Oma historiamme valokuvien valossa

Isoäidilläsi oli sellainen.

Äidilläsi oli myös.

Ja lyönpä vetoa, että sinultakin sellainen löytyy.

Kellarissa tai ullakolla, korkean komeron ylimmällä hyllyllä on jonkinlainen säilytyslaatikko. Se on ehkä vanha metallirasia, jossa joskus vuonna 1 säilytettiin pikkuleipiä, vanha kenkä- tai hattulaatikko, moderni kannellinen muovilaatikko tai minigrip muovipussi.

Sisältönä voi olla kuivattuja kukkia, postikortteja ja paljon vanhoja valokuvia. Jos tämä on henkilökohtainen kokoelmasi, niin todennäköisesti tiedät keitä kuvan ihmiset ovat ja milloin kuva on otettu.

Entä jos tämä arvokas omaisuus on kuulunut iso-isoäidillesi? Jos sinulla on onnea, niin hän on saattanut kirjoittaa tietoja kuvien taakse. Luet, että nainen kummallinen hattu päässään on Helena-serkku, mutta et ole koskaan kuullutkaan sen nimisestä ihmisestä.

Jos olet vielä onnekkaampi saattaa teksti viitata siihen, että se on lomakuva ”rakkaasta veljestäsi Lontoossa”. Mutta et ole koskaan kuullut kenestäkään, jolla olisi ollut veli Lontoossa.

Jos sukulaisesi on ollut jonkin verran pedantti, hän on saattanut kirjoittaa kunkin kuvan taakse nimet, päivämäärät ja paikat. Siinä tapauksessa kaikki sukututkijakolleegasi varmaan onnittelevat sinua hyvän onnen johdosta!

Luultavimmin, kuitenkin, se vanha laatikko on täynnä vanhoja kuvia – eikä yhdessäkään ole mitään tietoja.

Miksi olisi? Kuvien omistaja tiesi tarkkaan jokaisen kuvissa olevan henkilön; kuka hän oli ja millä tavalla hän oli sukua. Mutta kuvien omistaja on ollut jo monta kymmentä vuotta haudassa, etkä sinä ollut kiinnostunut suvun historiasta hänen vielä eläessä.

Kuvien omistaja ei missään tapauksessa osannut aavistaa, että vuosikymmeniä myöhemmin, joskus tulevaisuudessa, joku olisi kiinnostunut näistä kuvista ja siitä mitä ne edustavat.

Minusta tuntuu, että omat esivanhempani yrittivät saada minut hulluksi säästämällä näennäisesti arvokkaita kuvia tunnistamatta niistä ketään. Olen varma, että he ajattelivat: ”Miksi meidän pitäisi tehdä tämä hänelle helpoksi?”

Toivotaan, että sinä katkaiset tämän ketjun tuntemattomien ihmisten valokuvista.

Tässä muutamia suuntaviivoja vanhojen kenkälaatikkokuvien säilyttämiseen.

Ensimmäiseksi on hyvä ymmärtää, että esivanhempasi tekivät sinulle suuren palveluksen säilyttämällä kuvat pimeässä, jotta ne eivät haalistuisi, vaikka säilytysolosuhteet autotallissa, kellarissa tai ullakolla eivät ole varmaan olleet kovin suotuisat. Ennen käytettiin enemmän lyijykynää kuin nykyisin joten kuvien takana olevat kirjoituksetkaan eivät ole haalistuneet pois.

Monet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuvat ovat hyväkuntoisia, koska ne kehitettiin huolellisesti, kun taas uudemmissa 1950-1970-luvun kuvissa ovat värit muuttuneet punertaviksi huonolaatuisen koneellisen prosessoinnin tuloksena.

Elektronisesta mediasta keskustellaan koko ajan paljon. Niiden elinkaaren pituus on epävarmaa. Kuinka monta ihmistä tunnet, joilla on kelanauhuri, beta-videoita tai 8-raitaisia magneettinauhoja?

Asiantuntijat opastavat varmuuskopioimaan kuvat skannaamalla ne CD-levylle tai flash-asemaan ja myös teetättämään ammattilaisella negatiivit kuvista. Paras tapa kuvien tallentamiseen ja siirtämiseen on tietenkin niiden lataaminen MyHeritage perhesivustolle, jossa voit jakaa ne sukulaistesi kanssa. Sukulaisillasi saattaa jopa olla samoja kuvia, mutta heidän esivanhempansa ovat voineet kirjoittaa nimiä takapuolelle!

”Tee näin”- ja  ”Älä tee näin”-ohjeita

  • Älä koskaan liimaa kuvaa kiinni tai käytä teippiä ellei se ole arkistointikelpoista.
  • Älä koskaan laita kuvia albumiin, jossa on tarttuva muovikalvo. Kuvien poistaminen ilman vaurioita on lähes mahdotonta. Skannaa sivut, jos mahdollista, ota digikuvia tai pyydä ammattilaista kopioimaan kuvat.
  • Älä koskaan kirjoita kuvan taakse kuivamustekynällä, kovalla lyijy- tai muulla kynällä. Käytä hyvin pehmeää lyijykynää, kirjoita kevyesti tai käytä erityistä soft-pointkynää. Älä koskaan kirjoita kuvan etupuolelle tai ympyröi ryhmäkuvien henkilöitä! Käytä silkkipaperia kuvan päällä ja kirjoita nimet siihen.
  • Musta-valkokuvat säilyvät pitempään etenkin jos ne suojataan valolta. Uudemmat kuvat, joiden värit ovat muuttuneet tai haalistuneet voidaan skannata ja kuvien värejä voidaan korjata niisä.
  • Vanhoja dioja suojaavat kosteudelta ja kondensaatiolta lasikannet. Home ja sienikasvit aiheuttavat tummia pilkkuja. Suojaa parhaat skannaamalla, kopioimalla ne CD:lle tai postaamalla ne perhesivustolle.
  • Pidä alkuperäiset kuvat pimeässä ja työskentele CD:llä, skannatuilla kuvilla ja kuvakopioilla.
  • Kun tutkimuksesi edistyy ja löydät lisää sukulaisia, jaa kuvasi ja pyydä saada nähdä heidän kuviaan. Kuvat saattavat olla samanlaisia mutta kuvien tiedot voivat poiketa toisistaan.

Mistä tiedät milloin ja missä vanha valokuva on otettu?

Vanhat 1800-luvun kuvat on tavallisesti asetettu pahvikortille, jossa on valokuvaajan nimi ja osoite. Siinä ensimmäinen vihje. Vihjeitä voivat myös löytyä vaatetuksesta, sisustuksesta tai hiustyyleistä.

Library of Congress (Kongressin kirjasto) tarjoaa hienon resurssin kuvien tulkitsemiseen ja tutkimiseen. Myös City Gallery tarjoaa tietoa kuvien käyttämisestä sukututkimuksessa ja ajankohdan määrittelemisessä, katso täältä.

Myös kirjat, joihin kuvat on järjestetty verrattavaksi vuosikymmenittäin, ovat hyviä ajankohdan määrittelemisen apuna. Tällainen on esim. “More Dating Old Photographs 1840-1929.” Kirjan esittelyssä sukututkimusasiantuntija, Maureen Taylor, kertoo valokuvausprosessista, -papereista, -muodoista, pukeutumisesta (hihat, napit, kaulukset, kaulakorut jne.) sekä miesten, naisten ja lasten hiustyyleistä.

Mitä sinä olet saanut selville vanhoista valokuvistasi? Kommentoi alla.

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin