”Uusi UKKI” DNA-testin avulla

 

 

Kirjoittaja on 13-vuotias TET-harjoittelija, joka kertoo omasta ja perheensä DNA-kokemuksesta.

Minulla ei koskaan ole ollut toista isoisää, äidin puolelta kyllä, mutta isäni isä oli ollut aina mysteeri. Vielä reilu kuukausi sitten en tiennyt isän puolen isoisästäni mitään muuta kuin etu-ja sukunimen, sen että hän oli karannut Ruotsiin kun isäni oli pieni ja että isäni mummo eli minun isomummoni oli kasvattanut hänet. Koulussa teimme joskus sukupuuta, johon merkattiin lähisukulaiset. Muistan kun minun piti kysyä äidiltäni isänpuolen ukkini nimeä, kun en sitä muistanut. Silloin mietin millaista olisi jos hän olisi ollut elämässäni, nähnyt kun kasvan ja tuntenut minun. Olin silloin aika pieni, ehkä yhdeksän ja olin tottunut siihen että minulla oli vain yksi ukki. Sisimmissäni silti tiesin että jossain tuolla on myös isäni isä.

Kun olin neljän isäni ja äitini erosivat. Muutimme äitini ja kaksi vuotta vanhemman isoveljeni kanssa toiseen kaupunkiin. Kävimme isän luona joka toinen viikonloppu, joten emme olleet tietenkään niin läheisiä kuin olisimme olleet jos olisimme asuneet yhdessä. Isä ei puhunut omasta isästään. Olin niin läheinen äitini vanhempien kanssa, joten en ajatellut lähes ollenkaan vielä niin pienenä isäni isää. Kun kasvoin vähän isäni kertoi että hänen isänsä oli lähtenyt Ruotsiin ennen hänen syntymäänsä. Sitä oli vaikea käsittää. Nyt vanhempana ja viisaampana ymmärrän, sillä mummoni oli 16 vuotias ja ukkini 18 kun isäni syntyi, he olivat kihloissa ja silloin ukki lähti. Ei hän ollut valmis isäksi, hän varmasti pelkäsi.

Vielä kun isäni ja äitini olivat yhdessä, he yrittivät löytää ukkiani. He olivat päässeet Ruotsiin asti kunnes jäljet loppuivat, joten heidän oli lopetettava etsinnät vuonna 2002.  Tästä parin vuoden päästä (2006) äidin puolen mummini aloitti sukututkimukset. Isäni oli myös vielä myöhemmin yrittänyt löytää isäänsä hänen uuden vaimonsa, eli äitipuoleni kanssa vuonna 2010.

Minusta oli aina tuntunut pahalta että oma, minulle niin tärkeä isäni oli joutunut elämään ilman omaa isäänsä. Samalla myös mietin tulisinko koskaan näkemään ukkiani ja antaisiko isäni anteeksi omalleen sen että hänet oli jätetty. Ehkä ajattelin liian dramaattisesti, sillä jos löytäisin aina kadoksissa olleen isäni niin tottakai haluaisin tutustua häneen ja saada hänet elämääni, jos vain hän sattuisi olemaan minun tyyppinen ihminen.

Sitten 2017-vuoden keväällä isoveljeni teki DNA-testin. Tulosten tulemiseen menee n. 3-4 viikkoa, mutta näitä tuloksia ei alkanut millään kuulua. Lopulta MyHeritagelta tuli viesti, jotain oli mennyt pieleen. Testi ei onnistunut. MyHeritage kuitenkin lähetti uuden, korvaavan testin. Veljeni teki testin 2017-vuoden lopulla ja tulokset saapuivat 2018-vuoden alussa. Tästä alkoi äidin puolen mummini homma. Hän alkoi käydä veljeni testin osumia läpi ja löytää etsimäänsä.

DNA-testin osumista löytyi kolme henkilöä joilla oli isoisäni sukunimi. Mummi laittoi kaikille sähköpostia, mutta vain yksi vastasi. Vastaaja oli myös kiinnostunut suvun tutkimisesta ja testin mukaan hän on veljeni 2-3 serkku. Hän lähetti mummilleni heidän sukukirjan sukutaulusta kuvan jossa oli isoisäni nimi. Siitä mummini sai isoisäni koko nimen ja hän päätti googletta sen. Sieltä hän löysi isoisäni tietoja, puhelinnumeron ja päätti soittaa.

Selvisi että hän oli osunut oikeaan ja löytänyt isoisäni! Niinpä äidin puolen mummini ja isän puolen ukkini juttelivat. Mummini selitti kaiken ja he puhuivat lähes yhden tunnin. Selvisi myös että ukkini oli asunut Ruotsissa 26-vuotta ja Suomessa vuodesta 2003 lähtien. Hän oli myös yrittänyt etsiä isääni, mutta tuloksitta. Sillä hänelle ei voitu antaa tietoja rekisteristä, koska häntä ei oltu merkitty isäksi. Ukkini oli kuitenkin maksanut elatusmaksuja isäni äidille.  Sitten oli isäni vuoro ottaa yhteyttä kauan kadoksissa olleeseen isäänsä. He puhuivat pujelimessa ja sopivat tapaamisen. Isäni lähti Forssaan isänsä luo. Siellä he juttelivat kaikesta ja tutustuivat. He myös sopivat uuden tapaamisen, jolloin ukkini ja hänen naisystävänsä tulevat Kuopioon tapaamaan lapsenlapsiaan. Tapaaminen oli sovittu vapuksi.

”Heti päätin että soitan kun pääsen töistä! Se oli kuin tuntematonta olisi mennyt tapaamaan, ei jännittänyt vaan olin vain utelias. Heti kun vain pääsin niin lähdin tapaamaan häntä”, vastasi isäni kun kysyin miettikö hän soittamista ja millaista oli mennä tapaamaan isäänsä.

Kun vappupäivä koitti, minua jännitti hieman. Olin tekemässä kouluhommia kun he saapuivat. ”Uusi ukkini”, niin kuin pienemmät sisarukseni sanovat, oli todella mukava, puhelias, hauskan ja reippaan oloinen. Kerroin harrastuksistani, koulunkäynnistä ja juttelimme lähes kaikesta. Minua ja äitipuoltani hämmästytti isäni ja hänen isänsä yhdennäköisyys. He olivat kuin kaksi marjaa naamasta katsottuina. Molemmilla oli samanlaiset otsan-ja silmien uurteet, samanlaiset nenät ja molemmat tekevät täysin yhtä samaan ilmettä. Ei voinut kyllä erehtyä isästä ja pojasta. He tekivät vielä kuitenkin DNA-testit ja sukulaisuus varmistui.

Sukupuu

Tällä hetkellä isäni ja isoisäni pitävät yhteyttä aktiivisesti. He soittelevat useasti viikossa.

”Välit ovat avoimet, eikä mitään kaunoja ja kiristyksiä ole. Katsotaan vaan eteenpäin”, isäni vielä kommentoi heidän väleistään. Olemme menossa ensikuussa käymään heidän luonaan. Odotan sitä innolla.

Minusta on todella hienoa että isoisäni löytyi. Ja vieläpä se että molemmat osapuolet olivat innokkaita tapaamaan ja tutustumaan. Uskon että vielä kun tapaamme isoisäämme ja olemme yhteyksissä, alkaa pikkuhiljaa muodostua side. Pääsemme vielä tutustumaan paremmin ja aina on hienoa saada uusi tärkeä ihminen elämään!

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin