Perheet ovat musisoineet yhdessä jo kauan ennen von Trappeja ja Jackson 5-yhtyettä. Ei ole harvinaista, että taitavalla muusikolla on yksi tai useampia perheenjäseniä, jotka ovat myös musiikillisesti lahjakkaita – onko musikaalisuus siis geeneissä?
Geenien rooli ja musikaalisuus
Geeneillä on tärkeä rooli musiikillisten kykyjen määrittämisessä. Miriam Mosing ja hänen kollegansa Ruotsin Karolinska-instituutista vertasivat yhdessä tutkimuksessa (Mosing M et al, “Practice Does Not Make Perfect: No Causal Effect of Music Practice on Music Ability,” Psychological Science 2014, 25:1785) 1 211 aikuisen, identtisen kaksosparin ja ja 1 358 erimunaisen kaksosparin musikaalisuutta. He testasivat osallistujien kykyä havaita sävelkorkeuksien eroja, erottaa melodioita ja tunnistaa rytmejä. He havaitsivat, että vaikka toinen kaksosista oli harjoitellut huomattavasti toista enemmän – yhdessä tapauksessa jopa 20 228 tuntia enemmän – heidän musiikilliset kykynsä olivat kutakuinkin samat.
Helsingin yliopiston tutkimus
Helsingin yliopiston tutkijoiden aikaisempi tutkimus (Pulli K et al, “Genome-wide linkage scan for loci of musical aptitude in Finnish families: evidence for a major locus at 4q22,” Journal of Medical Genetics 2008, 45:451-456) vahvistaa näitä havaintoja. He testasivat 224 perheenjäsentä 15 muusikkoperheessä ja havaitsivat, musikaalisuuden olevan 50 prosenttisesti perittyä.
Nuotit
Useissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmisen evoluutio suosii niitä, joilla on hyvä sävelkorva. Taidot, jotka tekevät henkilöstä hyvän musiikissa, liittyvät myös muihin tärkeisiin elämäntaitoihin. Esimerkiksi herkkyys sävelkorkeudelle ja äänensävylle lisää kykyäsi erottaa kielessä ja puheessa olevat vivahteet ja matkia vieraita aksentteja. Tutkimukset ovat osoittaneet merkittävän korrelaation musikaalisuuden ja vieraan kielen oppimisen välillä. Edellä mainittu Järvelän tutkimus osoitti, että musikaalisuuteen liittyvillä DNA-sekvensseillä oli myös yhteys lukihäiriöön, mikä osoittaa, että musikaalisuus liittyy läheisesti kielen kehitykseen.
Luonnostaan ja harjoittelemalla
Yksi helpoimmista musikaalisuuden mittaamisen osatekijöistä on absoluuttinen sävelkorva: kyky tunnistaa, nimetä ja tuottaa minkä tahansa kuullun äänen korkeus (taajuus) ”automaattisesti” vertaamatta sitä mihinkään muuhun säveleen. Kyseessä on harvinainen taito, joka esiintyy nykytiedon valossa vain noin yhdellä kymmenestä tuhannesta. Absoluuttinen sävelkorva muodostuu lapsena, ja sen kehittymiselle näyttäisi olevan olennaista sekä geneettinen alttius että varhain aloitettu musiikkikasvatus. Lapsi alkaa yhdistää kuulemiaan ääniä erilaisiin symboleihin, esimerkiksi nuotteihin, kuviin tai väreihin. Tätä oppimaansa hahmotustapaa hyväksikäyttämällä hänen on mahdollista tunnistaa kuullut sävelet lähes välittömästi.
Tutkimukset ovat osoittaneet vahvan yhteyden genetiikan ja tämän kyvyn välillä, mutta se ei tarkoita, että se olisi synnynnäinen.
Tämänhetkisen käsityksen mukaan absoluuttinen sävelkorva joko kehittyy tai on kehittymättä lapsuudessa.
Suhteellisen sävelkorvan harjoituttaminen on mahdollista, ja kehitystä tapahtuukin väistämättä kaikille musiikkia harjoitteleville. Mitä enemmän ihminen kuulee toistoa sävelten korkeuseroista, sen paremmin ne tallentuvat sävelmuistiin.
Se toimii myös toisin päin. Tutkimuksissa on löydetty voimakas geneettinen osatekijä sävelkorvattomuudelle tai siihen, mitä tutkijat kutsuvat “synnynnäiseksi amusiaksi”. Se vaikuttaa vain noin 4%: iin väestöstä, mutta jos olet sävelkorvaton, niin 39%:lla läheisistä sukulaisistasi on todennäköisesti amusia.
Mutta taas kerran; kaikki ei tule luonnostaan. Kaksoistutkimuksessa todettiin, että jos toinen kaksosista oli sävelkorvaton, oli hyvin todennäköistä, että toinenkin olisi, mutta oli tapauksia, joissa toinen oli sävelkorvaton ja toinen ei ollut.
Onko joku sinun perheessäsi sävelkorvaton? Kerro meille kommenteissa!
