Kievarien kulta-aika osuu 1800-luvulle

Valtio eli kruunu päätyi viimeistään 1400-luvun alussa erityiseen kievari – ja kyytijärjestelmään, sillä mikään valtio ei voinut menestyä ilman toimivia kulkuyhteyksiä. Valtion viestit oli saatava maan eri kolkkiin mahdollisimman nopeasti ja luotettavasti. Ruotsin valtakunnassa aloitettiin 1200-luvun lopulla järjestellä sisäistä liikennettä, jotta erityisesti kruunun palveluksessa olevat henkilöt voisivat helposti matkata maan toiselta puolelta toiselle. Samalla haluttiin turvata tavaroiden ja tavallisen kansan liikkumista. Osa järjestelmästä oli käytössä vielä maamme itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Tämä järjestelmä oli nimismiesten vastuulla, mutta käytännössä talolliset toteuttivat sitä.

Ensimmäiset kestikievarit

Ensimmäinen kestikievarijärjestys annettiin 1649. Sen mukaiset kestikievarit perustettiin Suomeen 1600-luvun puolivälissä. Vastaavaa toimintaa oli ollut jo aiemminkin: Hämeen härkätiellä sijainneet Killala ja Krouvi tunnetaan 1300-luvulta. Lisäksi pappilat olivat majoittaneet säätyläisiä. Ensimmäisiä kestikievareita ylläpitivät pappilat, myöhemmin niistä vastasivat vauraat talonpojat, jotka saattoivat toimia myös nimismiehinä. Kestikievarin isäntä ja hänen valitsemansa neljä renkiä oli vapautettu sotaväkipalveluksesta. Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Tarjolla alkoholijuomia, ja niitä valmistettiin myös itse kotipolttona. Kestikievarin pito oli kallista, ja se vaati talollisilta suuren työpanoksen. Kievareita koskivat useat säädökset mm. majoituksen, tarjottavan ruoan sekä juoman tason suhteen

Kuisman kestikievari. Nissisen perhe asuinrakennuksen seinustalla. Edessä kaalimaaa. Lusto – Suomen metsämuseo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Pakkokestitykset kievareissa kiellettiin jo 1440-luvulla

Kirkonmiehet matkasivat pappilasta toiseen, mutta virka-asioita hoitava henkilö vaihtoi hevosta, aterioi ja yöpyi kestikievarissa, ilmaiseksi. Tämä ilmaisuus oli varattu vain todellista virkamatkaa tekeville, mutta sitä käytettiin väärin ja kuningas Kristoffer joutui kieltämään pakkokeskityksen niinkin varhain kuin vuonna 1441. Kovin helposti eivät määräykset uponneet aatelisten ja säätyläisten päähän, sillä reilut 100 vuotta myöhemmin Kustaa Vaasa antoi samanlaisen ukaasin.

Kievareiden palvelut keskittyivät yleisten teiden varsille

Kuninkaat antoivat jo 1300-luvun aikana määräyksiä majapaikasta, ruoasta ja juomasta maksua vastaan yleisten teiden varsille ilmestyneille tavernoille. Vuoden 1442 maanlaki edellytti kihlakunnantuomarin vastaamaan ”tavernoiden ja kyytirättärien” asettamisesta yleisten teiden varsille. Koska tavernat ja myöhemmät kestikievarit nousivat vain näiden teiden varsille, joutui matkalainen joskus kiertämään jopa kymmeniä kilometrejä tavallaan turhaan. Lyhyempiäkin reittejä olisi ollut, mutta niiden varrelta ei matkustaja saanut mitään palveluita.

Oluen haittavaikutukset näkyivät krouvien rajoitettuna määrinä

Kustaa Vaasan aikaan eli 1500-luvun puolivälissä on Suomen puolella laskettu olleen kaikkiaan 238 maakrouvia ja 192 merikrouvia. Rannikkoa pitkin purjehtineet matkalaiset saattoivat siis poiketa pienissä satamissa olleisiin merikrouveihin, joita olikin lähes yhtä paljon kuin maanteiden varsilla olleita kievareita. Krouvien määrää yritettiin rajoittaa, koska niissä myyty olut aiheutti monesti ongelmia ympäristölle. Tämä torjuntataistelu oli sangen tehotonta, sillä monet papitkin harrastivat oluen myyntiä kirkonmäellä jumalanpalveluksen jälkeen.

Kyytivelvollisuus rasitti talollisia

Itse kestikievarirakennus koki vähitellen muutoksia, sillä jo 1600-luvulla yleistyivät erilliset huoneet rahvaalle, säätyläisille ja aatelisille. Kaksi viimeksi mainittua sai nauttia jopa vuodevaatteista. Hevoset ja niiden ajajat tulivat lähiseudulta, sillä kyytivelvollisuus oli yksi talollisia rasittaneista velvollisuuksista.

Kyytivaunut Rättijärven sululla. Kuvannut K.E.Ståhlberg 1890-luvulla. Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Sukututkimus on hauskaa – aloita omasi MyHeritagessa 14 päivän ilmaisella kokeilulla!

Kievareiden asiakaskunnan tasoon kiinnitettiin huomiota

Kestikievarin hintataso määrättiin joko maanlaissa tai käräjillä. Riitaa saattoi syntyä oluen laadusta ja hinnasta. Niinpä pitäjistä löytyi monesti salakapakoita, joista ohralientä sai halvemmalla. Kustaa Vaasa oli jopa pyrkinyt kieltämään anniskelun muille kuin matkustavaisille, jotta asiakaskunnan taso olisi pysynyt korkeana. Vuoden 1649 kestikievarijärjestys teki näistä krouveista majataloja ja ravintoloita kiinteillä taksoilla. Niihin pyrkivä tiesi, että virkku hevonen oli saatavilla matkan jatkamista varten ja ruokaa oli aina tarjolla. Taloista tuli vähitellen kylien, ellei koko pitäjän suurimpia, sillä niiltä edellytettiin kolmea makuuhuonetta sekä peräti 24 hevosen tallia. Kievarissa piti olla pöytäliinat, pyyhkeitä ja kunnollinen keittiö sekä astiat. Näin jokainen matkalainen saattoi aterioida säätynsä arvoisella tavalla.

Kievarilaitos kukoisti 1800-luvun alussa

Vilkkaimmillaan kievarilaitos oli Ruotsin vallan loppuvuosina, 1800-luvun alussa. Tuolloin maassamme saattoi olla jopa 1000 kievaria noin 15 kilometrin välimatkoin. Tässä vaiheessa kievarinpito annettiin usein urakaksi samaan tai samoihin taloihin vuosikausiksi. Näin niistä tuli aikaa myöten melko vauraita tai ainakin suuria, koska kievarijärjestys määritteli talon koon. Alkoholi eli lähinnä olut oli suurimpia tulonlähteitä.

Espoon pitäjän ainoa kestikievari sijaitsi Bembölen kylässä. Kievarivelvollisuus kiersi kylän sisällä talosta taloon: 1700-luvulla kievari ehti toimia vuorotellen Glimsin, Bellin, Ersin ja Siisin taloissa. Näistä taloista on muutama vielä alkuperäisillä paikoillaan, pikku mäennyppylöillä Turuntien varrella. Kuva: Juha Vuorela

Espoolaisen kestikievarin hinnastosta 1890-luvun lopulta voimme lukea, että arkiateria maksoi noin markan, yösija markan ja 25 penniä sekä kuppi kahvia 25 penniä. Tämän päivän rahassa yksi markka on pyöreästi viisi euroa. Kananmunan ja litran maitoa sai myös 25 pennillä, mutta kilo voita olisikin maksanut jo kolme markkaa 50 penniä. Mikäli vilu iski, sai uunin lämpimäksi 30 pennillä.  Kestikievareissa oli erityinen vieraskirja, Google -arvostelun kaukainen esi-isä. Siihen saattoi jokainen jättää risuja ja ruusuja isäntäväelle.

Tutustu blogissamme oleviin sukututkimusartikkeleihin täällä!

Artikkelikuva: Kerttulan kestikievari Siikajoella. Museoviraston kokoelmat.