Vastasyntyneiden hoitoa ennen ja nykyisin

Vanhemmat ovat hoitaneet vauvojaan hellästi aikojen alusta lähtien, mutta tapa, jolla he ovat tehneet sen, on kehittynyt ja muuttunut sukupolvien aikana. Nämä muutokset saattavat johtua teknologisista tai sosiaalisista muutoksista, lääketieteellisen tietämyksen ja ymmärryksen lisääntymisestä tai muodin muuttumisesta.

Tässä on katsaus siihen, kuinka vastasyntyneiden hoito on muuttunut viimeisten sukupolvien aikana.

Vaatetus

Ennen teollista vallankumousta vaatteet oli ommeltava käsin. Useimmat ihmiset tekivät omat vaatteensa itse, ja se oli aikaa vievä tehtävä. Koska vauvat kasvavat nopeasti, ei ollut mitään järkeä tehdä heille räätälöityjä vaatteita, joten monet vauvat oli yksinkertaisesti kääritty kankaisiin ja peittoihin tai puettu yksinkertaisiin kaapuihin. Lämpimässä ilmastossa he olivat todennäköisesti alasti suurimman osan ajasta.

Käsite tyttöjen pukemisesta vaaleanpunaisiin ja poikien sinisiin on hyvin uusi. Itse asiassa, kun kankaita alkoi 1800-luvun lopulla saada kaupoista, oli vaaleanpunainen poikien ja sininen tyttöjen väri. Wilkes-Barre-Telephonen artikkelissa 6. marraskuuta 1897 todettiin: ”Kuten koko maailma, jolla on kokemusta sellaisista asioista, hyvin tietää, ovat siniset saapikkaat tytöille ja vaaleanpunaiset pojille.”

Nuori poika pinkeissä, American school of painting (n. 1840)

Muutos tapahtui toisen maailmansodan jälkeen ja nykyisin on tavallista pukea pojat siniseen vaaleanpunaisen sijasta. Vaikka vaaleanpunainen ja lila yhdistetään usein tyttöihin, ovat tyttöjen vaatteet usein vaikka minkä värisiä, myös sinisiä.

Ravinto

1900-luvulle saakka imetys oli ainoa turvallinen tapa syöttää vastasyntynyt. Vauva, jonka äiti ei pystynyt ruokkimaan sitä, tarvitsisi imettäjän. Jos imettäjää ei löytynyt, olivat ainoina vaihtoehtoina eläinten maito ja leivän tai viljan sekoittaminen nesteen kanssa. Tällaisesta ruoasta puuttui välttämättömiä ravintoaineita, ja vauvoja syötettäessä käytetyt kupit ja ”veneet” olivat vaikeasti puhdistettavia ja monesti haitallisten bakteerien pilaamia, mikä johti monien vauvojen kuolemaan.

Äiti imettää pienokaistaan keskellä lasten kisailua eikä siihen kiinnitä huomiotaan kukaan muu kuin valokuvaaja. Kuvaaja:Tauno Norjavirta, Sotamuseo

1800-luvun lopulla lääkärit alkoivat ymmärtää ja yrittää puuttua keinotekoisen ruokinnan ongelmiin. He työskentelivät kehittääkseen äidinmaidonkorvikkeita, jotka sisältäisivät täsmälleen samat yhdisteet ja ravintoaineet kuin äidinmaito. Lasipullot – jotka oli helpompi puhdistaa – otettiin käyttöön 1800-luvulla, ja Similac-äidinmaidonkorvike tuli markkinoille vuonna 1923. Nämä yhdessä muiden lääketieteellisten edistysaskeleiden kanssa lisäsivät, 1900-luvulla, vanhempien luottamusta terveydenhoitoon ja lääkäreihin enemmän kuin omiin luonnollisiin vaistoihin. Se yhdistettynä äidinmaidonkorvikkeita valmistavien yritysten taitaviin mainoskampanjoihin sai monet äidit uskomaan, että äidinmaidonkorvike oli imetystä parempi tapa ruokkia vauvoja.

1990-luvulla julkaistut tutkimukset osoittivat äidinmaidonkorvikkeiden ja monien terveysongelmien välisen yhteyden. Sen seurauksena lastenlääkärit alkoivat kehottaa vanhempia palaamaan imetykseen. Yhteiskunnalliset muutokset – kuten kodin ulkopuolella työskentelevien äitien määrän kasvu – ovat kuitenkin vaikeuttaneet näiden ohjeiden noudattamista. Onneksi nykyaikaiset äidinmaidonkorvikkeet ovat erittäin turvallisia ja vauvat pärjäävät sillä yhtä hyvin kuin äidinmaidolla.

Kylvettäminen

Näyttää siltä, että käytäntö vauvojen kylvettämisestä juontaa hyvin kauas. Bartolomeus Anglicus kirjoitti 1200-luvun puolessa välissä, että vauvoja pitäisi kylvettää usein ja Yhdysvaltain liittovaltion lastenvirasto totesi vuonna 1935, että terveet lapset pitäisi kylvettää päivittäin. Sitä suositeltiin oletettavasti hygienian nimissä, mutta siinä ei otettu huomioon sitä tosiasiaa, että kylvettäminen – etenkin saippuan kanssa – poistaa ihon luonnollisia ölyjä ja voi kuivattaa ihoa. Nykyisin American Academy of Pediatrics (AAP) sanoo, että päivittäinen vauvan kylvettäminen ei ole tarpeen.

Kuva: Nurmijärven museo

Nukuttaminen

Vuonna 1992 AAP käynnisti ”Back to sleep” -kampanjan lisätäkseen tietoisuutta vauvojen turvallisista nukkumisasennoista. Ennen kuin nukkumisasennon ja kätkytkuoleman välinen yhteys löydettiin, yleinen käytäntö oli asettaa vauvat nukkumaan vatsalleen. Vauvoilla on yleensä hyvä olla vatsallaan ja siksi he myös nukkuvat paremmin. Sen on kuitenkin arveltu lisäävän kätkytkuoleman riskiä.

Vuonna 1935 liittovaltion lastenvirasto neuvoi nukuttamaan vauvoja omissa huoneissaan, jotta he eivät häiriintyisi. Nykyään AAP suosittelee vauvojen nukuttamista samassa huoneessa vanhempiensa kanssa muutaman ensimmäisen elinkuukauden aikana.

Kuvaaja Väinö Kannisto 1960, Helsingin kaupunginmuseo

Laatuaika

Äidit viettävät enemmän aikaa kuin koskaan kodin ulkopuolella työskentelemiseen: Vuoden 2008 tilastojen mukaan, 60 prosenttia alle 6-vuotiaiden lasten äideistä käy työssä kodin ulkopuolella. 1950-luvulla (historioitsija Stephanie Coontzin mukaan) vain 19 prosenttia pienten lasten äideistä kävi töissä. Tästä huolimatta vanhemmat viettävät aikaisempaa enemmän aikaa lastensa kanssa. Pew-ajankäyttötutkimuksesta selviää, että vuonna 1965 äidit käyttivät viikossa lastenhoitoon 10 tuntia, mutta isät olivat lasten kanssa vain 2,5 tuntia viikossa. Vuoteen 2011 mennessä äidit olivat kasvattaneet lasten kanssa viettämänsä ajan 14 tuntiin viikossa, ja isät olivat yli kaksinkertaistaneet ajan 7 tuntiin. On hämmästyttävää, kuinka paljon odotuksemme siitä, kuinka äitien pitäisi käyttää aikansa ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana etenkin kun vuonna 1965 äidit työskentelivät keskimäärin 8 tuntia viikossa verrattuna työtuntien kolminkertaistumiseen vuoteen 2011 mennessä.

Kuvaaja Väinö Kannisto 1953, Helsingin kaupunginmuseo

Hellä kosketus

1960-luvulle saakka oli vallalla käsitys, että vauvojen sylissä pitäminen, syöttäminen ja halaaminen liian usein hemmottelisi vauvat pilalle. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että hellä kosketus on ratkaiseva vauvan terveelle kehitykselle ja vanhempia rohkaistaan pitämään lapsia sylissään ja halaamaan heitä niin usein kuin he haluavat.

Liikkuminen

Toisin kuin useimmat eläimet, ihmisvauvat eivät osaa kävellä ensimmäisen vuoden aikana. Se tarkoittaa sitä, että vanhempien on pitänyt kantaa ja kuljettaa vauvoja paikasta toiseen voidakseen käydä työssä.  Monissa kulttuureissa vauvat sidottiin äitiensä selkään huivilla tai laitettiin selkäreppuun. Modernien lastenvaunujen historia alkaa 1700-luvulta, jolloin ne muistuttivat sen aikaisia hevosvaunuja. 1840-luvulla kuningatar Viktoria tilasi kolmet lastenvaunut lapsilleen, ja niistä tuli yläluokan suosima tuote. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lastenvaunut yleistyivät myös keskiluokan keskuudessa.

Laittaisitko sinä lapsesi tällaiseen istuimeen?

Lastenistuimet autoissa otettiin käyttöön 1930-luvulla, ei turvamekanismina, vaan vauvojen nostamiseksi ylemmäs, jotta he voisivat nähdä paremmin. Lastenistuimia kehitettiin turvallisuutta silmälläpitäen vasta 1960-luvulla.

Vauvanhoito on muuttunut dramaattisesti vuosisatojen aikana, mutta vanhempien tuntema rakkaus ja omistautuminen lapsilleen on pysynyt samana.

Mitkä vastasyntyneen hoidon käytännöt ovat muuttuneet elämäsi aikana? Kerro meille kommenteissa!