Suosittuja joululahjoja eri vuosikymmeniltä

Joulun lähestyessä kovaa vauhtia, monet meistä ryntäävät ostamaan sitä täydellistä lahjaa rakkaimmillemme. Sanomalehdet ja mainokset ovat vaikuttaneet merkittävästi joululahjojen ostopäätöksiimme. Tutkimme MyHeritagen sanomalehtikokoelmia SuperSearch™-hakukoneessa ja teimme parhaiten myyvien lahjojen listauksen kultakin vuosikymmeneltä.

Muistatko sinä näitä?

1920-luku teddykarhu

Chronicling America: historialliset amerikkalaiset sanomalehdet 1836-1922, Mexico Weekly Ledger, Mexico, Missouri 30.11.1922, MyHeritage SuperSearch

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oliko sinulla lapsena teddykarhu? 1920-luvulta lähtien teddykarhut eivät ole koskaan menneet pois muodista. Yllä oleva mainos on vuodelta 1922 ja kuvailee teddykarhun olevan täydellinen lahja joulupukilta. Niitä valmistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1902, mutta massiivisen suosionsa ne saavuttivat 1920-luvulla. Monet sen ajan teddykarhut olivat mekaanisia – ne osasivat tanssia ja puhua ja joissakin oli narut, jotta päätä voitiin liikutella ylös ja alas. Niitä valmistettiin monenvärisinä ja vuodesta 1923 niiden silmät olivat lasista.

1930-luku: palapeli

Australialaiset sanomalehdet, Brisbane Courier, Brisbane, Australia, 15.5.1930, MyHeritage SuperSearch

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yllä on 1930-luvulta olevan sanomalehden palapeli, jonka osat lapset voivat ensin leikata irti ja sitten koota yhteen. Suuren laman jatkuessa 1930-luvulla, alkoi palapelivillitys USAsta ja levisi ympäri maailmaa. Koska muut lelut olivat harvinaisia, kasvattivat käsinleikatut puiset palapelit suosiotaan. Paikalliset kemikaalikaupat ja kirjastot jopa vuokrasivat niitä lapsille kolmella – kymmenellä sentillä päivässä riippuen palapelin koosta.

1940-luku: Slinky

Ohion sanomalehdet, 1793-2009, Painesville Telegraph, Painesville, Ohio, 23.12.1948, MyHeritage SuperSearch

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joskus yksinkertaisimmat lelut voivat olla kaikkein viihdyttävimpiä. Richard James, merivoimien insinööri loi Slinkyn vahingossa, kun häntä pyydettiin kehittämään jouset, joiden avulla laivan laitteet voitaisiin stabilisoida kovissa myrskyissä. Yksi jousi putosi vahingossa ja hän vain katseli kunnioittaen kun käämi ”käveli” lattian poikki. Yhdessä vaimonsa Bettyn kanssa he loivat ja lanseerasivat lelun globaaleille markkinoille. Se oli aina hyvin edullinen lahja ja Betty James kertoi New York Timesille: ”Niin monilla lapsilla ei ole mahdollisuutta saada kalliita lahjoja ja tunnen heitä kohtaan velvollisuutta. Olen aivan kauhistunut jouluostoksilla, kun 60-80$ yhdestä lelusta ei ole mitään.”

1950-luku: Silly Putty

Australialaiset sanomalehdet, Mail (Adelaide, SA), Adelaide, Australia, 6.1.1951, MyHeritage SuperSearch

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulun aikaan 1950 tämä iljettävä lelu toi hymyn miljoonien lasten huulille. Vuoden 1951 sanomalehtiartikkeli (yllä) selittää, kuinka Silly Putty nousi kuuluisuuteen. Se on ”outoa ainetta”, joka venyy, napsahtelee poikki ja pomppii kun sillä leikitään ja luhistuu, kun jätetään yksin. Aine kehitettiin USAssa toisen maailmansodan aikana, kun tiedemiehet yrittivät löytää korvaavan aineen kumille, josta oli huutava pula. Peter C. L. Hodgson osti aineen ja toi sen markkinoille nimellä ”Silly Putty”. Hän pakkasi sen muovisiin muniin ja möi niitä 1$:n hintaan. Vaikka ainetta ensin markkinoitiin aikuisille, niin vuoteen 1955 mennessä useimmat asiakkaat olivat 6-12 vuotiaita. 1950-luvulla Silly Puttystä tuli yksi menestyneimmistä leluista ja se pääsi kuuluisien lelujen galleriaan (National Toy Hall of Fame) vuonna 2001.

1960-luku: Easy-Bake uuni

New Yorkin sanomalehdet, 1806-2007, Schenectady Gazette, Schenectady, NY, 19.12.1968, MyHeritage SuperSearch

 

Paistoitko elämäsi ensimmäisen kakun Easy-Bake uunissa? Nämä jälkiruoat valloittivat miljoonien perheiden kodit eri puolilla maailmaa. Tuote lanseerattiin marraskuussa 1963 täydellisenä joululahjana. Yllä oleva vuoden 1968 sanomalehtiartikkeli kertoo mitä lahjoja lapset, Schenectadyn kaupungissa, ovat pyytäneet joulupukilta. Yhdellä artikkelin lapsista on pitkä lista joulupukille ja hän pyytää Easy-Bake oven sekoituksia. Ensimmäinen malli käytti lämmönlähteenä hehkuvaa lamppua ja tarjosi lapsille hauskan tavan oppia leipomaan ja laittamaan ruokaa.

1970-luku: Rubikin kuutio

Ohion sanomalehdet, 1793-2009, Daily Times, Portsmouth, Ohio, 28.5.1983, MyHeritage SuperSearch

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oletko joskus saanut ratkaistuksi Rubikin kuution? Se keksittiin vuonna 1974 eikä sitä alun perin ollut tarkoitettu leluksi. Unkarilainen arkkitehti, Erno Rubik, loi kuution havainnollistaakseen kolmiulotteista geometriaa. Hän kutsui sitä ”taikakuutioksi” eikä itse saanut sitä ratkaistua vaikka keksi sen koodin! Häneltä kului kuukausi sen ratkaisemiseen ja hän yritti saada sitä lelumarkkinoille 1970-luvulla. Vuonna 1979 se huomattiin Nürnbergin lelunäyttelyssä ja se arvioitiin potentiaaliseksi menestyjäksi. Vuonna 1980 Rubikin kuutio valittiin Englannissa vuoden leluksi ja se on tänäkin päivänä edelleen suosittu.

1980-luku: Koosh-pallo

Ohion sanomalehdet, 1793-2009, Toledo Blade, Toledo, Ohio, 27.4.1989, MyHeritage SuperSearch

Tämä yksinkertainen idea johti valtavaan villitykseen ja oli yksi kysytyimmistä leluista 1980-luvulla. Koosh-pallo (hapsupallo) patentoitiin 1988. Se on tehty n. 2000 kumisäikeestä. Sen luoja, insinööri Scott Stillinger, sai idean siihen opettaessaan lapsilleen pallon kiinniottamista. Hän halusi keksiä pallon, jonka kiinniottaminen pienillä sormilla olisi helppoa. Hän antoi pallolle nimeksi ”Koosh” sen käsiin laskeutuessa päästämän äänen takia. Lanseerattuaan Koosh-pallon hän alkoi myydä sitä eri värisinä kuten yllä olevasta vuoden 1989 lehtiartikkelista selviää. Koosh-pallo oli lelu, joka ei tehnyt mitään, mutta oli ”aikaan sopiva lelu”.

1990-luku: Furby

Ohion sanomalehdet, 1793-2009, Toledo Blade, Toledo, Ohio, 23.12.1999, MyHeritage SuperSearch

Oliko teillä kotona Furby, joka heräsi keskellä yötä? Furbyt olivat ensimmäinen yritys myydä kotitalouksiin suunnattu robotti. Se oli interaktiivinen lemmikkilelu lapsille, jotka voivat puhua sille, hoitaa ja opettaa sitä. Furbyt oli ohjelmoitu puhumaan englantia, mutta ne alkoivat puhua omaa furby-kieltään. Furbyn luojat David Hampton ja Caleb Chung lanseerasivat sen vuonna 1998, juuri ajoissa vuoden 1999 juhlakauteen. Furbyjä on myytiin 14 miljoonaa ja ne ovat myynnissä edelleen.

2000-luku: Wii

Ohion sanomalehdet, 1793-2009, Toledo Blade, Toledo, Ohio, 1.7.2007, MyHeritage SuperSearch

Siitä hetkestä kun, 2006 marraskuussa, Nintendo Wii tuli USAn on se lähtenyt kaupan hyllyiltä vauhdilla. Vuoden 2007 sanomalehtiartikkeli kuvailee, kuinka tarjonta ei pysynyt kysynnän tahdissa ja sitä oli vaikea löytää kaupoista vaikka sen lanseeraamisesta oli kulunut 7 kuukautta. Wii menestyi, koska se sopii kaiken ikäisille ja tunnistaa liikkeen. Se tarkoittaa, että pelaajat tekevät liikkeitä fyysisesti pelatessaan sen sijaan, että painelisivat konsolissa olevia nappeja. Nintendo Wii julkaistiin myöhemmin Englannissa, Etelä-Koreassa ja Taiwanissa.

Mikä näistä kuuluisista leluista on sinun suosikkisi?

Toivotamme sinulle ja perheellesi oikein hyvää juhlakautta!

MyHeritage team

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin