Historia: Tylsiä päivämääriä ja outoja paikkoja?

Kommentit

Artikkelin kirjoittaja on Schelly Talalay Dardashti, MyHeritagen sukututkimusasiantuntija USA:ssa

Oletko koskaan miettinyt sitä tosiasiaa, että vaikka sukututkijat ovat historioitsijoita – mikä olennaista, kun pyrimme saamaan tietoa – historioitsijat eivät ehkä ole sukututkijoita?

Kuinka sukututkijat saavat näkemyksiä ja perspektiiviä käsitellessään historiaa? Sukupuussa oleva historia ei ole kaukaisen menneisyyden kuivia historiallisia tapahtumia, vaan usein hyvin henkilökohtaista historiaa, tapahtumia, joita esivanhempamme ovat joko kokeneet tai kuolleet niiden seurauksena.

Minulla oli yleensä tylsää historian tunneilla, paitsi jos aiheena oli esim. sefardihistoria. En välittänyt mitään päivämääristä tai paikoista? Ei niillä tapahtumilla ollut mitään tekemistä itseni kanssa?

Mielenkiintoni historiaan muuttui dramaattisesti, kun aloin perehtyä ja seurata esivanhempiani vuosisatojen takaiseen Iraniin, Espanjaan, Venäjälle, Valkovenäjälle, Liettuaan, Israeliin ja Yhdysvaltoihin.

Yhtäkkiä noista tylsistä päivämääristä ja pölyisistä, unohdetuista paikoista tuli tärkeitä ja henkilökohtaisia, sillä sain tietää, että esivanhempani olivat asuneet siellä, olivat olleet silminnäkijöinä tai osallistuneet historiallisiin tapahtumiin.

Sukututkimus on muutakin kuin vain luetteloita nimistä ja päivämääristä, kyse on esivanhemmistamme ihmisinä. Kuinka he elivät? Minne he menivät ja miksi? Kuinka olosuhteet ja historialliset tapahtumat vaikuttivat heidän elämäänsä? Historiasta tulee henkilökohtaista, jos on olemassa yhteys tiettyyn aikaan ja paikkaan, joissa esivanhempamme elivät.

Oli jonkin verran järkyttävää tajuta, että jos joku suorista esi-isistäni olisi kuollut – ennen kuin olisi saanut lapsia – epidemian, sodan tai esim. laivan uppoamisen seurauksena, minua ei olisi. Tämän toteaminen osuu jossain vaiheessa jokaiseen sukututkijaan ja palauttaa kaikkeen erittäin henkilökohtaisen todellisuuden. Kun opetin sukututkimusta ala- ja yläasteella, keskustelin tästä asiasta ja oppilaiden reaktiot olivat mielenkiintoisia, sillä he tulivat samaan tulokseen.

Tutkiessani erästä sukututkimusta koskevaa artikkelia Uudessa Meksikossa, löysin Uuden Meksikon sukututkimusseuran julkaiseman New Mexico Genealogist -lehden toimittajan Karen Stein Danielin artikkelin.

Huomaa, että jos Uusi Meksikolaiset juuret juontavat 1500-luvulta – tai oikeastaan miltä tahansa ajalta – tämä lehti on täynnä kiehtovia artikkeleita. Julkaistu CD (myynnissä) sisältää kaikki lehden numerot n. 40 vuoden ajalta. CD on hintansa arvoinen, ja suosittelen sen hankkimista. Seuran myös verkkosivustolla on artikkeleita ja lähteitä.

Artikkelissaan, “Historiankirjoitusta sukututkijoille: Ymmärtämisen näkökulma” Stein Daniel määrittelee historiankirjoituksen Random House Dictionary of the English Language-sanakirjan mukaan (vuoden 1966 painos) seuraavasti:

Historiallisia asioita käsittelevä kirjallisuus; historiallisen tutkimuksen ja esittämisen tekniikoita, teorioita ja periaatteita sekä historiallisen tutkimuksen menetelmiä; historiaa kuvaava kertomus, joka perustuu kriittiseen tutkimukseen, arviointiin ja materiaalin valintaan primaarisista ja toissijaisista lähteistä tieteellisin perustein.

Stein Daniel kirjoittaa, että tämä kuulostaa sovellukselta ja menetelmiltä, joita sukututkijoiden tulisi noudattaa tutkimuksessa ja kirjoittamisessa, riippumatta siitä, julkaistaanko se.

Vuonna 1934 kuuluisa historioitsija Charles A. Beard kirjoitti: ”… historioitsijat tunnistavat… ilmeisen, kauan tiedetyn… että mikä tahansa kirjoitettu historia heijastaa väistämättä tekijänsä ajattelua suhteessa omaan aikaansa ja kulttuuriin… Eikö olekin sanottu jo vuosisadan ajan tai kauemmin, että jokainen historian kirjoittaja on aikansa tuote. ”

Hän painottaa, että sukututkijat ovat historioitsijoita (vaikka kaikki historioitsijat eivät ole sukututkijoita), ja meidän pitää ymmärtää, kuinka suhtautua tähän historiaan.

Sukututkijoina saamme johtolankoja, faktoja ja tietoja useilta eri tiedonaloilta. Mikänn ei ole ulottumattomissamme yrittäessämme todistaa tiedon oikeaksi tai linkittää henkilön toiseen. Hyödynnämme aikaisempia sukututkija sukupolvia, historioitsijoita, antropologeja, maantieteilijöitä ja muiden alojen asiantuntijoita. Meitä ei rajoita aika, kansallisuudet tai rajat eikä kielimuurit. Olemme päättäväinen ryhmä, joka kehittää ja hioo taitoja, joita tarvitaan eteen tulevien ongelmien ratkaisemiseksi, ja pyrimme johdonmukaisesti vastaamaan seuraavaan haasteeseen.

Kuinka voimme selittää 200 vuotta jälkeemme eläville jälkeläisillemme, mitä uskomme, miksi uskomme niin ja miksi kirjoitimme sen mitä kirjoitimme?

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin