Suomen ortodoksinen kirkko keskiajalta 1900-luvun alkupuolelle
Suomen ortodoksinen kirkko on autonominen osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa. Kirkko on Suomen evankelisluterilaisen kirkon ohella toinen Suomen kansankirkoista, joilla on virallinen asema lainsäädännössä.
Ortodoksisuus (ennen puhuttiin kreikkalaiskatolisuudesta) levisi nykyisen Karjalan ja Kaakkois-Suomen alueelle 1000-luvulla Novgorodin ruhtinaskunnasta. 1500-luvulle tultaessa ortodoksisuus oli saavuttanut karjalaisten keskuudessa jo vakiintuneen aseman. 1600-luvulla ortodoksiset seurakunnat olivat samat kuin mitä ne olivat olleet jo keskiajalla. Muutamia kappeliseurakuntia oli sentään päässyt itsenäistymään eli Suistamo, Suojärvi ja Taipale eli Liperi.
Andrei Rublevin 1500-luvulla maalaama Vladimirin Jumalanäidin ikoni. Ortodoksisuus tunnetaan parhaiten ikoneista. Public domain
Ortodoksit Suomessa joutuivat eri rauhanteoissa ”pallottelun” kohteeksi
Ruotsin ja Venäjän välillä solmittu Stolbovan rauha (1617) muutti radikaalisti Käkisalmen läänin ja Inkerin asutus- ja kielioloja. Ruotsin harjoittama käännytystyö luterilaisuuteen ja ankara verotus johtivat siihen, että kansallisuudeltaan karjalaiset ja suurin osa uskonnoltaan ortodokseja alkoivat laajoin joukoin siirtyä Venäjälle, varsinkin Tverin Karjalaan. Esimerkiksi Käkisalmen läänissä vuonna 1630 peräti 48 kirkkoa ja 17 pappia. Saman vuosisadan lopulla luku oli laskenut rajusti, sillä jäljellä oli vain yhdeksän kirkkoa sekä neljä tsasounaa. Pappejakin oli vain seitsemän, mutta luterilaisia kirkkoja alueella oli peräti kaksi tusinaa.
Käkisalmi Zacharias Topelius 1845 – 1852 teoksesta. Museovirasto, kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
Isovihan eli Suuren Pohjan sodan jälkeen tehdyssä Uudenkaupungin rauhassa 1721 silloisen Venäjän puolelle jäi lähes koko ortodoksinen Karjala. Vain Ilomantsin ja Taipaleen seurakunnat jäivät Ruotsin haltuun, ja niitä hoitamaan tuli Porvoon tuomiokapituli. Pikkuvihan jälkeen tehdyssä Turun rauhassa 1743 Ruotsi joutui luovuttamaan koko Kaakkois-Suomen. Tämä muutos vaikutti Pohjois-Karjalaa myöten ja ns. Vanhaa Suomea varten perustettiin Viipurin hengellinen hallitus. Ortodoksisuus tavallaan elpyi ja laajeni, sillä moniin Vanhan Suomen kaupunkeihin tuli nyt oma ortodoksiseurakunta. Niiden jäsenet olivat lähinnä venäläisiä liikemiehiä, sotilaita ja virkamiehistöä. Luonnollisesti nämä seurakunnat olivat kokonaan venäjänkielisiäkin.
Turun rauhassa Ruotsi menetti keltaisella merkityn alueen Venäjälle
Oma, ortodoksinen hiippakunta Suomelle vuonna 1892
Autonomian aikaan tapahtui eräs merkittävä asia, Suomen oman ortodoksisen hiippakunnan perustaminen 1892. Siihen saakka ortodoksit olivat olleet Pietarin alaisuudessa. Heti itsenäisyytemme alussa senaatti vahvisti asetuksen ortodoksisen kirkon hallinnosta. Autonomia saatiin Moskovan patriarkaatilta ja täydellisen sisäisen itsenäisyyden Venäjän patriarkka Aleksi tunnusti 1957. Jo tätä aiemmin oli Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka myöntänyt sen. Viime sodat olivat ankara isku ortodoksikirkolle, sillä sen lasketaan menettäneen omaisuudestaan jopa yli 90 prosenttia.
Ortodoksikirkon dokumentit sukututkijan kiinnostuksen kohteena
Sukututkijaa kiinnostaa tietenkin ortodoksikirkon dokumentit. Pääsääntöisesti niiden pitäminen aloitettiin noin 100 vuotta myöhemmin kuin luterilaisissa seurakunnissa eli vasta 1700-luvun lopulla. Ortodoksien vanhimmat kirkonkirjat ovat nimeltään metrikoita eli historiakirjoja. Ripillä käyneitä alettiin merkitä muistiin 1800-luvun alussa ja pääkirjoja eli rippikirjoja vasta aivan 1800-luvun lopulla.
Ortodoksisen kirkon ylläpitämät historiankirjat eli metrikat
Aivan kuten luterilaisessa kirkossa, jakautuvat ortodoksien asiakirjat kolmeen osaan. Näitä ovat väestörekisteriarkisto, hallinto- ja talousarkisto sekä erilaisten toimikuntien dokumentit. Sukututkijalle näistä olennaisin on tuo ensin mainittu. Metrikat eli merkintäkirjat, joita kutsutaan myös historiakirjoiksi, sisältävät syntyneet, vihityt ja kuolleet. Kaikista vanhin metrikka löytyy Käkisalmesta vuodelta 1765. Muita vanhoja arkistoja ovat Kitelä, Lappeenranta, Suistamo ja Sortavala. Kun tähän listaan lisätään Korpiselkä, ovatkin koossa 1700-luvulla aloitetut metrikkasarjat.
Kiinnostuitko? Rekisteröidy nyt MyHeritage-käyttäjäksi ja aloita omien sukujuuriesi tutkiminen.
Mitä metrikoiden tiedot kertovat sukututkijalle?
Metrikoiden syntyneiden luettelossa on pääsääntöisesti seuraavat tiedot; lapsen järjestysnumero vuoden alusta lukien, syntymäaika, kenelle lapsi syntyi ja kuka hänet kastoi. Seuraavana tulevat kastepäivä ja sylikummit. Äitien nimet ilmestyvät metrikoihin vasta 1800-luvun loppupuoliskolla. Tutkijan on oltava tarkkana, sillä venäjäksi kirjoitetut nimet voivat hämätä. On tarkkaan selvitettävä, kuka oli lapsi, kuka isä ja äiti ja kuka kasteen antanut pappismies. Vasta 1900-luvun koittaessa metrikoihin ilmestyvät isän ammatti, patronyymi ja sukunimi.
Kastettuja seuraa metrikassa vihittyjen luettelo. Se on melko selkeä sisältäen pariskunnan järjestysnumeron vuoden alusta lukien, heidän täydelliset tietonsa ja vihkipäivän sekä todistajat. Myöhemmin mukaan kirjataan mm. pariskunnan iät ja psalminveisaajan nimi!
Kuolleiden osuudessa on ensimmäisenä sarake, joka kertoo mies- ja naispuolisten vainajien määrän vuoden alusta lähtien. Sen jälkeen on tilaa vainajan nimelle, kuolinpaikalle ja -syylle. Lisäksi on merkitty hautauspaikka ja kuka vainajan on ripittänyt ennen kuolemaa. Nämäkin tiedot laajenevat vähitellen käsittämään mm. hautauspäivän ja iän kuollessa.
Ripillä käyneiden luettelot tarkoittavat itseasiassa ehtoollisella käyneitä. Myös lapset on merkitty niihin heti syntymänsä jälkeen. Ortodoksikirkossahan lapset ovat päässeet aina ehtoolliselle. Luetteloihin on kirjattu seurakuntalaiset kylittäin, talolliset ja talottomat erikseen. Kaupunkilaiset ryhmiteltiin ammattikunnittain. Rippikirjoihin merkittiin useimmiten vain henkilön nimi ja ikä. Jos mies oli naimisissa, hänen puolisonsa nimen eteen tuli merkintä ”hänen puolisonsa”. Avioparin lasten nimien eteen merkittiin ”heidän lapsensa”. Muut sukulaissuhteet eivät ole esillä yhtä selkeästi kuin luterilaisissa kirkonkirjoissa. Sukututkijan kannalta ikäviä yliviivauksiakin on, ja ne voivat tarkoittaa sekä muuttoa, kuolemaa että naimisiin menoa. Tältäkin osin kannattaa olla hyvin tarkkana.
Viineistään 1915 käyttöönotetut pääkirjat olivat kuin entistä tarkempi väestörekisteri
Rippikirjat eli ehtoollisella käyneiden luettelot korvattiin pääkirjoilla vuonna 1905 annetulla asetuksella. Seurakuntien tuli ottaa pääkirjat käyttöön kymmenen vuoden sisällä asetuksen antamisesta. Pääkirjoista tuli entistä tarkempi väestörekisteri, kun niihin tuli merkitä henkilöiden nimi, sääty, ammatti, syntymäaika ja -paikka, ripillä käynnin aika, avioliiton solmimisaika, kuolinaika sekä tieto seurakunnasta pois muuttamisesta ja mihin seurakuntaan henkilö muutti.
Erot kalentereissa saattavat aiheuttaa hämmennystä
Almanakan nimiö vuodelta 1614. Kansalliskirjasto Doria
Ortodoksinen kirkko noudatti vanhaa juliaanista kalenteria vuoteen 1920 asti. Ruotsissa siirryttiin jo vuonna 1753 gregoriaaniseen kalenteriin, joka on juliaanista kalenteria tarkempi. Karkeasti ottaen Juliaaninen kalenteri on gregoriaanista kalenteria jäljessä n. 12 päivää. Kalentereiden erot ovat voineet aiheuttaa sekaannusta esimerkiksi henkilöiden syntymäpäivien merkintöihin kirkonkirjoissa 1900-luvulla.
Venäjän valtiollisessa historiallisessa keskusarkistossa Pietarissa on Suomen seurakuntien metrikoita vuodesta 1723 lähtien. Petroskoissa Karjalan tasavallan valtionarkistossa ja Leningradin oblastin arkistossa Viipurissa säilytetään lisäksi suomalaisten ortodoksiseurakuntien asiakirjoja.
Lue lisää suomalaiseen sukututkimukseen liittyviä artikkeleita blogistamme.
Artikkelikuvassa Praasniekoilta palaajat. Praasniekka viittaa ortodoksisessa Karjalassa vietettyihin paikallisten suojeluspyhimysten muistopäiviin. Yksi tunnetuimmista suomalaisista praasniekoista on Ilomantsin Eliaan (Iljan) kirkon temppelijuhla, Iljan praasniekka, 20. heinäkuuta. Kuva: Museoviraston kokoelmat / I.K.Inha 1894. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla. Kokeile sinäkin In Coloria omiin sukukuviisi!
