Maatila sukunimet: Mitä ne ovat ja kuinka niitä voi tutkia?

Maatila sukunimet: Mitä ne ovat ja kuinka niitä voi tutkia?

Maatila sukunimet ovat ainutlaatuinen sukunimityyppi, joka voi osoittautua sukututkijalle erityisen haasteelliseksi. Tämän tyyppisiä nimiä käytettiin tunnistamaan perheitä, jotka omistivat maatilan tai asuivat siellä. Hankalaksi asian tekee, että mitään säännönmukaisuutta ei ollut vaan käytäntö vaihteli alueittain.

Skandinaaviset maatilanimet

Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa myös maatilan nimet olivat tärkeitä, mutta se ei välttämättä tarkoittanut sitä, että nimeä käyttänyt henkilö omisti tilan – hän saattoi vain olla asunut siellä. Jos henkilö tai perhe muutti tilalta toiselle, he lopettivat ensimmäisen tilan nimen käytön ja ottivat käyttöön uuden tilan nimen. Norjalaiset säilyttivät edelleen patronyymin (sukunimi johdettu isän nimestä) ja lisäsivät vain tilan nimen toisena ainutlaatuisena tunnisteena perheelle. Jos perhe muutti tilalta kaupunkiin, kuten monet tekivät teollisen vallankumouksen aikana (1850-luvun jälkeen) he jatkoivat tyypillisesti viimeisimmän omaksumansa maatilanimen käyttöä.

Norjalaiset siirtolaiset

Oli myös yleistä, vaikkakaan ei yleismaailmallista, että norjalaiset siirtolaiset käyttivät kyseistä maatilan nimeä kiinteänä sukunimenään siirtyessään yhteiskuntaan, joka ei käytä patronyymejä. Esimerkiksi mies, jonka nimi oli Lars Olsen Hagelund (Lars, Olen poika, Hagelundin tilalta), saattoi siirtyä Amerikkaan ja alkaa kutsua itseään Lars Hagelundiksi. Tai hän saatoi pudottaa nimestään maatilan nimen pois ja ottaa patronyymin uudeksi kiinteäksi sukunimekseen, jonka jälkeen hän kulki nimellä Lars Olsen. Jotta asiat pysyisivät mielenkiintoisina, tämän maahanmuuttajan oli silti mahdollista esiintyä Yhdysvaltain rekistereissä joko Lars Olsenina tai Lars Hagelundina.

Ruotsissa ja Norjassa etunimen ja patronyymin lisäksi käytetty nimi oli maatilan nimi. Kun skandinaavinen henkilö aloitti kiinteän sukunimen käytön, se oli tyypillisesti kyseisen henkilön patronyymi viimeisen maatilan nimi, johon perhe liitettiin Suurin osa skandinaavisista sukunimistä, elleivät ne ole patronyymejä, ne ovat maatilan nimiä.

Kuvaaja: Reinhold von Hausen 1880 – 1920, Museovirasto-Musketti. Kuva on väritetty MyHeritage In Color -ominaisuudella

Kuvaaja: Reinhold von Hausen 1880 – 1920, Museovirasto-Musketti. Kuva on väritetty MyHeritage In Color -ominaisuudella

Suomalaiset sukunimet

Lainaus Pirjo Mikkolan tutkimuksesta ”Otti oikean sukunimen” – vuosina 1850 – 1921 otettujen sukunimien taustat, 30. marraskuuta 2013

Suomalaiset asutusnimet ovat vanhastaan siirtyneet lisänimiksi ja sukunimiksi. Se on ollut vahvan perinteen mukaista, ns. mekaanista nimeämistä (Benson 1977, 123), mutta se oli myös funktionaalista nimenottoa, koska sillä täytettiin tarve osoittaa nimetyn sidos hallitsemaansa tilaan, torppaan tai mäkitupaan ja samalla täyttyi pysyvän sukunimen tarve. Kun tuli aika, jolloin otettiin yleisesti Länsi-Suomessakin pysyviä sukunimiä, antoi tilan tai muun asumuksen nimi luontevan perusteen sukunimelle. Sitä suositettiin nimenvalintaohjeissa, ja kansanihmisille sukunimiä jakelevat papit ja opettajat suosivat valmiiksi tarjolla olleita nimiä.

Maatilat ja torpat

Nimimallien tarve tuli tyydytetyksi asutuksen lisääntyessä nopeaan tahtiin. Kun 1700-luvulta lähtien tilojen jakamista ja lohkomista oli lainsäädännöllä helpotettu, torppia alettiin perustaa 1700-luvun loppupuolelta lähtien yhä enemmän. ”Runsaassa sadassa vuodessa maatilojen määrä lähes kolminkertaistui ja torppien määrä yli kymmenkertaistui.” Uusia tiloja ”voitiin perustaa joko jakamalla vanhoja tiloja, perustamalla torppia niiden maille tai perustamalla uudistiloja kylien yhteismaille tai kruunun liikamaalle”. Torppien määrä kasvoi niin, että kun 1751 oli vähän yli 4 000 torppaa koko maassa, niitä oli 1850 jo 49 465, ja parikymmentä vuotta myöhemmin taas yli 7 000 torppaa lisää. (Vahtola 2003, 187.) Kruunun uudistilat laajensivat asutusta asumattomiin erämaihin, kun taas halotut tilat ja torpat tihensivät jo olemassa olevaa asutusta. ”Sitten keskiajan oli nyt koettu merkittävin kausi Suomen asutuksen historiassa. Se jatkui vielä pitkälle itsenäisyyden aikaan.” (Mts. 188.) Syntyi siis jatkuvasti uusia asutusnimiä, joista saatiin sukunimiä.

Yleisimmät paikannimet

Eero Kiviniemi on laskenut, mitkä ovat maamme yleisimpiä paikannimiä. Ne ovat la, lä -johtimisia asutusnimiä ja -pelto-nimiä, kuten Mäkelä, Riihipelto, Kotipelto, Rantala, Peltola. Uusille sukunimille oli siis tarjolla taustaksi runsaasti la, lä -nimiä, mutta koska kaikki nimen tarvitsijat eivät omistaneet tilaa, oli heillä hyvin vähän mahdollisuuksia ottaa tilannimen tunnuksen sisältävä sukunimi. Tilannimissä oli vaihtoehtoina sto-johtimiset nimet (Koivisto) ja kaksijäseniset nimet (Myllymäki). Yleisimpien luontonimityyppisten paikannimien joukossa ovat Myllymäki, Koivisto, Korpi, Riihimäki, Niemi, Harju, Kiviniemi, Kivimäki, Isosuo, Kivimäki, Kallio, Palomäki, – – Saari, – – Kangas, – – ja Mäenpää. Kiviniemi on pannut näiden nimien rinnalle samanasuisten sukunimien määrät (vuoden 1988 frekvenssit). ”Samanasuisten sukunimien määrät on merkitty listaan siksi, että ne usein tilannimiin perustuvina tukevat kuvaa asutusnimien suuresta osuudesta [sukunimien taustana].

Luontonimet

Kun sadan yleisimmän suomalaisen sukunimen joukkoon (yleisyysraja yli 5 600) ei vielä sovi yhtään luontonimityyppistä yhdysnimeä, monet edellä [luetellut nimet] ovat ilmeisesti sellaisista yleisimpiä.” Yleisimpiä sukuniminä ovat ne luontonimityyppiset nimet, jotka ovat yleisimpiä asutus- ja viljelysniminä. Esitetystä luontonimityyppisten tilannimien listasta saa käsityksen siitä, millaiset luontonimet ovat suomalaisten mielestä olleet tilojen nimiksi sopivimpia, ts.’hyviä nimiä’. (Kiviniemi 1990, 218, 219.) Saman ajatuksen voi siirtää otettuihin sukunimiin: suosituimmat tilannimet olivat hyviä sukuniminä. Vanha länsisuomalainen tapa merkitä talonpoikaisväestölle lisänimeksi tilannimi

Maatilasukunimien tulkinta ja tutkiminen voi olla haastavaa, mutta varustettuna niiden vivahteiden ymmärtämiseen ja digitalisoitujen tietueiden saatavuuden ansiosta pystyt selvittämään niistä. Joten älä viivyttele vaan tao silloin kun rauta on kuumaa ja jatka työskentelyä sukusi historian parissa!

Lue muitakin artikkeleita sukuhistoriasta

Tee hakuja historiallisten tietojen kokoelmista

Artikkelikuva vuodelta 1887, tekijä Selim Lindqvist, Museovirasto-Musketti