Pestuulle

Kommentit

Artikkelikuva: Lypsyllä n. 1900, Museovirasto, muokattu MyHeritagen kuvatyökaluilla.

Ennen vanhaan, tähän aikaan vuodesta alkoivat talojen palkolliset, piiat ja rengit, miettiä uusia parempia ja/tai parempipalkkaisia pestuupaikkoja. Syy uuden pestuupaikan etsimiseen saattoi olla huono kohtelu talossa, pieni palkka tai mielitietyn löytyminen jostain tietystä talosta tai toiselta puolelta pitäjää. Pestuutapahtuma oli tärkeä kummallekin osapuolelle, sekä pestaajalle että pestattavalle. Sopimukset tehtiin yleensä vuodeksi kerrallaan. Kun pestuuraha oli maksettu, oli sopimus pitävä. Pestuurahan palauttaminen oli merkki siitä, että pestattava ei halunnutkaan paikkaa. Palautuksen piti tapahtua mahdollisimman pian pestaamisen jälkeen.

Kuva karjanlypsytarhasta n. 1920-luvulla, Museovirasto

Elimäellä kansa kokoontui aina syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina kirkonmenojen aikaan kirkonmäelle. Siellä olivat lähipitäjienkin emännät ja isännät pestailemassa työväkeä ja piiat ja rengit pestuuta ottamassa.

Paikalla oli markkinatunnelmaa ja monenlaista tarjontaa aina hedelmistä ja vehnäsistä viinaryyppyihin. 1890-luvun sanomalehdet kirjoittivatkin paheksuvaan sävyyn ”orjamarkkinoista”. Alla juttu sanomalehti Uusimaassa 10.9.1897 (Kansalliskirjasto)

1638 valmistunut Elimäen kirkko. Kuva Pekka Kyytinen 1957, Museovirasto

Kerrottiin, että kirkonmäellä oli enemmän väkeä kuin sisällä kirkossa kuuntelemassa jumalanpalvelusta ja meno sen mukaista. Sen verran palkolliset seurasivat kirkonmenoja, että osasivat kysyttäessä kertoa, kuka oli pitänyt saarnan. ”Kun pappi parhaillaan saarnasi päivän evankeliumia, tehtiin kirkon ympäristöllä vilkasta ihmis- ja vehnäskauppaa.”

Kunta oli jopa määrännyt 20 mk:n uhkasakon pyhäkaupasta, mutta nimismiehen valvonnasta huolimatta pestaajia ei tunnuttu saatavan kuriin. Kirjoittaja arvelee isäntien, varsinkin Ruotsinpyhtäältä ja Laptreskistä tulleiden, pitävän sakkoa ”liiaksi pienenä”.

Nimismies ja apulainen. Piirtänyt Albert Edelfelt 1871, Museovirasto

Ruotsalaisisännät ja -emännät tuntuvat pitäneen myös hinnat korkeina: 15-17-vuotiaille pojannulikoille saatettiin maksaa 175 – 200 markkaa palkkaa ja antaa vielä saappaat kaupanpäällisiksi. Kirjoittaja toivoo ”ahkeran nimismiehen tekevän piakkoin murhaawan iskun” pestuumarkkinoiden lopettamiseksi.

Pestuumarkkinoiden pitämistä vastustettiin myös siksi, että ”se sotii jyrkästi siweellisyyden lakia vastaan”. Pestattavaksi tarjoutuva saattoi sanoa: ”Ei ole aikaa kulkea ympäriinsä kyselemässä, missä palwelijaa tarvittaisi ja siksi on sopiwaa mennä sunnuntaina tätä warten kirkolle.” Toisaalta vasta-argumenttina oli ”Oiwa palwelija pysyy entisessä paikassa tahi muuttaa naapuristoon, mutta huono palwelija kiertää ympäri maata löytämättä mistään parenpaansa. Tekijä kyllä aina työtä saa ja tyytywäinen ihminen on onnellisin.”

Onko sinulla tullut sukututkimuksessa vastaan näitä pestuuasioita (nykyisin ehkä rekrytointitapahtuman nimellä)? Kerro meille kommenteissa.

Jätä kommentti

Sähköposti pidetään yksityisenä eikä tule näkyviin