EBU – MyHeritage yhteistyö – MyHeritagesta 2019 Euroviisujen pääyhteistyökumppani

EBU – MyHeritage yhteistyö – MyHeritagesta 2019 Euroviisujen pääyhteistyökumppani

Olemme iloisia voidessamme jakaa jännittävän uutisen! Euroopan Yleisradiounioni ( EBU ) on ilmoittanut MyHeritagen vuoden 2019 Eurovision laulukilpailun pääyhteistyökumppanikseen! MyHeritagelle on tapahtuman pääyhteistyökumppanina myönnetty laajat globaalit yhteydet ja tulevan laulukilpailun tapahtuma, media ja digitaaliset oikeudet.

Euroviisut 2018, voittajamaa Israel

Eurovision laulukilpailu on kuuluisa, kansainvälinen tapahtuma, joka on järjestetty vuosittain, pääasiallisesti Euroopan Yleisradiounionin jäsenmaiden kesken jo 1950-luvulta lähtien. Se on maailman suurin elävän musiikin tapahtuma ja erittäin suosittu televisiossa. Suoraa ohjelmaa on viimeisten kolmen vuoden aikana seurannut lähes 200 miljoonaa ihmistä. Kilpailun järjestää edellisen vuoden voittajamaa – ja koska Israel voitti vuoden 2018 kilpailun, pidetään vuoden 2019 Eurovision laulukilpailu Tel Avivissa.

Tämä kumppanuus Eurovision laulukilpailun kanssa on seurausta MyHeritagen kasvamisesta  suosituimmaksi sukututkimus- ja DNA-palveluksi Euroopassa, mikä johtuu lisääntyneestä kiinnostuksesta DNA-testaukseen sukulaisten ja etnisen alkuperän löytämiseksi.

MyHeritage työskentelee läheisessä yhteistyössä EBU :n kanssa luomalla koko vuoden ajan sisältöä, joka keskittyy Eurovision laulukilpailun rikkaaseen perintöön paljastaen yhteyksiä voittajien, osallistujien ja fanien välillä.

Eurovision laulukilpailun EBU :n päävalvojana toimiva Jon Ola Sand sanoi:

”Olemme innoissamme saadessamme MyHeritagen mukaan vuoden 2019 Eurovision laulukilpailun pääyhteistyökumppaniksi. Tämä uusi kumppanuus on täysosuma tukien monimuotoisuuden ja osallistamisen perusarvojamme, kun tuomme yhteen eri maita ja kansallisuuksia löytämisen ja luovuuden hengessä. ”

Aviram Levi, MyHeritagen markkinointipäällikkö sanoi:

”Eurovision laulukilpailu on yksi maailman hienoimmista kulttuurin monimuotoisuuden ja luovuuden tapahtumista ja jaamme arvot sen kanssa. Ihmisten siteiden vahvistaminen heidän perheisiinsä luomalla yhteys suvun historiaan ja alkuperäiseen kulttuuriin saa heidät ymmärtämään, että vaikka olemme ainutlaatuisia olemme samalla ajateltua samankaltaisempia ja läheisempiä.”

Vuoden 2019 Eurovision laulukilpailun semi-finaalit pidetään 14. ja 16. toukokuuta 2019 ja Grand Finale 18. toukokuuta Israelissa, Tel Avivissa sijaitsevassa EXPO-messukeskuksessa. Esitykset tuotetaan Israelin julkisen lähetystoiminnan harjoittajan KAN ja EBU :n yhteistyönä.

Kommentit

Sähköpostiosoite pidetään yksityisenä, eikä sitä näytetä

  • Ollikkala Pentti

    15 lokakuun, 2018

    Hieno asia kun Myheritage saa laajentumis mahdollisuuden, kehittää sukututkimus toimintaa kaikkialle maailmaan. Sukututkimus, sen onnistunut toiminta edellyttää,koko mailman laajaa tutkimusta ja tietojen keräystä ja niiden siirtämistä nykyisilä tiedon välitys laitteilla Kaikkien asiasta kiinnostavien käyttöön.

    Onnittelut Myheritage nyt jo saavuttamistanne kehityksestä Sukututkimus saralla!