Kaikki, mitä halusin, oli saada tavata biologinen perheeni

Kaikki, mitä halusin, oli saada tavata biologinen perheeni

Vasta istuessaan junassa matkalla Toledoon Ohioon tapaamaan biologista perhettään, Joanne Perkins, aivan ensimmäistä kertaa, käsitti tämän matkansa merkityksen. Juna oli viemässä häntä perheen luo, jonka hän oli nähnyt viimeksi 8-vuotiaana.

Kaikki alkoi vuoden 2016 kesäkuussa; Joanne istui Trentonin kotinsa olohuoneessa New Jerseyssä katsoen Tvtä. Televisiosta tuli MyHeritagen mainos kutsuen ihmisiä tutkimaan sukunsa historiaa ja löytämään sukulaisia. Monien yksinäisten vuosien jälkeen Joanne päätti, että hänellä ei ole mitään menetettävää. Hän päätti viimeisenä keinonaan etsiä perhettään MyHeritagesta.

Joanne rekisteröityi MyHeritageen ja kirjoitti MyHeritage-yhteisölle pyytäen apua perheensä paikallistamisessa.

Viesti MyHeritage-yhteisölle

Viesti MyHeritage-yhteisölle

Joanne ei odottanut saavansa vastausta vain muutamia tunteja myöhemmin. Hän oli yllättynyt huomatessaan, että hänen saamansa vastaus oli MyHeritagen perustajalta ja toimitusjohtajalta Gilad Japhetilta – ja Joanne oli järkyttynyt lukiessaan hänen viestinsä. Gilad Japhet kirjoitti ilmoittaakseen hänelle, että hän oli löytänyt Joannen sukulaisia:

”Löysin paljon perheesi jäseniä, serkkuja jne. Sekä roppakaupalla tietoa vanhemmistasi, isovanhemmistasi, sedistä ja tädeistä ja paljon muuta. Tässä esimerkiksi on, pian syntymänsä jälkeen kuolleen veljesi hautakivi:

Joannen veljen hautakivi

Joannen veljen hautakivi

Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. Japhet jakoi Joannen kanssa ison kokoelman hänen perheestään löytyneitä dokumentteja. Mukana oli paikallisen sanomalehden artikkeli hänen veljensä kuolemasta ja hänen vanhempiensa avioliittotodistus. Mukana oli myös valokuva kahdesta naisesta:

Joannen I serkut Judith ja Barbara

Joannen I serkut Judith ja Barbara

”Olen löytänyt sinulle elossa olevia perheenjäseniä facebookista. Sinulla näyttää olevan ihana perhe ml. seuraavat kaksi ensimmäistä serkkuasi.”

Joanne oli tunteiden myllerryksessä. Japhet pyysi Joannaa kertomaan pikkuisen enemmän perheestään, jotta voisi etsiä vielä lisää tietoja. Hämmästyneenä ajatuksesta, että hänellä oli vapaaehtoinen ”sukututkimusenkeli” auttamassa häntä näin merkittävällä tavalla, Joanne päätti avautua ja kertoa tarinansa MyHeritage-käyttäjille.

”Asuin äitini kanssa kahdeksaan ikävuoteen saakka” Joanne kertoi. ”Isäni palveli armeijassa ja hänet lähetettiin Saksaan. Äidilläni oli mielenterveysongelmia ja hän joutui sairaalaan, joten tätini ja setäni lähettivät meidät sisarukset orpokotiin. Vähän myöhemmin äitini päätti oman elämänsä. Isäni päätyi menemään naimisiin jonkun toisen kanssa. Haluan kovasti tavat biologisen perheeni. Te olette täyttänyt kauan kestäneen unelmani. Kiitän sydämeni pohjasta.”

Joannelta saamiensa tietojen pohjalta Japhet jatkoi tutkimuksiaan ja lähetti Joannelle lisää tietoja hänen perheestään ml. hänen sukulaistensa valokuvia ja heidän ajantasalla olevia puhelinnumeroita. Yhtäkkiä Joannen ja hänen perheensä välillä oli ainoastaan puhelinsoitto. Joanne päätti nostaa puhelimen korvalleen.

Monien puhelimessa vietettyjen tuntien jälkeen perhe päätti kokoontua yhteen ja Joannen sukulaiset kutsuivat hänet käymään Ohioon. Ajateltuaan, viime aikoihin saakka, että hän on aivan yksin maailmassa, Joanne hyväksyi kutsun ja laski puhelimen alas kyyneleet silmissä. Menneisyyden tapahtumat, jotka hän ajatteli jo unohtaneensa, tulvivat taas hänen mieleensä.

”Muistin yhtäkkiä viimeisen kerran, kun 8-vuotiaana näin heidät heti äidin kuoleman jälkeen. Muistin päivän, jolloin perhe kokoontui miettimään, mitä tehdä meille lapsille – minulle ja kahdelle veljelleni.”

Muutamia päiviä ennen kuin hän nousi Toledon junaan, koputti lähetti Joannen ovelle ja ojensi hänelle paketin. Kun Joanne aukaisi sen, löysi hän vielä yhden yllätyksen MyHeritagen toimitusjohtajalta: Jättimäisen painetun sukupuun, jossa oli 50 hänen biologista sukulaistaan.

Joannen sukupuu

Joannen sukupuu

”Kukaan ei ole koskaan ennen tehnyt mitään tälläistä puolestani” Joanne sanoi. ”En osannut koskaan kuvitella, että jonakin päivänä joku, joka ei edes tunne minua, tulisi ja puhtaasta auttamisen halusta toteuttaisi unelmani. Matka Ohioon oli toteen käynyt unelma.”

Perheen toivomusten mukaisesti, tunteikas tapaaminen Ohiossa tapahtui kaukana kameroilta. Monien vuosien ja vaikeiden muistojen jälkeen he pyysivät hetken yksityisyyttä.

Joanne teki tapahtumasta yhteenvedon: ”Ympyrä on umpeutunut. Kun näytin perheelle MyHeritagelta saamani sukupuun, jokainen yhtäkkiä löysi itsensä siitä ja ymmärsi välillämme olevan yhteyden. Luulin, ettei tämä hetki tule koskaan, mutta nykyisin en enää ole yksin. Minulla on suuri perhe, joka rakastaa minua eikä koskaan minua unohtanut.”