Ennen vanhaan maatilojen työvoima turvattiin palveluspakolla

Työvoima ja sen riittävyys menneen ajan Suomessa oli niin tärkeä asia, että siihen puututtiin lainsäädännöllisin keinoin. Irtolaisuuden katsottiin olevan este työvoiman saannille. se oli sangen tuomittavaa, eikä kenenkään ei ollut lupa olla jouten, joten viranomaisen tavoittaessa irtolaisen, oli tämä aina vaarassa joutua pakkotyöhön. Irtolaisuus voitiin aikojen kuluessa määritellä hieman eri tavoin, mutta perinteisesti henkilö oli tuolloin vailla vakituista asuinsijaa tai säännöllistä toimeentuloa. Jos palaamme ajassa keskiaikaan saakka, törmäämme termiin ”laillinen suojelu” tai sen puuttuminen. Keskiaikaisten lakien mukaan jokaisella, jolla ei ollut omaa maata tai elinkeinoa, oli oltava työnantaja, joka vastasi hänestä yhteiskunnalle. Mikäli toimeton mies ei mennyt tarjolla olevaan vuosipalvelukseen, kohtasi hän rangaistuksen irtolaisuudesta.

Talolliset ja porvarit oli vapautettu palveluspakosta

Kuninkaankaaren katkelma Codex Aboensiksesta, 1400-luvun alussa laaditusta maanlain käsikirjoituksesta

Kustaa Vaasan aikaan eli 1500-luvun alkupuoliskolta lähtien jokainen toimeton mies oli irtolainen, oli työtä tarjolla tai ei. Kyseessä oli em. laillisen suojelun puuttumisesta, mutta voimme puhua myös palveluspakosta. Ainoastaan talolliset ja porvarit oli tästä vapautettu. Tosin vuosikymmenien ja -satojen mittaan muitakin ryhmiä vapautettiin palveluspakosta. Jos henkilöllä ei ollut palveluspaikkaa eikä niin ollen laillista suojelua, joutui hän sotapalvelukseen. Myös ns. yleisiä töitä eli linnoituksia ja vastaavia töitä tehtiin irtolaisuudesta kiinnijääneiden voimalla. Tämän mahdollisti vuoden 1664 palkollissääntö sekä 1800-luvun alun erilliset asetukset.

Kuva Saimaan kanavan rakennustöistä, Museovirasto / Johan Knutson 1840–1849. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.

Irtolaiset olivat halpaa työvoimaa

Vuonna 1852 säädettiin ”Armollinen Asetus laillisesta suojeluksesta ja kuinka suojeluksettomia persoonia meneteltävän pitää”. Tämä asetus erotti toisistaan kaksi ryhmää; maankulkijat ja joutilaiset. Näistä ensimmäisenä mainitut olivat viranomaisten silmissä erityisen ankarasti kohdeltavia. Vuoden 1865 uusi irtolaisasetus sisälsi edelleen irtolaisuuden kiellon. Seuraamukset lankesivat ainoastaan laillista suojelua vailla oleville, mutta irtolaisia olivat kuitenkin vain ”pahantapaista laiskurielämää” viettävät.

Uuden Suomettaren artikkeli 3.5.1871 No 52B

Teksti: Komitea. Keis. Senatille ehdotettua että, – osittain muutamien maaseutujen tilattoman wäestön pysyttämisen edistyttämiseksi maanwiljelykseen, osittain irtolaisuuden yleisesti ja etenkin mainitulla kansaluokalla olewan taipumuksen estämiseksi katowuoden kohdatessa kotopaikalla hyljätä se, kuin myös sen ehkäisemiseksi, että kuntia rasitetaan tawallisissakin oloissa niiden henkien jälkeen jääneiden perheitten hoidolla, jotka owat sieltä lähteneet passilla maasta pois – armolliset asetukset 22 p:ltä Maaliskuuta 1852, koskewa yleistä vaivaishoitoa maassa ja 23 p:ltä tammikuuta 1865 koskewa irtolaisia ja miten heidän kanssa on meneteltäwä, ynnä muut sanotuissa aineissa ulostulleet säännöt asiantuntewilta miehiltä läpikatsottaisiin ja tarpeen mukaan muutettaisiin, on Keis. Senati nähnyt hyväksi wastamainitun toimien täyttämistä warten, asettaa komitean, jonka tulee niin kohta kuin sopii tässä kaupungissa kokoontua ja, huolellisesti mietittyänsä mihinkä määrään sanotut asetukset owat yllämainituissa suhteissa muutettawat tai tarkoituksen saawuttamista warten peräti uudestaan tehtäwät.

Kuntien piti kontrolloida näitä laiskureita ja asettaa erityisiä kaitsijamiehiä heidän varaltaan. Kolmas irtolaisasetus tuli parikymmentä vuotta myöhemmin, 1883 ja se olikin voimassa vielä itsenäisyytemme vuosina. Tämä asetus lakkautti lopulta vuosisataisen palveluspakon ja laillisen suojelun. Irtolaisina pidettiin nyt niitä, jotka syyllistyivät siveettömyyteen, varsinkin haureuteen, juopotteluun tai muuhun paheellisuuteen.

Museovirasto / UA Saarinen 1955. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.

Kokeile sinäkin MyHeritagen In Coloria vanhoihin sukukuviisi!

Rangaistuksina varoitukset ja pakkotyö

Irtolaisen vaarana olivat alati kiinniottaminen, siitä seuranneet varoitukset ja yleinen työ. Varoituksen antaminen kuului kaupungissa vaivaishoitohallitukselle ja maaseudulle kunnallislautakunnalle. Näitä varoituksia löytyy siis näiden instanssien pöytäkirjoista. Kun irtolaista oli ensin varoitettu, joutui hän poliisin tutkinnan kohteeksi. Tämän kuulustelun jälkeen hän joko pääsi vapaalle tai joutui odottamaan kuvernöörin (maaherran) tutkintaa. Itse kuvernööri tai muu virkamies lääninhallituksesta suoritti kuulustelun lääninkansliassa. Irtolaisen antamista vastauksista ja viranomaisen arvioista riippui sitten se, joutui tämä pakkotyöhön vai pääsikö hän palaamaan kotipaikkakunnalleen.

Siperiaan karkotus irtolaisuudesta saadun tuomion vaihtoehtona

Naisille pakkotyö tarkoitti joutumista Turun tai Lappeenrannan kehruuhuoneeseen. Hämeenlinnan kuritushuoneen perustamisen jälkeen naiset tuomittiin sinne ja Lappeenrantaan saatiin 1882 työvankila miehille. Irtolaisuudesta tuomittuja työskenteli myös mm. Saimaan kanavan työmaalla ja Jussarön kaivoksella Hangon edustalla. Irtolaisuudesta saatu tuomio saattoi kestää määräämättömän ajan ja niinpä monet hakivat senaatilta tuomion muuttamista karkotukseksi Siperiaan. Yleensä nämä muutoshakemukset menivät läpi ja onneton tuomittu joutui aloittamaan jopa pari vuotta kestävän jalkapatikan Siperian peräkyliin.

Yhteiskunta muuttuu 1950-luvun loppupuolella – rangaistusten sijaan hoitoa ja kannustusta

Irtolaislaki uusittiin 1950-luvun lopulla ja tuolloin irtolaisiin liittyvät asiat siirtyivät sisäasianministeriöltä sosiaaliministeriön alaisiksi. Tarkoituksena oli saada irtolaiset palautetuksi yhteiskunnan toimiviksi jäseneksi eikä enää niinkään rankaisu. Irtolaisuus määriteltiin tässä vuoden 1957 laissa seuraavaan neljään luokkaan:

1) työhön kykenevä henkilö, joka toimettomana, riittäviä elatusvaroja vailla, kuljeksii paikkakunnalta toiselle, elleivät asianhaarat osoita hänen hakevan työtä

2) sellainen työhön kykenevä henkilö, jolla on tapana vieroksua työtä ja sen vuoksi joutuu köyhäinhoidon tarpeeseen tai tulee ylivoimaiseksi rasitukseksi toiselle henkilölle ja siten ilmeisesti saattaa tämän vaaraan joutua tarvitsemaan köyhäinhoitoa itselleen tai sille, josta hänen lain mukaan on pidettävä huolta

3) henkilö, jolla on tapana kerjätä tai käyttää toista kerjuuseen taikka sallia, että hänen hoidossaan oleva kahdeksaatoista vuotta nuorempi henkilö kerjää, sekä

4) henkilö, joka pitämällä tapanaan hankkia tuloja hyvien tapojen vastaisilla ja siveellisesti hylättävillä keinoilla taikka muulla elämäntavallaan tuottaa ilmeistä vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai siveellisyydelle.

Uudet tuulet puhaltavat vasta 1980-luvulla – päihdeongelma tunnistetaan

Laki irtolaisista oli voimassa aina vuoteen 1987. Tuolloin säädettiin laki päihdehuollosta ja suureneva osa irtolaisista olikin ollut päihdeongelmaisia. Viimeisen 35 vuoden aikana onkin ihmisiä pyritty nimenomaan hoitamaan eikä rankaisemaan. ”Laillisen suojelun” viimeinenkin ripe katosi siis vasta 80-luvulla oltuaan voimassa muodossa tai toisessa aina keskiajalta lähtien!

Tutustu myös muihin historiallisiin ja sukututkimukseen liittyviin artikkeleihin MyHeritagen blogissa.

Artikkelikuva: Museovirasto / E. Jokinen. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.

Kokeile sinäkin MyHeritagen In Coloria vanhoihin sukukuviisi!