2019 – hieno vuosi – on nyt päättymässä!

Kommentit

Vuoden 2019 loppu merkitsee mieleenpainuvan vuosikymmenen päättymistä MyHeritagessa – kasvun ja innovaatioiden vuosikymmentä. Olemme ylpeitä kaikesta saavutetusta, ja malttamattomina odotamme uusien ja jännittävien virstanpylväiden saavuttamista seuraavan vuosikymmenen aikana.

Viimeisen 10 vuoden aikana olemme rakentaneet maailman laajuisen historiallisten tietojen aarreaitan, ottaneet käyttöön MyHeritage DNA -testit sukututkimukseen ja terveyteen, 69 miljoonaa käyttäjää on kirjautunut MyHeritageen, olemme lisänneet 3,07 miljardia sukupuuprofiilia, ostaneet 7 yritystä, palkanneet 406 työntekijää, ja hyvin paljon muuta.

2019 oli sinänsä merkittävien saavutusten vuosi. MyHeritagessa, se oli myös terveyden vuosi. Olemme ryhtyneet toimimaan aktiivisesti tukeaksemme käyttäjiemme päätöksiä terveellisestä ja tyydyttävästä elämästä. Ymmärtämällä menneisyyttä ja mahdollisia perinnöllisiä terveysriskejä geneettisen sukututkimuksen kautta, on helpompi tehdä tietoon perustuvia päätöksiä, joilla voi olla myönteinen vaikutus omaan ja perheen tulevaisuuteen.

Alla on joitain viime vuoden tilastoja:

Katsaus vuoden 2019 kohokohtiin

Tammikuu

Tammikuussa aloitimme virallisesti valmistelut, jotka johtivat vuoden 2019 Eurovision laulukilpailuun hämmästyttävine sukututkimussisältöineen. Teimme yhteistyötä valittujen Eurovisio-tähtien – entisten ja nykyisten – kanssa ja veimme heidät löytöretkelle oman perheensä historiaan.

Helmikuu

MyHeritage-ystävä ja Jotain kaunista tapahtui -kirjan kirjoittaja, Yvette Corporon vieraili helmikuussa Fox and Friends-ohjelmassa paljasten Griff Jenkinsille hänen MyHeritage DNA-tuloksensa suorassa lähetyksessä. Yvette kertoi Griffille hänen etnisestä jakaumastaan ja kiehtovasta sukuhistoriastaan, jota tukevat MyHeritage-tutkimusryhmän löytämät historialliset asiakirjat.

Tiimimme oli mukana vuoden suurimmassa sukututkimustapahtumassa – RootsTech 2019 -konferenssissa Salt Lake Cityssä, Utahissa. MyHeritage toimi konferenssin Platinum-sponsorina. MyHeritagen, jokaisena konferenssipäivänä antaman merkittävän ilmoituksen myötä jännitystaso pysyi korkeana koko ajan. Lue konferenssikatsaus täältä

RootsTechissa ilmoitti kahdesta uudesta DNA-ominaisuudesta: AutoClusterista ja Theory of Family Relativity ™ista.

AutoCluster on uusi geneettisen sukututkimuksen työkalu, joka ryhmittelee DNA-osumat, jotka todennäköisesti polveutuvat yhteisistä esivanhemnmista, vakuuttavaan visuaaliseen kaavioon. Tämä helppokäyttöinen työkalu auttaa sinua tutkimaan DNA-osumiasi tehokkaammin ryhmissä kuin hajautettuina yksilöinä, jolloin sinun on helpompi saada tietoa sukupuusi eri haaroista.

Theory of Family Relativity™– ominaisuus auttaa sinua saamaan mahdollisimman paljon irti DNA-osumistasi yhdistämällä tietoja lähes 10 miljardin historiallisen tiedon kokoelmistamme ja sukupuuprofiileista. Se ehdottaa teorioita siitä, kuinka sinä ja DNA-osumasi saattaisitte olla sukua. Jos olet tehnyt MyHeritage DNA-testin tai ladannut DNA-tuloksesi toisesta palvelusta, saattaa tämä käänteentekevä teknologia tarjota ällistyttävää, uutta tietoa sukuyhteyksistäsi.

Ilmoitimme RootsTechissä myös DNA-Guest-pro bono -projektimme jatkamisesta. Maaliskuussa 2018 käynnistetty DNA Quest on pro bono -projektin tavoitteena on adoptoitujen ja heidän biologisten perheidensä yhdistäminen geenitestausten avulla. Alkuperäisen projektin onnistumisen jälkeen päätimme jatkaa DNA Questia ja lahjoittaa 5 000 ilmaista MyHeritage DNA -pakkausta sopiville osallistujille.

MyHeritagen perustaja ja toimitusjohtaja Gilad Japhet ilmoitti, että MyHeritage on saavuttanut tavoitteensa digitalisoida kaikki Israelin hautausmaat. Israel on nyt ensimmäinen maa maailmassa, jossa melkein kaikki hautakivet on digitoitu ja tiedot ovat saatavilla verkossa – ilmaiseksi.

Maaliskuu

Kuukauden lopulla julkaisimme MyHeritage Eurovision Look-alike -sovelluksen, jonka avulla voit selvittää, ketä Eurovision laulukilpailujen tähteä muistutat eniten.

Huhtikuu

Huhtikuussa kerroimme MyHeritagen Eurovision laulukilpailujen bussikiertueesta. MyHeritage matkasi 5. – 21. huhtikuuta bussilla ympäri Eurooppaa ja rohkaisi faneja jakamaan Eurovisiotunnelmaa ja tekemään mielenkiintoisia sukuhistoriallisia löytöjä.

Isännöimme MyHeritagen pääkonttorilla vuoden 2018 Eurovision laulukilpailun voittajaa Netta Barzilaita kertoen hänelle hänen oman sukunsa historiasta ja DNA-tuloksista.

Kutsuimme kuusi ranskalaista huippu kondiittoria tutustumaan siihen, kuinka heidän juurensa ovat vaikuttaneet heidän kulinaarisiin luomuksiinsa. Lisätietoja mestareista ja heidän perheidensä historiasta löydät Gourmet Origins -sivustollamme.

Toukokuu

Yvette Corporon palasi toukokuussa Fox and Friends -ohjelmaan kertomaan uuden juontajan Jedediah Bilan etnisestä alkuperästä. Jedediah sai tietää mielenkiintoisia asioita alkuperästään ja sukunsa värikkäästä historiasta.

Maailman suurin livemusiikkitapahtuma, vuoden 2019 Eurovision laulukilpailu, pidettiin toukokuussa Tel Avivissa, Israelissa. Pääyhteistyökumppanina tiimimme tuotti sisältöä, joka keskittyi Eurovision laulukilpailujen rikkaaseen perintöön.

Toukokuussa esittelimme MyHeritagen Terveys -testin. Testi voi rikastuttaa elämääsi tarjoamalla uuden ulottuvuuden geneettiseen tietoon, valistamalla sinua terveydestäsi ja auttamalla tekemään tietoon pohjautuvia elämäntapavalintoja. Merkittävänä DNA-tuotevalikoimamme laajennuksena MyHeritage Terveys+Perimä DNA-testi antaa kymmeniä henkilökohtaisia ja helposti ymmärrettäviä terveysraportteja. Se sisältää myös kaikki nykyisen MyHeritage-DNA-testin ominaisuudet (tästä lähtien MyHeritage Vain-Perimä DNA-testi), mm. mätsäyksen sukulaisiin yhteisen DNAn perusteella, etnisyysarvion ja kromosomiselaimen.

Järjestimme äitienpäiväkilpailun, jossa pyysimme kuvia toisiaan muistuttavista suvun naisista.

Kesäkuu

Kesäkuussa aloitimme MyHeritage DNA -pakkausten myynnin 30 Costco-myymälässä Isossa-Britanniassa ja Islannissa. MyHeritage DNA -pakkausten parantunut saatavuus Isossa-Britanniassa on myötävaikuttanut lisääntyneisiin DNA-osumien määriin MyHeritagen DNA-käyttäjien kesken kaikkialla maailmassa.

Heinäkuu

Päivitimme Theory of Family Relativity ™ -ominaisuuden tiedot uusien, ajantasaisten teorioiden saamiseksi. Ne voivat valaista sitä, kuinka sinä ja DNA-osumasi olette sukua toisillenne.

Elokuu

Osana uutta kumppanuutta Backstreet Boys-yhtyeen kanssa, jokainen bändin jäsen teki MyHeritage DNA -testin saadakseen lisätietoja omasta alkuperästään. Tämä video seuraa AJ: n, Howie D.: n, Nickin, Kevinin ja Brianin tuloksien saamista.

Esittelimme uuden tutkimuksen, jonka MyHeritage teki yhdessä tilastoinnin ammattilaisen ja väestötieteilijän, tohtori Daniel Staetskyn, kanssa. Tutkimus paljasti, että Unkarissa on yllättävän paljon juutalaistaustaisia ihmisiä – paljon enemmän kuin väestötieteilijät ovat aiemmin arvioineet.

Syyskuu

Syyskuussa isännöimme MyHeritage LIVE 2019 -tapahtumaa Amsterdamissa, Hollannissa. Toinen vuosittainen käyttäjäkonferenssimme oli yksi ikimuistoisimmista sukututkimustapahtumista viime vuonna, ja siihen osallistui MyHeritage-henkilökuntaa, kansainvälisesti tunnettuja sukututkimus- ja DNA-asiantuntijoita sekä MyHeritage-käyttäjiä 30 maasta ympäri maailmaa.

Lue yhteenveto MyHeritage LIVEstä täältä ja katso kaikki luennot täältä ilmaiseksi.

MyHeritage LIVEn kohokohtia löytyy tältä videolta:

MyHeritage LIVE -tapahtumassa Amsterdamissa sai ensi-iltansa dokumenttielokuvamme ”Puuttuva palanen”. Se on vahva ja inspiroiva elokuva toivosta ja löytämisestä. Se kertoo tarinan kahdesta lapsena hylätystä sisaruksesta, jotka vastoin kaikkia odotuksia löytävät toisensa.

Yksi mielenkiintoinen ilmoitus MyHeritage LIVEssä oli uuden tietopohjamme, MyHeritage Education -palvelun, käynnistäminen. Tämä online-keskus on täynnä resursseja, jotka parantavat ymmärrystäsi MyHeritage-alustasta ja auttavat sinua hyödyntämään sukuhistoria-tutkimustasi parhaalla mahdollisella tavalla. Ilmainen sivusto sisältää ohjevideoita, webinaareja, artikkeleita ja ladattavia resursseja. Sivusto on nyt saatavana 10 kielellä, ja uutta sisältöä lisätään viikoittain. Lue lisää MyHeritage Education-sivustosta tästä blogikirjoituksesta.

Tämä video esittelee uutta sivustoamme:

Syyskuussa ilmoitimme myös, että MyHeritage on ostanut SNPedian ja Prometheasen. Tämä oli ensimmäinen kuluttajaterveyshankintamme ja kymmenes hankintamme MyHeritagen perustamisen jälkeen.

Juuri ennen Rugby World Cupia, MyHeritage toi yhteen Chris Robshawn, Jamie Heaslip’n, Serge Betsenin ja Sean Fitzpatrickin – neljä rugbyn suurimmista legendoista – paljastaakseen heidän etnisen alkuperänsä ja tehdäkseen uskomattomia perhehistoriallisia löytöjä.

Lokakuu

MyHeritagen tieteellinen johtaja, tohtori Yaniv Erlich, esiteltiin TEDMED:ssä, globaalissa yhteisössä, joka on sitoutunut jakamaan merkittäviä ideoita ja vaikuttamaan muutosjohtajiin terveyden ja lääketieteen aloilla. Yaniv puhui biolääketieteen mahdollisuuksista ja monista oivalluksista, joita voimme saada sukututkimuksesta.

Marraskuu

Paransimme sukupuun listanäkymää, tärkeää sukupuunäkymää, joka on erityisen kätevä, kun työskennellään suurien sukupuiden kanssa. Listanäkymä on nyt hyödyllisempi kuin koskaan: Voit käyttää Smart Matches ™ -, Record Match- ja DNA-osumia suoraan luettelossa, etsiä ja lajitella henkilöitä helposti ja hyödyntää monia muita hyödyllisiä ominaisuuksia.

Joulukuu

Joulukuussa jaoimme kokemuksia äskettäisestä Tribal Quest -matkastamme Amazonin sademetsän sydämeen, jossa tallensimme Ecuadorin Achuar-heimon rikasta perintöä ja sukutarinoita. Tämä oli neljäs Tribal Quest -retkikunta, globaali projektimme syrjäisten heimojen perhehistorioiden dokumentoimiseksi. Tribal Quest-sivustomme  upeassa uudessa osiossa on lisätietoja Achuar-heimosta.

Ilmoitimme merkittävästä lisäyksestä MyHeritage Terveys -testiin – 9 uutta terveysraporttia, ensimmäinen monista päivityksistä, jotka aiomme julkaista tulevaisuudessa. Uudet raportit sisältävät kattavan polygeenisen, korkean verenpaineen riskiarvon, joka perustuu tuhansiin geneettisiin variantteihin, 3 geneettisen riskin raporttia, joissa arvioidaan henkilökohtainen riski sairauden kehittymiselle ja 5 kantajastatusraporttia, jotka osoittavat, onko henkilö kantaja sairaudelle, joka voi siirtyä vanhemmilta lapsille.

MyHeritage LIVE 2018 ja 2019 menestyksen jälkeen joulukuussa ilmoitimme, että vuotuinen käyttäjäkonferenssimme MyHeritage LIVE järjestetään Tel Avivissa 25. – 26. lokakuuta 2020. Toivomme saavamme nähdä teidät kaikki siellä!

UUdistimme henkilöön liittyviä lisätietoja osion SuperSearch™ -hakukoneessa varmistaaksemme, että et missaa tärkeitä historiallisia tietoja, jotka voivat ohjata sinut tekemään uusia löytöjä.

Perheiden yhdistämisiä

MyHeritagesta on tullut johtava DNA Matching -palvelu eri puolilla maailmaa oleville ihmisille. Laajan maailmanlaajuisen DNA-tietokantamme ansiosta olemme paremmassa asemassa kuin muut palvelut helpottamaan hajallaan olevien perheenjäsenten yhdistymistä.

Uusia perheen jäsenten tapaamisia tapahtuu joka päivä; tässä on muutama vuodelta 2019:

Jenna Behrmann kasvoi tietämättä mitään biologisesta perheestään tai muista mahdollisista sisaruksista. Hän halusi aina saada tietoa siitä, hän on kotoisin. MyHeritagen pro bono -projekti DNA Quest toi lopulta Jennan yhteyteen biologisen äitinsä, Suen ja kolmen sisaruksen kanssa – yli 30 vuotta sen jälkeen kun hänet oli adoptoitu. Kävi ilmi, että Jenna oli asunut vain 45 minuutin ajomatkan päässä biologisesta äidistään!

Tämä perheen yhdistämiskertomus on todella ihmeellinen. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä Henrik ja Maria, etelä-korealaiset täyssisarukset, jotka oli adoptoitu ​​kahteen eri ruotsalaisperheeseen, ovat äskettäin löytäneet toisensa MyHeritage DNAn ansiosta.

Webinaarit

Vuonna 2019 painotimme sukututkimuksen ja DNA-testauksen asiantuntijoiden antamien informatiivisten ja perusteellisten MyHeritage-webinaarien tuottamista. Webinaarien avulla MyHeritage-käyttäjät voivat opetella asioita omassa tahdissaan ja mukavasti kotoa käsin.

Alla joitakin suosituimmista englanninkielisistä webinaareistamme

Meillä oli myös 5 suomenkielistä webinaaria ja löydät ne kaikki täältä.

Visualizing Ancestral Lines with DNA AutoClusters

Introducing the MyHeritage DNA Health+Ancestry Test

Hidden content treasures you might have missed at MyHeritage

Using the Theory of Family Relativity™ to Research Your DNA Matches

Censuses Around the World: What You Need to Know About Census Collections and Genealogy

I Received DNA Matches, Now What?

Following Your Family’s Immigration Trail on MyHeritage

How to Better Manage Your MyHeritage Family Site

Historiallisia tietoja

Saavutimme tärkeän virstanpylvään – MyHeritage SuperSearch ™ -hakukoneessa on nyt 10,2 miljardia historiallista tietoa 22 000 maailmanlaajuisessa kokoelmassa!

Pelkästään vuonna 2019 julkaisimme 1,5 miljardia tietoa 80 kokoelmassa. Alla joitain lisäämiämme kokoelmia.

France, Nord Civil Marriages, 1792–1937

Kaksi kokoelmaa Saksasta:: Hesse Birth Index, 1874–1911 ja Hesse Marriage Index, 1849–1931

Norjan väestönlaskentatiedot: , 18011865189119001910

1940 Denmark Census

Netherlands Newspapers, 1659-1899

USA:n sanomalehtikokoelmia: FloridaTexasKansas, ja Wisconsin

Australia Electoral Rolls, 1893–1949

Quebec Marriage Returns, 1926–1997

Konferensseja

Vuonna 2019 olemme osallistuneet sukututkimuskonferensseihin ympäri maailmaa: Ruotsissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Saksassa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja monessa muussa maassa.

Toivottavasti tapaamme pian jossain lähelläsi olevassa konferenssissasi!

MyHeritage-tiimi

Tänä vuonna Tel Avivin toimistomme muutti uusiin tiloihin ja palkkasimme 131 uutta työntekijää. Myös työntekijöidemme perheet kasvoivat – vietimme kahdeksat häät ja lisäsimme 30 uutta lasta sukupuihimme! Työntekijät ottivat osaa lukuisiin luentoihin eri aiheista: mm. rintasyöpätietoisuus, tietoturva ja Eurovision laulukilpailujen tuottaminen.

Pidimme kaksi Hackathonia, yhden tammi- ja yhden joulukuussa. Niissä työntekijämme viettivät päiviä, jotka oli omistettu uusille ideoille ja tiimityölle. Työntekijöillämme oli hyvä tilaisuus kehitellä uusia, luovia ideoita hauskassa ja jännittävässä ilmapiirissä.

Vuoden aikana kukin tiimi piti rentoutumistaukoa työstään. Yksi kohokohdista oli koko yrityksen matka Eilatiin. Tässä muutamia kuvia näistä matkoista.

Pro bono -projektiemme lisäksi ylläpidämme koko yrityksen vapaaehtoisohjelmia, joissa työntekijöillämme on mahdollisuus antaa hyvän kiertää. MyHeritage-tiimin jäsenet käyvät säännöllisesti paikallisessa lukiossa ja ohjaavat heikossa asemassa olevia nuoria. Työntekijät ovat myös vapaaehtoisesti auttamassa vanhuksia mm. kodin kunnostus- ja puutarhatöissä.

Yhteenveto

Vuosikymmen nyt päättyessä, on ilo nähdä, kuinka pitkälle olemme kuluneet viimeisen 10 vuoden aikana päässeet eikä tiimimme ole lopettanut kasvuaan.

Tässä kuvia ryhmästämme yrityksen pääkonttorissa vuosien varrelta:

2011

2013

2014

2015

2018

2019

Haluamme kiittää käyttäjiämme ja kaikkia niitä, jotka ovat olleet mukana matkallamme viimeisen 10 vuoden aikana ja sitä ennen. Olemme nähneet, kuinka tärkeitä yhteisö sekä ihmiset ovat kasvulle ja menestykselle. Odotamme kovasti yhteistyötä kanssasi tulevina vuosina.

Toivotamme sinulle ja perheellesi onnellista uutta vuotta!

 

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin