistä lähteistä ja kuinka luotettavia tiedot ovat. Tässä tapauksessa luotettavin lähde saattaisi olla isäsi isän synnyintieto. Keskity löytämään se.
  7. Vuoden aikana meille kertyy monia valokuvia (irrallisina tai albumeissa), kirjeenvaihtoa, todistuksia ja muita dokumentteja. Laitamme ne sivuun uskotellen itsellemme, että järjestelemme ne myöhemmin. Kuitenkin on niin, että jos et ole digitoinut ja järjestellyt niitä säännöllisesti, nyt olisi korkea aika tehdä se, ettei suma pääse pahemmaksi. Digitoi valokuvat ja lataa kopiot online perhesivustollesi. Kunkin kuvan tai dokumentin avaintiedot voidaan samalla lisätä ja linkittää ne oikeaan puusi henkilöön.
  8. Tarkastele DNA-tuloksesi uusien osumien varalta. Aluksi, kun saamme DNA-tuloksemme, on luonnollista tarkistaa kenen kanssa olemme läheistä sukua. Kuitenkin, kun testattujen ihmisten joukko kasvaa, tulee tärkeäksi tarkistaa uudet osumat säännöllisesti. Tarkista myös aikaisemmat osumat, jotka eivät silloin tuntuneet relevanteilta. Uusien nimien ja tietojen myötä niillä saattaa nyt olla merkitystä. DNA-testin tulosten yhdistäminen perinteiseen sukututkimukseen voi vahvistaa tai hylätä oletetut sukulaisuussuhteet puussasi. Joten, ellet vielä ole testauttanut DNAtasi, sinun kannattaisi harkita MyHeritage DNA-testiä. hammastyta_itsesi
  9. Anna sukututkimuksellesi uudenvuodenlupaus. Tähän aikaan vuodesta monet meistä tekevät uudenvuodenlupauksia. Joten kerran vuodessa voisi harkita lupauksen tekemistä sukututkimustapojen parantamiseksi. Se voisi olla: ”Lupaan digitoida ja viedä dokumentit puun henkilöille heti saatuani ne” tai ehkäpä ” Lupaan lisätä lähteen ja kuvauksen jokaiseen kuvaan tai tietoon, jonka vien puuhun.”
  10. Pidä hauskaa ja tapaa sukulaisiasi. Kaikkein tärkeimpänä – viihdy. Menetpä mukaan isoon sukukokoukseen tai vain vierailet vanhempien sukulaisten luona tai olet mukana perheen vuodenaikajuhlissa, älä unohda ottaa mukaan printattua sukupuukaaviota ja paljon valokuvia perhemuisteloiden stimulanteiksi. Varmista, että puhelimessasi tai tabletillasi on ilmainen MyHeritage-sovellus, jotta voit napata ja jakaa kuvia suoraan laitteestasi tai nauhoittaa ja jakaa omin sanoin kerrottuja tarinoita suvun historiasta.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin

  • seaside residences siglap by frasers


    joulukuu 30, 2016

    Keep on working, great job! http://www.seaside-residences.sg/location-of-seaside-residences-beside-siglap-mrt-station

  • Seppo Kauppila


    helmikuu 6, 2017

    Olen maksanut vahingossa Premium jäsenyyteni vuodelle 2017 kaksi kertaa. Miten saan ylimääräisen maksun takaisin

    • annikka


      helmikuu 6, 2017

      Laitan sinulle sähköpostia

  • David Victor Hughes


    helmikuu 6, 2017

    Näin 70-vuotisena sukupuun alkeiden tonkijana luin hyviä neuvoja läpi, ja arvostan neuvojasi.

    Kelpo kannatus jatkamaan!!

  • saara Oikarinen


    helmikuu 8, 2017

    Olen pyytänyt poistamaan kaikki tuulikki webside;n tiedot, koska niissä on väärin tulkittuja asioita ja nimiäkin muutettu esim. Kun olen ilmoittanut nimen Oikarinen, se on muutettu Oikaariseksi, , sellaista nimeä ei ole ainakaan Suomessa olemassakaan.

    • annikka


      helmikuu 9, 2017

      Hmm…Saara, kenelläkään MyHeritagen työntekijöistä ei ole pääsyä sivustollesi eli he eivät myöskään voi muuttaa tai poistaa tietoja. Sivusto on vain alusta, jonne käyttäjät laittavat omia tietojaan. Olisiko mahdollista, että nuo väärät tiedot ovat tulleet esim. hyväksymiesi osumien kautta? Tai onko sivustosi online-sivusto, jonne sivustosi jäsenet voivat tehdä muutoksia, jos on, niin kyse voi olla esim. kirjoitusvirheestä. Jos näitä virheitä ei ole kovin paljon, niin olisiko mahdollista, että kun ne tulevat kohdalle, niin oikaisisit ne itse?

  • Matti Tt


    helmikuu 8, 2017

    Hei. Olinko tässä tehdä kysymyksen koskien DNA:ta? T
    Te

    • annikka


      helmikuu 9, 2017

      Mitä haluaisit kysyä? Ellen osaa vastata, niin voin ohjata kysymyksen tukeen.

  • Maritta


    maaliskuu 13, 2017

    Voiko sitä jotenkin tutkia/testata, tai onko jotain tapaa olemassa, jolla saisi tietää onko juutalaisia juuria.e
    Olen löytänyt joitain juutalaisia sukunimiä suvustani, tai jotain tietoa esim. sukulaisesta joka on haudattu juutalaiselle hautausmaalle (2.serkku). Ja muutenkin on jo vuosikymmeniä sitten ollut joku salaisuus äitini puolelta, mutta en tiedä mikä se on ollut. Äitini kyllä seurusteli 50-60 luvulla juutalaisen miehen kanssa.
    Olen myös teettänyt hiljattain DNA-kit testin (79e). Mitä muuta DNA:sta voi tilata?

    • annikka


      maaliskuu 13, 2017

      En ole ollenkaan asiantuntija tämän suhteen, mutta sattumalta löysin tällaisen artikkelin. Joko olet saanut tulokset testistäsi, siitä saattaisi ”irrota” jotakin – ehkäpä juutalaisia serkkuja. http://www.tabernaakkeli.fi/pdf/DNA-tutkimus_kirjoitus.pdf