Tulipalot ennen vanhaan olivat todellinen uhka perheille

Punainen peikko eli tulipalo vaani jatkuvasti esivanhempiemme elämää. Puiset rakennukset, sisäänpäin lämpiävät tuvat, kova pakkanen ja olematon palontorjunta koetteli lähes joka perhettä jossain vaiheessa. Keskiajalla talonsa menettänyt oli jonkinlaisen turvan piirissä, sillä hän saattoi tuoda asiansa käräjille. Siellä hän pystyi anomaan paloapua, jota sitten annettiin koko kihlakunnan yhteisen voimin.

Käräjillä lautamiehet ja kuusi ”syynimiestä” arvioi syntyneen vahingon suuruuden. Sen jälkeen kihlakunnan asukkaat yhdessä maksoivat käräjien määräämän korvauksen. Tämä kollektiivinen vastuu oli ymmärrettävää, koska naapuritalon onnettomuus oli kuin oma onnettomuus. Varsinkaan maamme talvessa ei ketään voitu jättää pakkaseen kuolemaan ja myös eläimet tarvitsivat omat suojansa.

Retusaarella olevan Kronstadtin limmoituksen palo 26.1.1705. Museoviraston kokoelmat. Kuvaa on käsitelty MyHeritagen valokuvatyökaluilla

Vuoden 1734 laki toi parannusta tulipalojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen

Moneen asiaan ison muutoksen toi vuoden 1734 maanlaki. Siihen olemme näissä blogikirjoituksissa törmänneet useasti. Paloavun kannalta laki antoi määräykset korvauksista ja maksuluokista. Käräjillä voitiin kihlakunnittain sopia erilaisista rakennuksista tulevat korvaukset eri kokoisilla tiloilla. Tässä yhteydessä piti huomioida palaneiden rakennusten ikä ja kunto. Manttaali eli tilan veroluku määräsi maksujen ja korvauksien porrastuksesta. Vuoden 1734 laki toi siis paloavun lähemmäksi todellista vahingon määrää.

Kihlakunnan paloapu johti myöhemmin paloapuyhdistysten perustamiseen

Kaikkia tämä järjestelmä ei miellyttänyt, sillä suomalaiset talolliset vaativat palokorvausten rajaamista omaan pitäjäänsä. Koko kihlakunta koettiin liian suureksi piiriksi. Monien valitusten jälkeen eräissä pitäjissä voitiinkin jatkossa toimia vain ”oman väen” kesken. Laki antoi mahdollisuuden perustaa paloapuyhdistyksiä, jo 1760-luvulta alkaen, mutta käytännössä näitä nähtiin vasta seuraavalla vuosisadalla.

Suomen ensimmäinen palovakuutusyhtiö perustettiin vuonna 1816

Suomen ensimmäinen vakuutusyhtiö tulipaloja varten perustettiin Turkuun 1816. Se sai nimekseen Suomen Palovakuutuskonttori. Sillä oli omat jaoksensa maaseudulle ja kaupungille. Käytännössä maaseudulla vakuuttaminen jäi vaatimattomaksi, sillä paikalliset tyytyivät mieluummin em. paloapusopimuksiin. Ikävä kyllä, Suomen Palovakuutuskonttorin taival katkesi käytännössä Turun paloon 1827.

Turun jokiranta 1827 palon jälkeen G.W. Finnbergin litografiasta, joka esittää Turkua vuoden 1827 palon jälkeen. Litografiassa näkymä Aurajoen rannalta. Kuvassa Tuomiokirkko. Turun museokeskus. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Sen rahastot purkautuivat, mutta jo viisi vuotta myöhemmin näki päivän valon Suomen Suuriruhtinaanmaan Yleinen Paloapuyhtiö. Myöhemmin nimeksi tuli Kaupunkien Yleinen Paloapuyhtiö ja lopulta Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tarmo. Tämä laitos oli pahoissa vaikeuksissa erityisesti 1800-luvun puolivälissä, kun monissa kaupungeissamme oli isoja tulipaloja.

Kuva: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tarmo tulitikkuaskin etiketissä. Helsingin kaupunginmuseo. Etiketti on vuosilta 1972 – 1975

Palovakuutuskonttorin sopimukset ja piirustukset löytyvät Kansallisarkistosta

Sukututkijaa saattavat kiinnostaa Suomen Palovakuutuskonttorin dokumentit, jotka löytyvät digitoituna Kansallisarkistosta Niihin sisältyy erilaisia luetteloita, pöytäkirjoja ja vakuutusasiakirjoja. Ehdottomasti mielenkiintoisinta antia ovat viimeksi mainitut. Vakuutusasiakirjoihin on kirjattu erittäin yksityiskohtaisesti vakuutettu omaisuus. Eräät selvitykset ovat jopa kymmeniä sivuja pitkiä. Löytyypä muutamista, tosin hyvin harvoista kohteista rakennus- tai asemapiirustuksia. Tutkija voi siis selvittää millaisessa asunnossa tai talossa vakuutettu on asunut. Vakuutusasiakirjat kertovat ”englantilaisista ikkunoista”, ”ranskalaisista parvekkeista”, erityyppisistä ovista ja esimerkiksi rakennuksen kaakeliuuneista väreineen kaikkineen.

Vakuutussopimuksen viimeinen aukeama, lähde sok.riksarkivet.se/bildvisning/BRFV_06301-06350_140

Kiinnostuitko sukututkimuksesta? Rekisteröidy nyt MyHeritage-käyttäjäksi ja aloita oman sukusi tutkiminen

Naantalin Kultaranta

Toinen tutustumisen arvoinen digitaalinen kokoelma on Ruotsin Riksarkivetin kautta löytyvä Brandförsäkningar. Se sisältää paitsi vakuutussopimuksia, myös niihin liittyviä karttoja. Haun voi tehdä vaikkapa pelkästään suomalaisiin kohteisiin. Näistä otamme esimerkiksi Naantalin Kultarannan rälssitilan kartan, joka on vuodelta 1805. Se kertoo melko täsmällisesti eri rakennusten sijainnin pihapiirissä.

Kuvalähde: sok.riksarkivet.se/bildvisning/BRFV_Karta_k06336001

Karttaa voi suurentaa riittävän isoksi, jotta esimerkiksi Kultarannan puutarhan rajat tulevat selkeiksi. Kultarannassa oli siis puutarha jo yli 200 vuotta sitten, vaikka itse tila onkin hieman eri kuin nykyinen Tasavallan Presidentin loma-asunto. Kartta liittyy vakuutussopimuksiin, joka sitten antaakin meille yksityiskohtaisia tietoja tuon ajan pää- ja talousrakennuksista. Materiaalin ja käytettyjen työtuntien perusteella Kultarannan arvoksi on saatu 2523 riikintaalaria ja 30 killinkiä.

Tutustu muihin suomalaiseen sukututkimukseen liittyviin kirjoituksiin täällä.

Artikkelikuva: Magnus von Wrightin maalaus 1846, Helsingin kaupunginmuseo. Tulipalo Ullanlinnan kylpylään johtavan tien varrella 6.10.1846. Pari tien varrella palavaa varastosuojaa ovat synnyttäneet valtavan roihun, joka valaisee etualan Eteläsatamaa ja oikealla taempana sijaitsevan observatorion valkoisia seinäpintoja. Runsaasti paloa seuraavia ihmisiä.