Suuri Pohjan sota ja isoviha Suomessa sukututkimuksen kannalta
Vuonna 1700 alkoi Suuri Pohjan sota, jonka aikana Venäjä miehitti Suomen ( Isoviha ). Suuressa Pohjan sodassa Ruotsia vastaan asettuivat ajan mittaan Venäjän, Saksin, Tanskan, Puola-Liettuan, Preussin ja Hannoverin armeijat. Sotatoimet loppuivat vasta 1721 solmittuun Uudenkaupungin rauhaan, jossa Ruotsi pakotettiin luovuttamaan merkittäviä maa-alueita vihollisilleen. Suomen osalta tämä tarkoitti ns. Vanhan Suomen aluetta, joka siirtyi Venäjän vallan alle. Käytännössä kyseessä oli vain yksi uusi sota, sillä Ruotsin valtakunta oli sotinut lähes koko 1600-luvun.
Suuren Pohjan sodan aikana perääntyvä Ruotsin armeija sytytti Helsingin tuleen
Suomen osalta Suuri Pohjan sota tarkoitti sitä, että toukokuussa 1713 venäläiset joukot purjehtivat Helsingin edustalle noin 300 aluksen ja 17000 miehen voimin. Perääntyvä Ruotsin armeija sytytti koko Helsingin tuleen toukokuun 11. päivänä 1713 sotataktisista syistä.
Hämeenlinnan Kostianvirran taistelussa Kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt yritti torjua venäläisten hyökkäystä syyskuisena päivänä samana vuonna. Yritys epäonnistui lopulta ja venäläiset pääsivät etenemään Pohjanmaan suuntaan. Helmikuun 19. päivänä 1714 käytiin Isokyrön Napuessa ratkaiseva taistelu. Puolustajat menettivät yli puolet miesvahvuudestaan ja näin vihollinen pääsi mm. Vaasaan ja Pietarsaaren. Viimeksi mainitun kaupungin he sytyttivät tuleen.
Suuren pohjan sodan taisteluita vasemmalta oikealle ja alas: Narva 1700, Düna 1701, Poltava 1709, Gadebusch 1712, Gangut 1714 , public domain
Napuen taistelusta Isovihaan
Napuen taistelusta katsotaan Isovihan ajan alkaneen Suomessa. Maa joutui venäläisten miehittämäksi aina Uudenkaupungin rauhaan saakka. Eri puolilla maata miehitysolot olivat hyvinkin erilaiset, mutta pahimmillaan sotilaat veivät kaiken arvokkaan vastaan tulleista taloista.
On arvioitu, että jopa yli 20000 henkeä ryöstettiin orjiksi. Upseerit myivät heidät edelleen jopa Persiaan saakka. Erityisesti Pohjanmaalla ja itäisessä Suomessa kärsittiin myös pakko-otoista armeijaan. Osa näistä henkilöistä pääsi palaamaan kotiin, tosin vasta vuosien kuluttua.
Seurakunnallinen kirjanpito jäi tekemättä pitkäksi aikaa
Hyvin monien seurakuntien kirkonmiehet olivat paenneet sotaa Ruotsin puolelle tai he olivat kuolleet vihollisuuksien aikana. Näin seurakunnallinen kirjanpito jäi tekemättä pitkiksi ajoiksi. Samoin ryöstelyissä ja niitä seuranneissa tulipaloissa katosi vanhempia kirkonkirjoja runsaasti. Samoin verotuksen lähteisiin jäi valtava aukko oikeudenkäyntipöytäkirjoista puhumattakaan.
Venäjän sotilashallinto Suomessa Isovihan aikana
Itä-Suomeen venäläiset olivat jo 1710 perustaneet Viipurin komendanttikunnan osaksi Inkerin ja Viron kenraalikuvernöörikuntaa. Tämän alueen käskyvaltaa piti Viipurin ylikomendantti. Hänen alaisuudessaan oli Etelä-Karjala ja itäinen Uusimaa Kymijokeen asti.
Käkisalmen lääniin ja Savoon nimitettiin alikomendantit. Kannaksen pitäjiä määrättiin sen sijaan aluksi Venäjän amiraliteetin alaisuudessa.
Kun läntisempi osa Suomea vallattiin, tuli sen sotilashallinnon johtoon yliamiraali Apraksin. Hän työskenteli lähinnä Venäjältä käsin määräten Turkuun ylimmäksi hallintoviranomaiseksi kenraali Mihail Golitsynin. Hänen ja hänen alaistensa tehtäviin kuuluivat mm. veroista päättäminen sekä erilaiset turvakirjeet.
Mihail Golitsyn toimi Suomessa olleiden venäläisten joukkojen ylipäällikkönä vuoteen 1721, public domain
Selvityskäräjillä tutkittiin, mitä oli varastettu, kuka sen oli varastanut
Näistä ajoista ei valitettavasti ole jäänyt arkistoja. Innokas sukututkija voi kuitenkin lukea kihlakunnanoikeuksien ja raastuvanoikeuksien pöytäkirjoja systemaattisesti läpi, kun taas alkavat laajempina sarjoina vuodesta 1722. Isovihan tapahtumia on nimittäin käsitelty jopa 20–30 vuotta tapahtumien jälkeen erilaisten perinnönjakojen ja vahingonkorvausten yhteydessä.
Näillä, ns. selvityskäräjillä tutkittiin, mitä oli varastettu, kuka sen oli varastanut ja mitä sen jälkeen oli tapahtunut. Pöytäkirjoista on sitkeällä etsimisellä löydettävissä vaikkapa lukuisiin väkivaltaisuuksiin liittyviä selvityksiä. Väkivallan kohteista on tehty tarkkoja kirjauksia, sillä tarkoituksena oli saada valtion taholta korvauksia tapahtumista.
Alla oleva kuva: ” Luumäkeläinen talollinen oli kesällä 1714 suostutellut Pietariin renkiään, luvaten tälle puoli ruistynnyriä sekä 24 kappaa ohria. Renki ei ollut mielestään saanut sovittua korvausta ja peräsi sitä vielä miltei vuosikymmenen kuluttua käräjillä.”
Kuvalähde: Kymenkartanon läänin ja Lappeen kihlakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat – KO a:29 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1723–1723, jakso 226, sivu 450-451
Kirjeitä ja valituksia löytää edelleen läänintilien yleisistä asiakirjoista vuosilta 1717-1721. Rauhan tultua myönnettiin jonkin verran verovapauksia ja näitä taasen voi etsiä mm. lääninhallitusten lääninkonttorien asiakirjoista. Esimerkiksi Turun ja Porin lääninhallituksen lääninkonttorin dokumentteihin kuuluu ”Luettelo verovapauden saaneista kruunun-, vero- ja rälssitiloista 1722–1726”.
Isovihan aika aiheuttaa sukututkijalle suuria ongelmia, mutta sitkeys palkitsee
Isovihan aika aiheuttaa sukututkijalle suuria ongelmia, mutta osa niistä on ratkottavissa useita eri lähteitä yhdistelemällä.
Käytännössä monien esivanhempien tarkka syntymä-, vihki- tai kuolinaika jää pimentoon, koska kirkonkirjoja ei pidetty moneen vuoteen. Luonnollisesti rauhan ajan ensimmäisten rippikirjojen avulla voi asioita yrittää selvittää, mutta osa niistä on tehty hyvin heikoin perustiedoin. Rippikirjaan tiedot on voitu saada kyselemällä seurakuntalaisilta.
Isovihan jälkeen ei vastaavaa, pitkää katkosta ole syntynyt. Kokonaan eri asia ovat lukuisat kirkkojen ja pappiloiden tulipalot, jotka ovat saattaneet tuhota jopa kaiken tuohon mennessä tehdyn materiaalin.
Tutustu myös muihin sukututkimusartikkeleihin MyHeritagen blogissa!
Artikkelikuva: Kostianvirran Isovihan aikainen taistelupaikka. Kuvannut Olli Soininen 2013. Museoviraston kokoelmat. Kuvan laatua on parannettu ja sen värit on entisöity MyHeritagen kuvatyökaluilla – kokeile sinäkin!
