Noituus, taikausko ja jumalanpilkka

Noituus tarkoitti yliluonnollisten voimien hallitsemista. Metsästäjä-keräilijäkulttuureissa usko yliluonnolliseen ja taikuuteen sai erilaisia pelon muotoja, ja toisen ihmisen vahingoittamista taikuuden keinoin pelättiin suuresti. Uskomus siitä, että salaisen tiedon omaava ihminen kykeni hallitsemaan yliluonnollisia voimia ja aiheuttamaan vahinkoa niiden kautta toisille ihmisille, on luonut pohjan noituuden käsitteelle. Noitauskomuksia on ollut kaikissa kulttuureissa kautta aikojen. Kristillisessä Euroopassa, myös Suomessa, varsinkin uuden ajan alussa ja myöhäiskeskiajalla.

Yhden henkilön tekemä synti saattoi olla uhka koko valtakunnalle

Reformaation aika 1600-luvulla tarkoitti mm. sitä, että valtio ja kirkko ottivat kovan kontrollin alamaisiinsa nähden. Aikakausi korosti sitä, että yhdenkin henkilön tekemä synti (rikos) saattoi uhata jopa koko valtakuntaa. Jumalan viha ei siis koskettanut vain syntistä itseään, vaan myös tämän lähipiiriä, kylää, seurakuntaa ja lopulta koko valtiota.

Aikakauden oikeusohjeena olikin mm. Mooseksen laki kaikessa ankaruudessaan. Jos joku oli erehtynyt poikkeamaan kaidalta polulta, odotti häntä maallisen tuomion lisäksi kirkollinen häpeärangaistus. Erityisen tuomittavaa oli kaikenlainen taikausko. Näitä tapauksia käsiteltiin mm. rovastintarkastuksissa ja tietenkin myös käräjillä eli kihlakunnanoikeudessa.

Erikin noituuksia käsiteltiin käräjillä

Esimerkiksi vuonna 1640 maaherran käskystä tutkittiin kihlakunnanoikeudessa niitä tekoja, joita Erik ”På Jumala” oli harjoittanut Halikon kihlakunnassa. Halikon kappalainen Juhana väitti, että jollei Erik saa niin paljon kuin hän haluaa, niin sanoo hän heti pahan sanan ja levittelee käsiään; sen jälkeen useimmiten tapahtuu vahinkoja; toiselta pedot syövät karjan, toisen elukat äkkiä muuten vain kuolevat.

Maria Erikintytär Muntolan kylästä valitti Erikin luvanneen hänelle riihionnea, oli juonut hänen luonaan koko yön, mutta siitä huolimatta oli kaikki vaan mennyt hukkaan ja hullummin. Sitten oli mies vielä kehuskellut saavansa kenen naisen hyvänsä omakseen. Edelleen oli Erik tehnyt rautatangolla reiän navetan ikkunan alle ja pannut kananmunan siitä sisälle väittäen, ettei navetassa nyt ainakaan vasikka kuole. Kuitenkin kaikki kuolivat heti sen jälkeen.

Helgan loitsut päätyivät jälkipolville käräjäkirjoihin

Toisaalta Lappfjärdin käräjillä lokakuussa 1707 oli esillä erään Helgan tapaus, jota myös syytettiin eräänlaiseksi noidaksi. Käräjäkirjaan jäljennettiin tuon ajan suomeksi hänen taikasanojaan, jotka kuuluivat mm. seuraavasti:

Mähiäinen mättä canda ilman lindu liatengin, Månen Kuckasen Kuust, månen helmän helpäst, umbi Betuliasta tulo, näti laski Lapisto, Kahat culdat Kaiwalosta, Sipiculdanen Kaiwalosta, Sipiculdanen Kädestä, jolda woiteli woitawita, pois pahat pajetkon

Rikoksena jumalanpalveluksen pilkkaaminen, noituus, taikausko ja jumalanpilkka

Taikauskoon ja uskontoon ylipäätänsä liittyvät oikeustapaukset olivat ns. alisteisia tapauksia eli ne menivät suoraan hovioikeuden käsittelyyn. Vuoden 1734 valtakunnan laki lievensi asioita sen verran, että uskontorikoksista jumalan tai jumalanpalveluksen pilkkaaminen ja niihin verrattavat rikokset eivät kuitenkaan enää vuoden 1734 laissa kuuluneet niin sanottuihin ”välittömiin” rikoksiin. Jumalanpalveluksen pilkkaaminen, noituus, taikausko ja jumalanpilkka, oli se sitten tapahtunut tarkoituksellisesti tai ajattelemattomuudesta, oli alistettava ylioikeudelle alioikeuden ensin käsiteltyä sen.

Papiston hävittämät vanhat uhripaikat ja pyhät puut

Myös katolisen ajan tavat olivat taikauskoa, samoin kuin vanhojen uhripaikkojen käyttäminen. Suomessa ja monissa muissa maissa kuten Virossakin on ollut pyhiä puita. Itäisemmässä Suomessa näiden puiden luona uhrattiin pitkään 1600-luvulle. Uhraaminen tarkoitti esimerkiksi viljanjyvien viemistä paikalle. Tämä tehtiin yleensä vuoden ensimmäisestä sadosta. Näin saatiin hyvä sato-onni koko vuodeksi. Papiston tehtävänä oli hävittää nämä uhripaikat ja rankaista niiden käyttäjiä. Se tosin ei aina onnistunut kovin hyvin, sillä rahvas saattoi pystyttää uudelleen papiston määräyksestä kaadetut ristit. Vielä 1748 Leppävirran rovasti Alopaeus kertoi, etteivät paikalliset luopuneet vanhoista uhripaikoistaan. He pelkäsivät rovastin mukaan sen tuovan taloudellista epäonnea.

Uhrimetsikkö, kuvannut U.T.Sirelius 1907, museoviraston kokoelmat.

Yllä oleva kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla – kokeile sinäkin.

Para on suomalaisten loitsurunojen mystinen kissaeläin

Tässä 1500-luvun alkupuolelta olevassa kuvassa on oikealla paholainen, joka pitää lehmää sarvista estääksen sen kaulassa olevaa kelloa kilkkumasta, samalla kun maassa istuva naisihminen lypsää elukkaa ja suuri, valkoinen kissa maiskuttelee kiuluun tulevaa maitoa. Vasemmassa reunassa on paholainen, joka auttaa vaimoa voin kirnuamisessa. Paholaisen vasemmassa kädessä on pullo, jonka sisältö on luultavasti menossa kiuluun. Kissa on tämän maalauksen keskeinen symboli. Se on nimittäin vanhoissa suomalaisissa loitsurunoissa tavattava salamyhkäinen ”Para”, joka ruotsin kielessä tunnetaan nimillä Bjära tai Bära.

Lohjan kirkon asehuoneen holviin maalattu kuva, n. 1510

Tämä kissaeläin oli noidan velhomaisilla keinoilla luoma olento, jonka avulla hän otti maito- ja voionnen niiltä naisilta, jotka eivät ymmärtäneet sellaisia noitatemppuja, joita tarvittiin ”Paran” muodostamiseksi ja luomiseksi.

”Para” voidaan tehdä useilla tavoilla. Yksi niistä oli ottaa pääsiäisaamuna vanha pesuriepu ja käsillä pyörittää sitä pöydällä. Sitten tuli kolme kertaa puhaltaa siihen ja lukea Isä meidän, jonka jälkeen olento alkoi elää ja väriltään vaalean harmaana sekä karvaisena juosta ja hypellä lattialla.  Toinenkin tapa tiedetään. Siinä pää tehtiin monivärisillä tilkuilla täytetystä lapsenmyssystä. Ruumis tehtiin vaimon päähuivista, jonka sisälle käärittiin rohtimia. Kolmesta värttinästä tehtiin sitten kolme jalkaa. Keinopäähän kätkettiin öylätti, jonka joku vanha vaimo oli Herran ehtoollisella käydessään ottanut salaa suustaan säästöön. Tämän jälkeen ”Para” vietiin kirkon eteiseen, jossa se sai olla hetken. Sitten olentoa kuljetettiin yhdeksän kertaa kirkon ympäri samalla, kun lakkaamatta hymistiin ”Synny Para!”. Lopulta ”Para” sai hengen ja alkoi hyppimään kolmella jalallaan.

Kun ”Para” oli tehty, se lähetettiin varastamaan maitoa, jota sen tuli juoksuttaa vatsassaan ja kantaa kotiin taikavoina kirnuun asetettavaksi. Kun ”Para” lähetettiin sellaiselle tehtävälle, sanoi noita-ämmä vanhan muistitiedon mukaan ”Tuo voita, vuoren eukko, Piimä piran emändä, Päästä piimen pindehestä Maido happamaan hallusta”. Vielä vuonna 1683 Uudenmaan Tenholassa kuulusteltiin vaimoa, joka todistajien mukaan oli tehnyt Bäran itselleen.

Tutustu myös muihin historiallisiin artikkeleihin MyHeritagen blogissa

Artikkelikuva: Noitaeukko uunia sytyttämässä. Kuvannut A.O.Väisänen 1912, Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla