Jakoaika kuin halloween – hissuteltiin ja ennustettiin seuraavaa vuotta

Mikä on Halloween?

Halloween pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä, maanviljelyskauden lopussa vietettyyn vanhan uuden vuoden ja sadonkorjuun juhlaan samhainiin. Kelttien uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.

Suomessa vastaava juhla on pyhäinpäivä. Uskottiin, että aattoyönä pyhät miehet, autuaat marttyyrivainajat, olivat joukolla liikkeellä. Vainajille tarjottiin juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa. Vanhasuomalainen kekri sijoittuu samaan aikaan, mutta on maataloudellinen satovuoden taitekohtaan sijoittuva työnjuhla. ”Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kutsuivat toisiaan vieraiksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin.”

Halloween on nykyisin suosittu juhla Suomessakin. Sitä muistutti ennen jakoaika, jolla oli oma kummitusperinteensä, ja paikkansa tulevan ennustamisessa.

Kun jakoajan alkaessa kynnöt ja muut taloustyöt oli saatu päätökseen, voitiin ryhtyä valmistautumaan uuteen aherruksen kiertoon. Jakoaikana töiden teko oli kiellettyä. Kaikenlaista pientä kujetta kuitenkin harrastettiin, kuten etsittiin mielitiettyä öisin ikkunoiden alla kierrellen. Taikojakin tehtiin.

Jakoaikaa vietettiin 12 vuorokautta Simon päivästä 28.10. alkaen kestäen pisimmillään jopa marraskuun ajan. Jakoaikaan liittyy myös oleellisesti vuoden alkajaiset. Maanviljelijät kun aloittivat vuoden laskun jakoajasta, joka oli heille luonnollisempaa kuin nykyaikaisen kalenterivuoden käyttö.

Näitä vuodenalkajaisia vietettiin Martin päivään 10.11. asti. Vanhan vuoden päättymistä seuraava ”jakoaika” oli pyhää aikaa uuden ja vanhan vuoden välissä. Vanhan ajan aika päättyi syksyllä sadonkorjuun lopussa 29.10. mikkelinpäivän tienoilla.

Meluisat työt olivat kiellettyjä

Jakoajalla tehtiin vanhan vuoden asiat viimeistä ja uuden vuoden asiat ensimmäistä kertaa. Oikeilla teoilla kuluneen vuoden onni siirrettiin seuraavaan vuoteen. Jakoajalla oli omat erikoiset tapansa.

Jakoaikana piti olla hiljaa ja liikkua äänettömästi. Askareista sopivia olivat vain verkkojen ja rysien kunnostaminen, sillä noista hommista ei ääntä synny. Meluisat ja sotkuiset työt olivat kiellettyjä. Pyykkiä ei pesty eikä eläimiä teurastettu. Omituista kyllä, ei saanut myöskään kehrätä tai keriä lampaita, muuten susi repisi eläimiä.

Isorysää kunnostetaan. Kuva Museoviraston kokoelmista.

Yllä oleva kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla. Kokeile sinäkin!

Aivan täysin äänettömänä kuitenkaan tuskin on kaiken aikaa oltu, sillä esimerkiksi Turun seuduilla ja Satakunnassa ”savipäivillänsä” olleet miehet kuluttivat paljon aikaansa ryypiskelyyn.

Auringonpilkahduskin oli toivottu

Jakoaikana vanha kansa ennusti koko seuraavan vuoden säätä. Toivottiin edes pientä auringonpilkahdusta, koska se vastasi yhdeksän vuorokauden poutaa keskikesällä, silloin yleensä oli luvassa hyvä heinävuosi.

Sitten toisaalta, jos jakoajalla oli runsaasti auringonpaistetta, tulisi kuiva ja lämmin kesä, niin lämmin, että jo keväällä aurinko paistaisi nurmen kuloon. Jos jakoaikana oli pilvistä, tulisi taas märkä kesä. Silloin ei kannattanut ohrakaskia hakata, koska kasket eivät syttyisi märkyyden vuoksi.

Kuva: Uuno Peltoniemi, Museovirasto. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Säähän liittyviä sanontoja riitti, yksi sellainen oli vaikkapa: ”Jos jakoaikana aurinko sen verran paistaa, että sulhanen ehtii hevosensa satuloida, niin tulee hyvä vuosi”.

Jakoaikana pelättiin kummituksia

Jakoaika taikoineen ja ennustuksineen vastaa hyvin nykyistä uutta vuotta. Pariutumista ajateltiin jakoaikanakin. Pojat ja tytöt ennustivat tulevan puolisonsa ulkonäköä ja päättelivät enteistä tulevan perhe-elämänsä onnea.

Jakoaikana epäiltiin kummitusten liikkuvan erityisen paljon. Myös tautien epäiltiin tarttuvan hyvin herkästi ihmisiin, koska henkien sanottiin olevan liikkeellä. Tiineiden lehmien, lampaiden ja tammojen epäiltiin vahingoittuvan helposti, ellei niitä käsitellyt varovasti.

Kuva: Sotamuseo

Toisin kuin muina perinteisinä juhla-aikoina jakoaikana ei oltu anteliaita. Sanottiin, että ”jos annetaan, ei tule uutta tilalle”. Kaikessa talon menestyksen kannalta tarpeellisessa uskottiin olevan oma ”väkensä”, jota oli vaarallista luovuttaa tänä aikana muualle, muuten talolle seuraisi katoa ja hävitystä.

Mistä nimitys jakoaika?

Nykykansalaiselle omituinen nimitys ”jakoaika” muuten liittyy noiden aikojen kalenterin määrityksiin: aurinkovuoden ja kuuvuoden tasaamiseen. Noiden vuosien väliin jää ”aukko”, joka oli tasattava jakoajalla. Vuodessa aurinko- ja kuuvuoden ero oli 11 vuorokautta ja kuusi tuntia. Jakoaika tasasi hyvin tämän erotuksen eikä vuoden kierto mennyt kalenterissa sekaisin.

Lähteet: Tunturisusi.com, taivaannaula.org, heikkitarma.fi,