Isä ja tytär hakivat mukaan DNA Quest -projektiin ja löysivät toisensa

Isä ja tytär hakivat mukaan DNA Quest -projektiin ja löysivät toisensa

Rachael Robertson adoptoitiin vauvana, ja teini-iässä hän alkoi kiinnostua biologisesta perheestään. Hän ei tiennyt, että hänen biologinen isänsä – joka asui osan elämästään vain lyhyen matkan päässä – kaipasi häntä. Molemmat anoivat ilmaisia DNA-pakkauksia MyHeritagen pro bono DNA Quest -projektin kautta, jonka tavoitteena on yhdistää adoptiolapsia ja heidän biologisia perheitään… ja he löysivät toisensa.

Oletko sinäkin tehnyt hienoja löytöjä MyHeritagen avullaKerro meille niistä!

Jotain sisimmässäni tuntui puuttuvan

Rachael syntyi marraskuussa 1989 West Jordanissa, Utahissa, ja hänet adoptoitiin vauvana. ”Minulle ei annettu juurikaan tietoja syntymävanhemmistani”, Rachael kertoo. ”Joten vaikka kasvoin hyvässä perheessä, oli sisälläni silti jotain, joka tuntui puuttuvan.”

Rachael

Rachael

Rachaelin isosisko, joka oli myös adoptoitu, onnistui löytämään isänsä biologisen perheensä DNA-testin avulla, ja tämä innoitti Rachaelia kokeilemaan myös sitä. ”Kun näin siskoni saavan lisää iloa elämäänsä, halusin saada tietoa omista syntymävanhemmistani”, Rachael kirjoitti Newsweek-lehdessä julkaistussa artikkelissa. ”Äitini, siskoni ja mieheni kannustivat minua etsimään. Minua hermostutti, mutta tiesin, että jos löytäisin äidin ja isän, jotka eivät haluaisi olla missään tekemisissä kanssani, olisin siitä huolimatta kunnossa, koska minulla oli jo kaikkien tuki ja rakkaus.”

”En oikeastaan uskonut, että DNA-testistäni tulisi mitään”, hän myöntää, mutta hän haki toukokuussa 2018 DNA Quest -projektin kautta ilmaista DNA-pakkausta ja teki testin. Aluksi mitään ei juuri tullut esiin – yksikään DNA-osumista ei ollut tarpeeksi merkittävä, jotta siitä olisi voinut jatkaa. Mutta vuotta myöhemmin Rachaelin MyHeritagen postilaatikkoon ilmestyi viesti.

”Aloin lukemaan erään miehen viestiä, jossa hän kysyi minulta kohteliaasti, olenko adoptoitu, koska 30 vuotta sitten hänen pieni tyttönsä laitettiin adoptioon ja hän uskoo, että minä olen hänen tyttärensä. En ehtinyt edes lukea viestiä kunnolla… Aloin itkeä ja huutaa innostuksesta tajutessani, että tämä mies on isäni. Kävi ilmi, että hän oli tehnyt MyHeritage DNA-testin toivoen löytävänsä minut.”

Löysimme heti yhteisen sävelen

Rachaelin biologinen isä Criss tiesi, että hän oli saanut tyttöystävänsä kanssa pienen tytön. Tyttöystävä pani kuitenkin välit poikki ja antoi lapsen adoptioon. Criss oli usein miettinyt, mitä tytölle tapahtui, ja ennen kuin hän meni naimisiin vaimonsa LeAnnin kanssa, hän kertoi tälle kaiken asiasta. ”Halusin varmistaa, että hän ymmärtää, että aion löytää tyttäreni”, Criss sanoo. ”Vaimoni oli hyvin kannustava, ja kun löysin Rachaelin, toivotti vaimoni hänet onnellisena tervetulleeksi perheeseemme.”

Criss Rosenlof

Criss Rosenlof. Kuvan laatua on parannettu MyHeritagen Photoenhancerilla

Kokeile Photo Enhanceria vanhoihin valokuviisi!

Criss on innokas sukututkija, ja maaliskuussa 2019 hän osallistui RootsTech-konferenssiin. Kyseisessä konferenssissa ilmoitimme DNA Quest -projektimme laajentamisesta ja lupasimme lahjoittaa 5 000 DNA-pakkausta lisää. Criss päätti hakea sellaista, ja heti tulosten tultua hän sai jättipotin: hänen tyttärensä oli DNA osumalistan kärjessä.

Criss kirjoitti Rachaelille heti, että ”Näyttää siltä, että olen biologinen isäsi”, ja kysyi, olisiko Rachael halukas tapaamaan hänet.

”Olin niin häkeltynyt viestistä”, Rachael kirjoitti Newsweekille. ”Minua jännitti hirveästi ja olin toiveikas, mutta myös ahdistunut. En tiennyt, mitä hän aikoi sanoa tai mikä hänen osuutensa oli ollut siinä, että minut oli laitettu adoptioon.”

Rachael suostui tapaamiseen, ja muutamaa viikkoa myöhemmin he tapasivat toisensa lounaalla.

”Criss tunnisti minut heti, koska näytän hyvin paljon hänen nuorimmalta tyttäreltään Caitlinilta”, Rachael kertoo.

Rosenlofin lapset, Rachel oikealla

Rosenlofin lapset, Rachel oikealla

Ensitapaaminen jännitti ja hermostutti

”Minua hermostutti”, Rachael myönsi Newsweekille. ”Se oli kuin työhaastattelu, tunne siitä, että ’minun on esitettävä parastani ja haluan tämän ihmisen pitävän minusta’.” Mutta samalla ajattelin, että jos emme löytäisi yhteistä säveltä, olisin silti saavuttanut tavoitteeni, joka oli tavata hänet. Mutta minun ei olisi tarvinnut olla huolissani. Me juttelimme, ja meillä meni heti kaikki nappiin. Hänen kanssaan puhuminen oli hauskaa. Hän on hyvin karismaattinen ihminen, ja meillä on niin paljon yhteistä: rakastamme molemmat musiikkia ja teatteria, olemme kumpikin laulaneet ja näytelleet ja hän oli ollut sairaanhoitajana, kun taas minä työskentelin vuosia eläinlääketieteen parissa. Meitä yhdistivät sellaiset satunnaiset asiat.”

Hulluinta kaikesta oli, että Rachaelin aviomies Jake oli itse asiassa tavannut Crissin kaksi vuotta aiemmin sarjakuvamessuilla, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, että hän keskusteli vaimonsa isän kanssa! Myös Rachael osallistui messuille, mutta hän oli lähtenyt poikiensa (tänään 7- ja 10-vuotiaiden) kanssa lyhyelle kävelylle eikä tavannut Crissiä.

Criss kertoi Rachaelille myös siitä, mitä oli tapahtunut hänen biologisen äitinsä kanssa. Hän kertoi, että äiti jätti hänet tultuaan raskaaksi ja kertoi antavansa lapsen adoptioon. Kun Rachael syntyi, ilmoitti hänen biologinen äitinsä Crissille, että Criss voisi tulla tapaamaan häntä. Criss päätti olla menemättä, koska tiesi, että jos hän näkisi vauvan, hän ei voisi erota siitä – mutta myöhemmin hän halusi löytää tyttärensä ja saada hänet osaksi elämäänsä.

Rachaelistä tulee osa perhettä

Ensimmäisen yhteisen lounaan jälkeisenä päivänä Rachael sai viestin Caitlinilta, nuorimmalta sisarpuoleltaan, jossa hän kysyi, voisivatko hekin tutustua toisiinsa. ”Aloimme vaihtaa viestejä Facebookissa”, Rachael kertoo, ”ja jonkin ajan kuluttua tapasimme Starbucksissa kaakaokuppien ääressä, mikä oli todella hauskaa. Minulla on hyvin läheinen suhde häneen.”

Ajan myötä Rachaelista tuli osa Crissin perhettä, aivan kuten hän oli toivonutkin. Myös Rachaelin adoptioperhe otti yhteyttä Crissin perheeseen ja heille on muodostunut lämmin suhde. ”Olen heille hyvin kiitollinen”, Criss sanoo.

Rosenlofin ja Robertsonin perheet yhdessä. Rachael ja Criss ovat toinen ja kolmas oikealta takarivissä

Rosenlofin ja Robertsonin perheet yhdessä. Rachael ja Criss ovat toinen ja kolmas oikealta takarivissä

Uuden perhesiteen ansiosta Rachael pääsi morsiusneidoksi sisarpuolensa Caitlinin häihin viime kesäkuussa.

Rachael (oikealla), Caitlinin ja Evanin häissä (keskellä) puolisisarusten Spencerin ja Chrissyn kanssa

Rachael (oikealla), Caitlinin ja Evanin häissä (keskellä) puolisisarusten Spencerin ja Chrissyn kanssa

Rachael ja Criss juttelevat toistensa kanssa päivittäin.

”Se on yksi rakkauden lähde lisää”, Rachael toteaa Newsweekin artikkelissa. ”Uskon, että uudet, elämääsi tulevat ihmiset eivät koskaan vähennä rakkauden määrää – he ainoastaan lisäävät sitä.”

Olemme hyvin onnellisia tämän uuden, rakastavan perheen löydyttyä ja kiitollisia siitä, että olemme saaneet olla mukana tuomassa heitä yhteen.

Jos sinä olet tehnyt löytöjä MyHeritagen avulla, niin kerro niistä meille tällä lomakkeella tai kirjoittamalla osoitteella stories@myheritage.com.

Lue muitakin käyttäjäkertomuksia täältä!