Rippikirjat – sukututkijan ensisijainen lähde

Rippikirjat voivat joskus olla haastavia, kun ihmiset eivät tunnu löytyvän sieltä mistä niiden olettaisi löytyvän. Käytännössä jokaisen seurakunnan rippikirjat ovat hieman erilaisia, sillä papeilla oli melko suuri vapaus tehdä niitä. Alun perin, 1660-luvulla, piispa Johannes Gezeliuksen määräyksestä rippikirjoja alettiin pitää Turun hiippakunnan alueella, lähinnä Varsinais-Suomessa.

Rippikirjojen tarkoitus

Rippikirjojen tarkoituksena oli seurata, miten hyvin kristinoppi iskostui seurakuntalaisten päähän. Niihin merkittiin ensi alkuun vain aikuisia, kinkereillä käyneitä henkilöitä. Hyvin pian rippikirjoihin aloitettiin kirjaamaan kaikki seurakuntalaiset.

Alla olevassa kuvassa: Wähä catechismus, erinomaisten kysymisten ia wastausten cansa, vlgoswedetty suomen kielen catechismuxesta, ensistä oppiwaisten tähden. Präntätty Stockholmis: Ignatius Meurerildä, anno 1629, Public domain Kansalliskirjasto – Doria

Rippikirjojen logiikka

Rippikirjat kinkeripiireittäin

Rippikirjaan siis merkittiin kaikki seurakunnan jäsenet kylittäin, taloittain ja mökeittäin. Kaikkein vanhimmat kirjat eivät kulje aakkosjärjestyksessä kylittäin, vaan järjestys voi nykyajan tutkijasta tuntua sangen sekavalta. Käytännössä rippikirjaa täytettiin kinkeripiireittäin ja sen takia kylien järjestys on niiden mukainen.  Nykyajan digitaalisissa arkistoissa tällä tuskin on kovin suurta merkitystä, mutta historiallisena faktana tuo on kiinnostava tieto.

Piispa Gezeliuksen kinkerit – opetustaulu vuodelta 1938, Turun museokeskus

Talolliset aakkosjärjestyksessä

Kun vähitellen siirryttiin aakkosjärjestykseen, saattoi tämä tarkoittaa pelkästään talollisia. Suurissa seurakunnissa on palvelusväki ja tilaton väestö saatettu kirjata aivan erilliseen rippikirjaan. Näin sukututkija joutuu hakemaan tietoja useasta eri niteestä ja pomppimaan niiden välillä. Ruotusotamiehet ja rakuunat on myös voitu kirjata rippikirjan loppuun omille sivuilleen. Yleistä on myös huomata, että kylän talolliset ovat siististi peräkkäin omilla sivuillaan ja heidän jälkeensä saman kylän torpparit, muonatorpparit sekä käsityöläiset. Tällöin voi toisinaan olla vaikeaa hahmottaa, mikä torppa kuuluu mihinkin taloon tai minkä talon muonamiehistä on kyse.

Sosioekonomisen aseman mukaan

Viimeistään 1800-luvulla tilanne selkenee ja rippikirjoista muodostuu selkeämmin hahmottuvia kokonaisuuksia. Luovutetun alueen Karjalassa on kuitenkin vielä 1900-luvulla erikseen rippikirjoja tilattomilla ja talolliselle. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkijan pitää tietää etsimänsä henkilön ”sääty” tai pikemminkin sosioekonominen asema.

Kaupunkien rippikirjat

Kaupunkien rippikirjoja saatettiin pitää sukunimien ja patronyymien mukaan aakkostettuna kirjana, mutta yleisin tapa lienee kaupunginosittain kulkeva kirja. Kaupunginosien sisällä ihmiset ja sivut jakautuvat kortteleittain sekä edelleen taloittain.

Tutustu MyHeritagen kokoelmissa oleviin kuvallisiin suomalaisiin rippi- ja lastenkirjoihin vuosilta 1657-1915

Kokoelma kirkon väestölaskennan asiakirjoja (rippikirjat) ja ennen rippiä laaditut asiakirjat (lastenkirjat) Suomen luterilaisen kirkon pitäminä. Koska luterilainen kirkko oli valtionkirkkona satojen vuosien ajan, kattavat kirkonkirjat Suomen väestölaskennan perusteellisesti ja ovat suomalaisessa sukututkimuksessa sen tärkeimmät asiakirjat. Kokoelmassa on 33 342 964 tietoa.

Haastavat Turun ja Helsingin rippikirjat

Erityisen hankala on maamme vanhimman kaupungin, Turun tutkiminen. Suuren väestömäärän takia ihmiset eivät mahtuneet tietyllä ajanjaksolla samaan rippikirjaniteeseen, vaan erillisiä kirjoja saattoi olla useita. Kaupunginosien lisäksi Turussa oli henkilöitä, jotka asuivat kaupungin tulliporttien ulkopuolella tai kaupungin mailla. Esimerkiksi lyhenne U.A.T. tarkoittaa Turussa Aninkaisten tulliportin toisella puolella asuvaa ja SM kaupungin mailla (Stadens mark) asuvaa perhettä. Turun Sukututkijoiden sivuilta löydät erinomaisen tietopaketin tämän entisen pääkaupunkimme tutkimiseen.

SSHY:n kuvatietokannasta: Turun suomalainen rippikirja 1753-1760 AP I Aa1:1

Myös Helsinki on osin haastava, sillä 1800-luvun puolivälin tienoilla säätyläiset ja työväki kirjattiin eri kirjoihin. Lisäksi työväki oli jaettu kahtia, naimattomaan ja naimisissa olevaan väkeen. Onneksi Helsingissä on samaan aikaan tehty henkilöhakemistot rippikirjoihin, joten niiden käyttäminen on pienen opettelun jälkeen sangen helppoa.

Tutustu myös rippikirjojen alku- ja loppusivuihin

Ilmeen rippikirjan loppusivuilta löytyy jopa inventaari kirkon tavaroista

Ilmee > rippikirja, 1761-1773 > 28: Ilmes Capells Kyrckio Inventari

Sukututkijan kannattaa ehdottomasti silmäillä rippikirjojen alku- ja loppusivut huolellisesti. Erityisesti 1700-luvulla kirjojen loppulehdille saatettiin kirjata mitä moninaisempia luetteloita; muuttaneita, penkkijakoja ja vihille menneitäkin. Koska paperi oli arvokasta, sitä myös käytettiin tehokkaasti. Vaikka digitaalisen hakemiston otsikkotiedoissa ei mainittaisi mitään erikoista, voi huolellinen tutkija perehtyä näihin ”rippikirjan lisälehtiin”. Hyvällä tuurilla voit löytää luettelon papin käyttämistä lyhenteistä ja erilaisista merkinnöistä, joita rippikirjassa on käytetty. Katsopa vaikka tätä, Tenholan vuodesta 1829 alkavan rippikirjan alkua. Siitä paljastuvat kinkerimerkintöjen salat. Eri tavoin kirjatut X-kirjaimet paljastavat sinulle esivanhempiesi kristinopin ja ulkoluvun taidot!

Kansallisarkisto: Tenholan seurakunnan arkisto > I A KIRKON PÄÄKIRJAT HAKEMISTOINEEN > I Aa Pää- ja rippikirjat > I Aa:19 Rippikirjat (1829-1835): Tiedosto 1

Lue lisää suomalaiseen sukututkimukseen liittyviä artikkeleita täällä.

Artikkelikuva: Kinkereillä. Kuvaaja Jussi Kangas 1958, Museoviraston kokoelmat