MyHeritage LIVE 2019 yhteenveto

MyHeritage LIVE 2019 yhteenveto

Olemme palanneet juuri uskomattomasta MyHeritage LIVE -konferenssista Amsterdamista. Mikä kokemus! Jännitys ilmassa oli tuntuvaa, kun MyHeritage-käyttäjät 30 eri puolilla maailmaa olevista maista kokoontuivat kuuntelemaan viikonlopun luentoja sukututkimuksesta ja DNAsta. Koko tapahtuman ajan oli tarjolla myös hienoa viihdettä. Konferenssin lopussa hymy kaikkien kasvoilla kertoi kaiken.

Tässä on yhteenveto viikonlopun tapahtumista:

MyHeritage LIVE pidettiin Hilton Amsterdamissa, ihanassa kanavanrantahotellissa, joka sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa.

Perjantai

Ilmoittautumispiste avautui perjantaina iltapäivällä ja MyHeritage-tiimi oli valmiina vastaanottamaan osallistujat.

MyHeritagen tiimi vuoden 2019 MyHeritage LIVEssä

MyHeritagen tiimi vuoden 2019 MyHeritage LIVEssä

Osallistujia pyydettiin valitsemaan aika kanavaristeilylle, joka lähti suoraan konferenssipaikalta.

Puhujat ja VIP-vieraat kutsuttiin päivälliselle MyHeritage-tiimin ja MyHeritagen pertustajan ja TJ:n, Gilad Japhetin kanssa.

Puuttuva palanen

Perjantai-iltana sai ensi-iltansa elokuva Puuttuva palanen, joka on MyHeritagen alkuperäisdokumentti. Puuttuva palanen on vahva ja innostava elokuva toivosta ja löytämisestä. Se kertoo uskomattoman tarinan kahdesta sisaresta, jotka molemmat hylättiin lapsina. He voittivat ylivoimaisilta tuntuvat esteet ottaessaan selvää siitä, keitä he ovat ja mistä he ovat kotoisin. Elokuva on liikuttava todiste merkityksellisistä löydöistä, joita tehdään päivittäin MyHeritage-palvelun kautta.

Molemmat sisaret näkivät tarinansa ensimmäistä kertaa yhdessä konferenssiin osallistujien kanssa.

Kaikki olivat hyvin liikuttuneita ja kuten Roberta Estes, DNAeXplainin perustaja kuvaili: ”Paikalla ei ollut yhtään kuivaa silmäparia.”

Elokuvan jälkeen Christine ja Kim vastasivat kysymyksiin lavalta.

Tutkimusosaston päällikkö Roi Mandel, Christine ja Kim vastaavat kysymyksiin.

Tutkimusosaston päällikkö Roi Mandel, Christine ja Kim vastaavat kysymyksiin.

MyHeritagen perustaja ja tj Gilad Japhet elokuvan ensi-illassa

MyHeritagen perustaja ja tj Gilad Japhet elokuvan ensi-illassa

Lauantai

Gilad Japhet käynnisti täyden päivän luentoja innostavalla pääpuheenvuorollaan. Hän kertoi viime aikaisista saavutuksista ja myös tulevista uusista ominaisuuksista ja projekteista.

Giladin puheenvuoro

Etnisyysarvio

Gilad kertoi uusista geneettisistä ryhmistä, jotka toteutuvat lähikuukausina. Tulokset kertovat, ilman prosenttiosuuksia, jos kuulut johonkin etniseen ryhmään tietyltä maantieteelliseltä alueelta. Geneettiset ryhmät auttavat käyttäjiä merkittävästi paremmin ymmärtämään etnisyyttään antamalla hyvin yksityiskohtaisia tuloksia.

Tulemme hienosäätämään etnisyysarvioprosenttien tarkkuutta parantaaksemme edelleen käyttäjiemme DNA-kokemusta.

Promethease

Gilad ilmoitti, että MyHeritage on hankkinut SNPedia ja Prometheasen ostamalla ne omistavan ja niitä hallinnoivan yrityksen River Road Bion. Tämä siirto laajentaa MyHeritagen aineetonta omaisuutta lääketieteellisessä genetiikassa. Voit lukea lisää tästä blogipostauksesta.

Tietopankki

Gilad esitteli myös MyHeritage Tietopankki -sivuston: uuden verkkokeskuksen, joka on täynnä lähteitä auttamaan sinua paremmin ymmärtämään MyHeritage-alustaa ja edistämään sukututkimustasi. Ilmainen sivusto sisältää ohjevideoita, webinaareja, artikkeleita ja ladattavia resursseja, ja se on saatavana viidellä eri kielellä. Lisää kieliä ja sisältöä tullaan lisäämään säännöllisesti. Lue lisää MyHeritage Tietopankki -sivustosta tästä blogpostauksesta.

Tekstin yhdistämisteknologia

Toinen Giladin esille nostama uudistus oli vapaan tekstin yhdistämisteknologia. Se ”lukee” sanoja sanomalehdistä, kirjoista ja muista lähteistä ja vertaa niitä automaattisesti käyttäjän sukupuuhun löytääkseen relevantteja osumia. MyHeritage on tällä hetkellä ainoa palvelu, joka käyttää tätä teknologiaa. Ominaisuus on nyt saatavana englanniksi ja hollanniksi, ja 10 miljoonaa osumaa on jo tunnistettu. Toivomme voivamme lisätä kieliä ja sanomalehtikokoelmia ympäri Eurooppaa tulevina kuukausina.

Perheenyhdistämiset

Giladin sydäntä lähellä oleva perheenyhdistämistarina on Kevin Williams -nimisen MyHeritage-käyttäjän tuore DNA-kokemus. Lapsena Kevin aina halusi, että hänellä olisi isä. DNAn lataaminen MyHeritageen – ja Giladin auttava käsi lopulta ratkaisi tapauksen. Kevin kirjoitti Facebook-foorumille pyytäen apua perheensä löytämiseen. Hänellä oli DNA-osuma arvioituun 1. serkkuun, mutta henkilö ei vastannut hänen viesteihinsä. Gilad otti tehtäväkseen löytää tämän osuman. Hänen väliintulonsa ansiosta Kevin onnistui vihdoin tapaamaan isänsä, velipuolensa ja – sisarensa sekä isovanhempansa ensimmäistä kertaa. Lue koko tarina täältä

Pro bono -projektit

Gilad kertoi kahdesta pro bono -projektista, joiden parissa MyHeritage-tiimi työskentelee. Ensimmäinen on DNA Quest, joka järjestettiin äskettäin toisen kerran tänä vuonna. Annoimme ilmaiset ​​DNA-pakkaukset 5000 adoptoidulle ja heille, jotka etsivät adoptioon annettuja sukulaisiaan. Toiveena on, että adoptoidut löytäisivät biologisen perheensä.

Tribal Quest on toinen pro bono-projekti, jonka MyHeritage-työntekijät aloittivat jo vuonna 2016, ja sen tarkoituksena on dokumentoida ja säilyttää arvokasta sukuhistoriaan liittyvää tietoa eri puolilla maailmaa olevista syrjäisistä heimoista. Ryhmä MyHeritage-työntekijöitä vieraili äskettäin Achuar-heimon luona Ecuadorissa, missä he dokumentoivat heimon jäsenten kertomuksia, perhehistoriaa ja ottivat kuvia. Retkikunnan kertomuksia matkasta on pian täällä: www.tribalquest.org

Terveys+perimä DNA

Gilad kertoi MyHeritage Terveys+Perimä DNA-testistä, joka julkaistiin tänä vuonna, ja selitti terveysriskien tuntemisen tärkeyden sekä tietojen perheenjäsenille jakamisen edut,  jotta myös he tietäisivät, mitä odottaa. Jatkossa aiomme integroida terveystulokset sukupuihin sen spekuloimiseksi, keneltä esi-isistä tietyt variantit ovat lähtöisin.

Theory of Family Relativity

Gilad nosti esille äskettäisen Theory of Family Relativity™-päivityksen. Theory of Family Relativity ™ -teknologian luomia sukulaisuuspolkuja on ainoastaan MyHeritagessa.

Kumppanuus Ajaxin kanssa

Gilad ilmoitti uudesta kumppanuudesta hollantilaisen jalkapallojoukkueen, Ajaxin kanssa. Osana tätä kumppanuutta useat joukkueen jäsenet testaavat lähiviikkoina DNAnsa MyHeritagessa.

Historiallisten tietojen kokoelmat

Uusia historiallisia tietueita, joista MyHeritage-käyttäjät voivat tehdä hakuja SuperSearch ™ -hakukoneessa, ovat Hollannin sanomalehdet (4,8 miljoonaa historiallista tietoa), Hollannin olennaiset tiedot (34,7 miljoonaa historiallista tietoa), Ranska, Nord siviiliavioliittotiedot (5,4 miljoonaa historiallista tietoa), 1940 Tanskan väestönlaskenta (4 miljoonaa historiallista tietoa) ja 1891, 1890, 1910 Norjan väestönlaskenta (6,8 miljoonaa historiallista tietoa).

Sukututkimus yhdistää

Ennen kaikkea, kuten Gilad ilmaisi, ”Se, mikä yhdistää meitä, on intohimomme sukututkimukseen.” Juuri se toi kaikki tänne Amsterdamiin, tavoitteenaan edistää henkilökohtaista sukututkimusta MyHeritagen avulla.

Ja juuri sitä eri puolilta maailmaa olevat  MyHeritage-käyttäjät tekivät. Sekä DNA- että sukututkimusluennot olivat täynnä sukututkimuksesta innostuneita, aloittelijoita ja pidemmälle ehtineitä, jotka halusivat oppia lisää.

Maya Lerner, tuotepäällikkö MyHeritagessa

Maya Lerner, tuotepäällikkö MyHeritagessa

Daniel Horowitz, MyHeritagen sukututkimusasiantuntija

Daniel Horowitz, MyHeritagen sukututkimusasiantuntija

Diahan Southard, ”Your DNA Guide”

Diahan Southard, ”Your DNA Guide”

Ran Snir, vanhempi tuotejohtaja

Ran Snir, vanhempi tuotejohtaja

Cyndi Ingle, ”CyndisList.com”

Cyndi Ingle, ”CyndisList.com”

Lisa Alzo, Expert Genealogist

Lisa Alzo, Expert Genealogist

Blaine Bettinger, ”Genetic Genealogist”

Blaine Bettinger, ”Genetic Genealogist”

Yvette Hoitink, ”Dutch Genealogy”

Yvette Hoitink, ”Dutch Genealogy”

Paneelit virittivät mielenkiintoisiin keskusteluihin osallistujien kesken ja tarjosivat paljon ajattelemisen aiheita.

Paneeli tulevaisuuden DNA-testauksesta, mukana Maya Lerner, Blaine Bettinger, Roberta Estes ja Tri. Yaniv Erlich

Paneeli tulevaisuuden DNA-testauksesta, mukana Maya Lerner, Blaine Bettinger, Roberta Estes ja Tri. Yaniv Erlich

1960-luvun pirskeet

Lauantai-iltana isännöimme kivaa 1960-teemaisia pirskeitä, jossa esiintyi Beatles coverbändi. Ilta alkoi kansantanssiryhmä Oriëntin esiintymisellä. Ryhmä esitti esi-isiensä perinteisiä tansseja pukeutuneina traditionaalisiin hollantilaisiin asuihin.

Seuraavana lavalle nousi Beatlemania, englantilainen Beatles-tribuuttiyhtye. Kun yhtye otti lavan haltuunsa, ei väkijoukko ollut saada tarpeekseen heistä! Tanssi jatkui myöhään yöhön.

Illan mittään tarjosimme juhlijoille mahdollisuuden saada matkamuiston Hollannista – pukeutumiskuvan hollantilaisessa asussa! He saivat pukeutua perinteiseen hollantilaiseen asuun puukenkineen ja kaikkineen ja saada siitä muistoksi printtikuvan.

Jopa MyHeritagen tiimiläisetkin innostuivat asiasta!

MyHeritage-tiimiläiset Sagih Keinan ja Ran Snir

MyHeritage-tiimiläiset Sagih Keinan ja Ran Snir

Marianne Melcherts MyHeritagesta ja Roberta Estes

Marianne Melcherts MyHeritagesta ja Roberta Estes

Sunnuntai

Luennot jatkuivat sunnuntaina. Päivä oli pakattu täyteen huippuasiantuntijoiden esityksiä.

James Tanner, ”Genealogy’s Star”

James Tanner, ”Genealogy’s Star”

Mike Mansfield, MyHeritagen sisältöjohtaja

Mike Mansfield, MyHeritagen sisältöjohtaja

Lea Larkin, ”DNA Geek”

Lea Larkin, ”DNA Geek”

Mike Stangel, Geni. com-johtaja

Mike Stangel, Geni. com-johtaja

Paneelikeskustelu Terveys DNAsta, osallistujat; Geoff Rasmussen, Diahan Southard, Roberta Estes ja Tri. Yaniv Erlich

Paneelikeskustelu Terveys DNAsta, osallistujat; Geoff Rasmussen, Diahan Southard, Roberta Estes ja Tri. Yaniv Erlich

MyHeritagen asiakaspalvelutiimi oli paikalla koko konferenssin ajan auttaen käyttäjiä kaikissa mahdollisissa ongelmissa.

Osallistujilla oli myös mahdollisuus ostaa MyHeritagen DNA-pakkauksia.

Konferenssiin osallistujat olivat innokkaita jatkamaan hauskanpitoa, ja viikonlopun päättyessä MyHeritagen markkinointijohtaja Aaron Godfrey astui lavalle.

Aaron esitteli muutamia MyHeritagen markkinointikampanjoita eri puolilla maailmaa. Hänen sanojensa mukaan ”Missiomme on tehdä perhehistoriasta hauskaa ja helposti saavutettavaa” ja MyHeritage tekee juuri niin erilaisten projketien kautta. Esimerkkeinä tällaisista projekteista ovat mm. ranskalaisten keittiömestarien ja suklaantekijöiden DNAn testaaminen ja yhteistyö rakastettujen Backstreet Boysien kanssa heidän DNA-testauskokemuksensa merkeissä.

Päivä päättyi korkealle, kun Aaron ilmoitti, että MyHeritage LIVE palaa vuonna 2020 ja se pidetään Israelissa.

Päivä huipentui Aaron ilmoitukseen siitä, että vuoden 2020 MyHeritage LIVE pidetään Israelissa.

Osallistujat tunsivat lähtiessään viettäneensä viikonlopun ystävien kanssa. Kotiin viemisinä heillä oli valtava määrä uutta tietoa. Olemme varmoja, että heillä on paljon sukututkimuksellisia töitä, kun he palaavat koteihinsa!

Voit lukea bloggaajien yhteenvedot MyHeritage LIVEstä:  Roberta Estes (päivä 1, päivä 2), Dick Eastman (päivä 1, päivä 2, päivä 3) ja Geoff Rasmussen.

Alla tähän mennessä tullutta palautetta:

Megan Cherie Owens@MeganCherieO

Just back from #MyHeritageLive in wonderful Amsterdam. Great to meet up with many excellent genetic genealogy and family history colleagues from around the world. Gained lots of fresh ideas, tools and techniques to help solve some complicated cases!… #DNA #familyhistory

7

4:55 PM – Sep 9, 2019

Twitter Ads info and privacy

See Megan Cherie Owens’s other Tweets

Antecedentia | Genealogy in the Netherlands@antecedentia_nl

Really had a wonderful day. Good lectures. Good company. Great party! #MyHeritageLive https://twitter.com/myhchiefgen/status/1170478439742263296 …

Daniel Horowitz@MyHChiefGen

Having fun with #genealogy friends @DSRGenealogist and @antecedentia_nl at #MyHeritageLIVE

kuva40

12

2:37 AM – Sep 8, 2019 · Amsterdam, The Netherlands

Twitter Ads info and privacy

See Antecedentia | Genealogy in the Netherlands’s other Tweets

Family History Hound@familyhisthound

That’s a wrap for another successful #MyHeritageLIVE. Looking forward to next year in Israel. #MyHeritageLIVE #HoundonthehHunt #DNA #Genealogy

5

5:44 PM – Sep 8, 2019

Twitter Ads info and privacy

See Family History Hound’s other Tweets

Voit katsoa konferenssin suoratoistosta tallennettuja videoita Facebook-sivullamme. Julkaisemme pian kaikki luennot verkossa. Pysy kuulolla, videoiden parhaat palat ovat tulossa pian.

Kiitos kaikille mukana olleille! Toivomme näkevämme teidät kaikki ensi vuoden konferenssissa!