Ystävänpäivä: Ota osaa kilpailuun esivanhempiesi rakkauskirjeillä!

Kommentit

Ystävänpäivä on mahdollisesti saanut alkunsa antiikin Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15. helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa. Nuoret miehet kokoontuivat Palatinus-kukkulalla olevaan luolaan ja uhrasivat vuohia ja koiran. Juhlan jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkoihin pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. Sen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.

Kristityt yrittivät lopettaa tämän juhlan 400-luvun lopussa. Siihen kuuluneita perinnäistapoja siirtyi kuitenkin edellisenä päivänä vietettyyn pyhän Valentinuksen päivään. Kristityillä juhla on ollut kahden Valentinus-nimisen kristityn pyhimyksen päivä, mutta ei tiedetä tarkkaan kumpaa Valentinusta on tarkoitettu. Toinen näistä henkilöistä oli roomalainen pappi ja toinen Ternin piispa.

Nykyisin päivä on muodostunut toiseksi suosituimmaksi korttipäiväksi joulun jälkeen. Päivän tunnuksena tunnetaan kautta maailman punainen sydän.

Ystävänpäiväkortti 1900-luvun alusta

Vanhin tallessa oleva ystävänpäiväkortti on 1400-luvulta ja sen on kirjoittanut Orleansin herttua Charles 21 vuotiaana, vuonna 1415. Hän oli vangittuna Lontoon Towerissa Agincourtin taistelun jälkeen. Viesti oli itseasiassa muutaman rivin runo:

„Je suis desja d’amour tanné,
Ma tres doulce Valentinée,“

„I am already sick of love,
My very gentle Valentine,“

Vanhimman tunnetun ystävänpäiväkirjeen on kirjoittanut Margery Brews sulhaselleen John Pastonille helmikuussa 1477. Romanttisessa kirjeessään Margery viittaa Johniin ”oikeana, rakastettuna mielitiettynään.” Margery kirjoittaa Johnille myös: ”En saa olla hyvällä kehon enkä sydämen terveydellä, ennen kuin kuulen teistä.”

Nämä ovat vain pari esimerkkiä eri aikoina kirjoitetuista rakkauskirjeistä. Huolimatta etäisyyksistä ja esteistä, jotka pitivät parit erillään – he olivat hyvin rakastuneita eivätkä tuhlanneet yhtään mahdollisuutta kertoa siitä toisilleen!

Kilpailu

Onko sinulla tallella esivanhempiesi rakkauskirjeitä? Ehkä joku perheestäsi on laittanut niitä jonnekin talteen. Monet koskettavat rakkaustarinat ehkä vain odottavat löytymistään.

Tänä ystävänpäivänä haluamme seurata rakkautta läpi historian ja esitellä menneiden sukupolvien rakkauskirjeitä. Jos sinulta löytyy esivanhempiesi lähettämiä tai saamia kirjeitä, runoja tai romanttisia viestejä, lähetä niistä meille kuva ja kirjoita niihin liittyvä tarina.

Julkaisemme ystävänpäivän aikaan niistä romanttisimmat ja valitsemme MyHeritage DNA-pakkauksen voittajan.

Lähetä kaunein esivanhempasi rakkauskirje 13.2.2019 mennessä osoitteella stories@myheritage.com.

Odotamme innolla rakkauskirjeidenne lukemista!

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin