Osuustoiminta vahvisti suomalaisten taloudellista ja henkistä selkärankaa

Osuustoiminta syntyi alun perin korjaamaan talouselämän epäkohtia ja parantamaan maanviljelijöiden, työläisten usein heikkoa asemaa markkinoilla. Sen idea oli yhdistää voimat siten, että osuuskuntien jäsenet muodostivat yhteisen vahvan toimijan, parantaen näin omaa asemaansa. Osuustoiminnalla oli siis valtava yhteiskunnallinen merkitys, sillä se samalla korjasi heikoimmassa asemassa olevien asemaa yhteiskunnassa.

Suomalaisen osuustoimintaliikkeen isä Hannes Gebhard

Hannes Gebhard tutustui Euroopassa co-operatiiviseen (osuustoiminnalliseen) liikkeeseen, ja kutsui vuonna 1899 Pellervo-seuran perustavan kokouksen koolle. Pellervo-seura on osuustoimintajärjestö, joka pyrkii edistämään osuustoiminnallisten yritysten perustamista sekä jakamaan valistusta aiheesta. Gebhardin mielestä maaseudun ongelmien lievittäminen olisi välttämätöntä koko kansakunnan kannalta. Osuustoiminta oli hänen mielestään hyvä keino, ja siitä muodostuikin agraarisessa Suomessa kansantalouden mahtitekijä, vaikka aate olikin ulkomaista tuontitavaraa.

Yllä oleva kuva: Vasemmalla kansanedustaja, professori Hannes Gebhard, kuvaaja Thorvald Nyblin ja oikealla osuustoiminta- ja kotitalousnainen, kansanedustaja Hedvig Gebhard, kuvaaja Ernst Ovesén. Kuvat ovat Museovirasto kokoelmista

Hedvig Gebhard teki miehensä Hanneksen rinnalla merkittävän elämäntyön osuustoimintaliikkeessä, erityisesti Pellervo-Seurassa. Hän oli myös merkittävä naisasianainen ja kansanedustaja ja hänet tunnettiin erityisesti perheiden ja kotitalouden puolestapuhujana.

Avainsanalla ”Osuustoiminta” löytyy MyHeritagen historiallisten tietojen tietokannasta 119 hakutulosta. Tee sinäkin hakuja!

Osuustoiminnan perustana oli omatoimisuus

Omatoimisuus perustui käsitykseen, että jokainen ihminen voi ja hänen tulisi pyrkiä ottamaan kohtalo omiin käsiinsä. Osuustoimintaväen mielestä ihminen voi kuitenkin kehittyä kunnolla vain yhteistyössä muiden kanssa. Osallistumalla osuustoimintaan ja tukemalla osuuskunnan kasvua kertyi jäsenille taitoja ja ymmärrystä muista ihmisistä sekä laajempi kuva siitä yhteiskunnasta, jonka osa he olivat.

Yllä oleva kuva: pienviljelijä myymässä lehmää teuraaksi osuuskaupan ostajalle. Luvannut Kalle Kultala, 1955. Suomen valokuvataiteen museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla. Alkuperäinen kuvateksti: ”Osuusliike Savonseudulla on kiinteä yhteys karja- ja maataloustuottajiin. Teuraskarja ostetaan paikallisilta karjankasvattajilta, teurastetaan omassa teurastamossa ja jalostetaan omassa lihanjalostustehtaassa. – Savonseudun ostoasiamies Vilho Rasa on tehnyt lehmäkaupan juvalaisen isäntämiehen kanssa.” (Kuluttajain lehti 33/1955)

Muita, osuustoimintaliikkeen perusarvoja

Muita osuustoiminnan perusarvoja olivat omavastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus. Omavastuisuus tarkoitti sitä, että jäsenillä on vastuu osuuskunnastaan, sen perustamisesta ja jatkuvasta elinvoimaisuudesta. Jäsenten velvollisuus oli myös edistää osuustoimintaa perheidensä, ystäviensä ja tuttaviensa keskuudessa. Osuuskunnat perustuivat tasa-arvoisuuteen. Jäsenillä oli oikeus osallistua, saada tietoja, tulla kuulluksi ja vaikuttaa päätöksentekoon.

Kemin Osuuskaupan Ritikan taloustavaramyymälä 1925. Suomen valokuvataiteen museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Oikeudenmukaisuudella tarkoitettiin tapaa, jolla osuuskunta kohteli jäseniään. Jäseniä tuli kohdella oikeudenmukaisesti silloin, kun heitä palkittiin osallistumisesta osuuskuntaan, mikä yleensä tapahtui ylijäämän palautuksina, jäsenten nimissä tapahtuvana rahastointina tai erilaisina alennuksina. Solidaarisuus tarkoitti jäsenten velvollisuutta varmistaa kaikkien jäsenten mahdollisimman oikeudenmukainen kohtelu. Yhteinen etu oli aina pidettävä mielessä. Solidaarisuus merkitsi myös sitä, että osuuskunnalla oli vastuu jäsenten yhteisestä edusta. Osuuskunnat harjoittivat yhteistyötä paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Osuustoimintaliikkeen juuret Pohjois-Englannissa

Modernin osuustoiminnan juuret voidaan jäljittää Rochdalen teollisuuskaupunkiin Pohjois-Englannissa. Vuonna 1844 joukko nuoria miehiä perusti siellä ”Rochdalen oikeudenmukaisten uranuurtajien osuuskaupan” (Rochdale Society of Equitable Pioneers). Alku oli vaatimaton; kaupan avajaisissa oli myytävänä ainoastaan kuusi säkkiä jauhoja, yksi säkki kaurajauhoja, sokeria, hiukan voita ja pari tusinaa talikynttilää. Aluksi myymälä oli avoinna vain muutaman kerran viikossa, ja vasta huhtikuussa 1851 se saattoi olla auki koko päivän. Osuuskunnan säännöissä keskeistä oli periaate ”miehen ääni” – jokaisella jäsenellä oli yksi ääni päätöksenteossa. Kaupan periaatteisiin sisältyi myös velvollisuus noudattaa rehellisiä kauppatapoja, mikä merkitsi oikeita mittoja, laadukkaita tuotteita ja kohtuullisia hintoja. Rochdalessa ei hyväksytty velkakauppaa. Merkittävää oli myös se, että säännöissä mainittiin sukupuolten tasa-arvo – tämä oli uutta ja omaleimaista Englannissa.

Vuoden 1865 valokuva 13:sta alkuperäisestä Rochdalen pioneerista. Vuonna 1844 he perustivat erittäin vaikutusvaltaisen Rochdale Society of Equitable Pioneersin, joka oli menestyksekäs kuluttajaosuuskunta luoden mallin, jota muut osuuskunnat ovat toistaneet kansallisesti ja kansainvälisesti.

Osuustoiminnan periaatteet rantautuivat Suomeen 1800-luvun lopulla

Tuohon aikaan Suomi oli voimakkaasti maatalousvaltainen, mutta samalla teollistuva maa, jossa oli monia taloudellisia ja sosiaalisia epäkohtia. Osuustoiminnan uskottiin voivan auttaa näiden epäkohtien korjaamisessa.

Suomen ensimmäisen kulutusosuuskunnan perustivat Viipurin konepajan työläiset vuonna 1882. Helsingin Yleisen Ravintoyhdistyksen perustamisasiakirjoissa vuodelta 1889 määriteltiin tarkkaan osuustoiminnan periaatteet: myymälät olivat avoimia kaikille, velkakauppa oli ehdottomasti kielletty, jokaisella jäsenellä oli yksi ääni päätöksenteossa, ja ylijäämä jaettiin ensisijaisesti ostosten ja vasta toissijaisesti osuuksien mukaan.

Yhteisostoilla hankittiin tuotteita edullisesti

Teollisuuspaikkakunnilla yritysten omistamat kaupat olivat usein monopoliasemassa, ja maaseudun kirkonkylissä yksi maakauppias hallitsi kaupankäyntiä. Osuuskauppojen alkuperäinen tavoite oli tarjota kuluttajille tuotteita yksityisiä kauppoja halvemmalla. Osuustoiminnan alkuvaiheessa yhteisostot olivat yleinen tapa hankkia tuotteita edullisemmin kuin vähittäiskaupasta, mutta ne osoittautuivat myös vaivalloiseksi ja aikaa vieväksi kaupankäynnin muodoksi.

Kyminlaakson Osuusliikken myymälä numero 13 1930-luvulla, Suomen valokuvataiteen museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Vuonna 1901 voimaan astunut osuustoimintalaki merkitsi merkittävää edistystä osuuskuntien perustamisessa. Tämä laki mahdollisti taloudellisen yhteistyön ilman suurta henkilökohtaista riskiä, mikä helpotti osuuskuntien perustamista huomattavasti. Liittyäkseen osuuskunnan jäseneksi henkilön tarvitsi ainoastaan sijoittaa pieni osuuspääoma. Osuuskuntien kokouksissa jokaisella jäsenellä, sukupuolesta riippumatta, oli yksi ääni päätöksenteossa.

Osuustoiminta kasvoi nopeaa vauhtia

Kasvua kuvaa hyvin se, että vuonna 1910 oli toiminnassa jo 335 osuusmeijeriä, 370 osuuskassaa ja 443 osuuskauppaa. Osuusmeijerit olivat Varsinais-Suomessa, Osuuskassat Kuopion läänissä ja Osuuskaupat Turun, Vaasan ja Viipurin alueilla. Vuonna 1919 oli jo 500 osuuskauppaa, joissa jäseniä yli 170 000 ja toimipaikkoja noin 1400 kappaletta.

Artikkelikuva: Kyminlaakson Osuusliikkeen myymälä numero 21, Hamina 1927, Kymenlaakson museo

Omat osuustoimintaan liittyvät muistosi

Millaisia muistoja sinulla on osuustoimintaliikkeestä tai paikkakuntasi osuuskaupoista? Muistatko käyneesi myymäläautossa? Millaisia elintarvikkeita lapsuudenkodissasi käytettiin? Kerro meille muistojasi!