Kirkonkirjat osa 6 – Perunkirjoitus ja perukirjat

Kirkonkirjat osa 6 – Perunkirjoitus ja perukirjat

”Cosca jocu cuole, nijn piä miehen eli waimon joca jälken elä, wilpittömästi ilmoittaman ja tynni ylöskirjoittaa andaman caicen omaisuden sekä irtaimen että kijndiän, sencaldaisna cuin se kuoleman hetkellä oli…” Näin komeasti määrättiin Ruotsin valtakunnan laissa vuodelta 1734, sen perintökaaren yhdeksännessä luvussa. Perunkirjoitus tuli pitää viimeistään kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta, mutta käytännössä jopa puolet perillisistä jätti tämän tekemättä.

Vaikka käräjillä välillä jouduttiinkin käsittelemään tekemättömiä perunkirjoituksia, oli kruunu viime kädessä kiinnostus vain suuremmista kuolinpesistä. Usein alaikäisen, köyhän tai hyvin iäkkäänä kuolleen jälkeen ei ”kalunkirjoitusta” pidetty, sillä viranomaisia kiinnostivat lähinnä talollisten, kauppiaiden ja säätyläisten omaisuus.

Käräjäoikeuden istunto Leppävirralla 1900-luvun alussa. Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.

Käräjäoikeuden istunto Leppävirralla 1900-luvun alussa. Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.

Kokeile sinäkin MyHeritagen In Color -ominaisuutta vanhoihin valokuviin!

Perunkirjoituksessa paikalla olleet

Perunkirjoitukseen tarvittiin paikalle arviomiehet, perilliset tai heidän edustajansa ja kirjuri. Sukututkijalle perunkirjat ovat luonnollisesti erittäin mielenkiintoisia lähteitä, koska vainajan omaisuus kirjattiin ylös usein piinallisenkin tarkasti.  Perukirjaan tuli merkitä vainajan kiinteä omaisuus, irtaimisto, varat ja velat. Perunkirjoitustoimituksesta mainittiin yleensä myös aika, paikka, osallistujat, vainaja ja hänen kuolinpäivänsä, perilliset sekä alle 21-vuotiaiden perillisten holhoojat.

Perukirja laadittiin aluksi kahtena kappaleena. Toinen jäi omaisille ja toinen talletettiin alioikeuden arkistoon. Myöhemmin perukirjasta tehtiin vielä oma kappale perintöverolautakunnalle. Seurakuntien arkistoistakin voi löytää perukirjoja. Jos leski halusi mennä uudelleen naimisiin, piti hänen toimittaa edesmenneestä puolisosta tehty perukirja avioliittokuulutusten liitteeksi.

Alla esimerkkikuvana Halikon tuomiokunnan, Kiskon käräjäkunnan, Anna Liisa Högbergin perukirja vuodelta 1900.

Kuvalähde: Juha Vuorela

Kuvalähde: Juha Vuorela

Perukirjoja voikin etsiä kirkonarkistoista, mutta ensisijaisesti tuomiokuntien papereista. Kansallisarkisto on digitoinut kaikki ennen vuotta 1917 tehdyt perukirjat ja ne löytyvät Digitaaliarkistosta. Kaupungeissa tehtyjä perukirjoja voi etsiä myös raastuvanoikeuksien arkistoista. Kannattaa muistaa se ikävä tosiasia, että läheskään kaikista vainajista ei tätä sukututkimukselle niin arvokasta dokumenttia tehty lainkaan.

Perukirjojen sisällön tulkintaa

Erityisesti vanhempi maataloussanasto alkaa olla nykyajan tutkijalle jo hieman vierasta. Toivo Vuorelan Kansanperinteen sanakirja vuodelta 1978 on mainio apuväline tulkinnassa. Rahamuseon internet -sivuilta löytyy kätevä rahanarvonlaskuri, jolla voi määritellä perukirjoissa mainittujen summien arvot euroissa. Tosin tuo laskuri lähtee vasta vuodesta 1860.

Perukirjaa tutkittaessa on syytä noteerata myös velat ja saatavat. Jos saatavia on runsaasti, voi ajatella esivanhemman toimineen paikallisena luotottajana. Tämä tarkoittaa samalla myös vaurasta taloutta. Vastaavasti runsaat velat kielivät ongelmista taloudenpidossa.

Monet nykyään itsestään selvät asiat olivat pitkään ylellisyystuotteita tai rantautuivat etenkin maaseudulle varsin myöhään. Näihin voitaisiin lukea mm. kahvipannut ja -kupit, seinä- ja taskukellot sekä muut kuin hengelliset kirjat. Taitava tutkija voi perukirjoja lukemalla saada melko täydellisen kuvan talon pihapiiristä, sen sisustuksesta, käyttötavaroista ja perheen vaatteista.

Viehättävintä antia sukututkijalle ovat perukirjan allekirjoitukset. Joku esivanhemmista tai esisukulaisista on osannut kenties itse kirjoittaa nimensä ja joku toinen on tyytynyt piirtämään puumerkkinsä perukirjan loppuun.

Talonpoika Bengt Poutun puumerkki. Kuvalähde Wikipedia CC BY-SA 4.0

Talonpoika Bengt Poutun puumerkki. Kuvalähde Wikipedia CC BY-SA 4.0

Perukirjoihin liittyy yksi erikoinen anekdootti. Vuoden 1698 köyhäinhoitoasetus sääti, että kuolinpesän brutto-omaisuudesta oli maksettava 1/8 prosenttia köyhäinhoitokassaan. Tätä määräystä noudatettiin vuoden 1980 loppuun asti.

Artikkelikuva Museoviraston kokoelmista.

Kommentit

Sähköpostiosoite pidetään yksityisenä, eikä sitä näytetä

  • S

    Saimi

    14 huhtikuun, 2022

    Nämä perunkirjoitukset ovat aina mielenkiintoisia. Meillä myös on prosessi alkamassa. Toivon, että kaikki menee suhteellisen helposti, eikä erimielisyyksiä ja muita tulisi. Asianajaja tulee olemaan tässä kuitenkin mukana. Juurikin myös noiden velkojen takia.