Kirkonkirjat osa 4 – Avioliiton solmiminen

Tiesitkö, että kirkollinen vihkiminen avioliiton juridisena alkuna tuli maassamme voimaan vasta vuonna 1734. Keskiaikaisen lainsäädännön mukaan avioliiton solmiminen tapahtui kihlauksen hetkellä ja kirkollista vihkimistä pidettiin vain liiton siunaamisena.  Oikeudellista merkitystä sillä ei ollut eikä se yksinään laillistanut liittoa.

Kihlaus olikin alkujaan erittäin sitova sopimus, jossa mukana oli morsiamen ja sulhasen lisäksi naittaja. Tämä oli yleensä morsiamen isä. Puhuttiin ns. naittajan vallasta, joka poistui avioliittolainsäädännöstämme vasta niinkin myöhään kuin 1930.

Naittajan valta

Naittaja oli kuningas Mauno Eerikinpojan (1347) ja kuningas Kristofferin (1442) maanlaeissa olevien naimakaarien mukaan lähtökohtaisesti morsiamen isä. Mikäli hän ei enää ollut elossa, tulivat seuraavana vuoroon vanhin veli, velipuoli isän puolelta, velipuoli äidin puolelta, isänisä jne. Jos morsian meni kihloihin ja vihille ilman naittajan suostumusta, saattoi tämä tehdä naisen perinnöttömäksi. Näin avioliitto ei suinkaan ollut vain kahden kauppa!

Vuoden 1686 kirkkolaki sääti tyttärien velvollisuudesta kuunnella vanhempiaan. Tytön kohdalla laki totesi yksioikoisesti, että hänen piti toimia ”Ruotzin Lain ja Privilegiain” mukaan. Miehenkin piti kuunnella vanhempiaan, mikäli he olivat elossa.

Vuoden 1734 naimakaaren 7 luvun 2 pykälän mukaan avioliitto piti edelleen kuuluttaa kolmena sunnuntaina siinä seurakunnassa, jossa morsian asui. Jos mies oli sotimassa tai muun syyn takia lähetetty pois valtakunnasta, sai avioliiton kuuluttaa vain yhtenä sunnuntaina tai pyhäpäivänä.

Esimerkki Nurmeksen kuulutetuista 1825-1833

Vihittyjen luettelot

Teiskon vihityt vuonna 1701

Maamme vanhimmat vihittyjen luettelot löytyvät Teiskolta ja alkavat jo vuodesta 1648. Tosin ne jatkuvat vain vuoteen 1660 alkaen uudelleen vasta 1701. Laajemmin vihittyjen luetteloita alkaa löytyvät vasta Isovihan jälkeiseltä ajalta eli 1720-luvulta eteenpäin.

Tee nyt hakuja Suomen avioliitoista vuosilta 1682-1892, 1 234 560 tietoa. Alla esimerkki hakutuloksista

Vihittyjen luettelot ovat ehkä selkeimmät kaikista niistä asiakirjassarjoista, joihin sukututkija harrastuksessaan tutustuu. Niissä on kerrottu ketkä menevät naimisiin ja milloin vihkiminen tapahtui. Usein papit kirjasivat myös vihkipaikan eli pappilan, kirkon tai kodin. Samoin saatettiin merkitä ylös, oliko morsiamella täysi juhla-asu vai vihittiinkö hänet ”utan i skrud”. Aviottomia lapsia saaneiden morsiamien tai leskien piti pukeutua vaatimattomasti vihille mennessään.

Maamme oli pitkään sääty-yhteiskunta. Avioliittojen suhteen se tarkoitti sitä, että puoliso haettiin vielä 1700-luvulla ylipäätään omasta piiristä: kauppiaat naivat kauppiaiden leskiä ja tyttäriä, papit pappisperheiden jälkeläisiä, piispoiksi kurkottavat piispojen tyttäriä, talonpojat talollisperheistä, rengit piikoja ja aateliset omasta säädystään. Osin tämä sama perinne jatkui 1800-luvullakin kadotakseen sitten pikkuhiljaa. Tätä ilmiötä voi jokainen sukututkija tarkastella omien esivanhempien ja -sukulaisten kohdalla. Naivatko he säätynsä mukaisesti vai rohkeniko joku poiketa yleisestä käytännöstä jo 1700-luvulla.

Joistain seurakunnista löytyy 1800-luvun puolivälin tienoilta eteenpäin myös kuulutettujen luetteloita. Niistä selviävät kolme kuulutuspäivämäärää, jolloin kirkossa on tiedotettu pariskunnan avioaikeista. Samoin niistä saattavat selvitä ne henkilöt, jotka olivat kuulutuksia hakemassa kirkkoherranvirastosta. Perimätiedoissa mm. Varsinais-Suomesta kerrotaan, että ainakin ensimmäisiä kuulutuksia piti mennä kuuntelemaan yhdessä. Muutoin vaarana oli, että esikoislapsi syntyi sairaana tai vammaisena.

Charta Sigillata

Oma erikoistapauksensa ovat Charta Sigillata -luettelot läänintileissä. Kyseessä oli asetuksella vuonna 1732 säädetty valtionvero avioliittokuulutuksille. Papiston piti huolehtia veron keräämisestä ja tilittää ne vuosittain ”charta sigillata” nimisinä. Tämä asetus unohtui vähitellen ja kumottiin lopulta vuonna 1757. Läänintilien ns. verifikaatiokirjoista voi siis löytää vihkimerkintöjä 1730-luvulta aina 1750-luvulle, mikäli alkuperäisiä vihittyjen luetteloita ei ole käytettävissä.

Artikkelikuva: Kustaa Aadolfin ja Fredrikan kihlaus 14.8.1797, Museoviraston kokoelmat