Joulukortin kotimaa on Englanti. Ensimmäinen tunnettu joulukortti painettiin Lontoossa vuonna 1843 ja siitä otettiin noin tuhannen kappaleen painos.
Joulukortin historiaa
Joulukortin ilmestymisen ajankohta markkinoille ei ole sattumaa. Kolme vuotta aiemmin oli painettu ensimmäinen postimerkki. Kun lisäksi rautatiet olivat uudistaneet Euroopan postikulun, oli aika kypsä postin ja joulutervehdysten välittämiselle.
Ensimmäiset joulukortit piirsi taiteiljia John Calcott Horsley. Alkuperäinen kortti oli väritön, ja jokainen myytävä kortti väritettiin käsin. Nykyisin voit kohentaa vanhojen mustavalkoisten joulukuviesi laatua ja värittää ne joulukorteiksi MyHeritagen kuvatyökalujen avulla. Käy kokeilemassa.
Ensimmäinen joulukortti
Ensimmäinen joulukortti kuvasi joulua viettävää perhettä. Kortin keskellä istuu iloinen seurue pöydän ääressä. Kaikilla lapsillakin on käsissään viinilasi ja yksi miehistä kaataa viiniä karahvista. Sittemmin kortti herätti närkästystä raittiuspiireissä.
Joulukorttiteollisuus
Joulukorttiteollisuus syntyi 1860-luvulla Saksassa, missä muutenkin oli tuolloin postikorttiteollisuuden keskus. Pohjoismaihin joulukortit tekivät tuloaan 1880-90-luvuilla, aluksi yläluokan keskuuteen.
Joulukorttien teemat
Meidän mielestämme joulukortteihin kuuluvat tontut ja enkelit, lumiset maisemat, seiminäkymät. Alkuaikoina joulutervehdys saatettiin painaa myös kesäisen kuvan yhteyteen. Monet meillä Suomessa lähetetyistä korteista oli alkujaan painettu Saksassa, siksi 1900-luvun alun korttien maisemat ovat usein niin vieraan näköisiä. Saksassa kortteihin painettiin tilauksen mukaiset toivotustekstit. (Eija Turunen)
Joulukortti täydentää joululahjoja ja jouluvierailuja. Haluttiin muistaa myös niitä ystäviä ja sukulaisia, joille ei lähetetty lahjoja tai joita ei käyty henkilökohtaisesti tervehtimässä. Aluksi joulukortit olivatkin usein käyntikortin kokoisia.
Vanhin Suomessa lähetetty joulukortti
Vanhin Suomessa lähetetty kortti tunnetaan vuodelta 1871. Joulukorttien kuva-aiheet ovat vaihdelleet paljon eri aikoina ja eri maissa. Niissä on esitetty sekä joulun sanomaan liittyviä uskonnollisia aiheita, että maallisia joulutapoja kuten edellä mainituissa vanhimmissa korteissa. Enkeliaiheet ovat olleet suosittuja, mutta korteissa on kuvattu myös symboleihin kuuluvia runsaudensarvia, naishahmoja ja jopa pilailuaiheita. Suosittu joulukorttien aihe oli myös talvi.
Joulukortin sanoma
Joulukorttin liittyy kaksi viestiä; toisaalta lyhyt tervehdys, joka kertoo,että henkilö, jota emme ehkä ole tavanneet,aikoihin, ei ole unohtanut meitä,ja toisaalta kuva, joka kertoo niistä arvoista, joita kortin tuottaja/markkinoija ja lähettäjä liittävät jouluun.
Kaikki artikkelin kortit ovat 1800-luvulta ja skannattu 2000-luvulla. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat