Kirkonkirjat osa 7 – Pitäjänkokous

Kirkonkirjat osa 7 – Pitäjänkokous

Seurakuntien kirkkoherrat kutsuivat aikoinaan koolle pitäjänkokouksen, jonka nimenä oli myös kirkonkokous. Käytännössä oli kyse samasta asiasta, kunnes 1860-luvun laki kunnallishallinnosta ja vuoden 1869 kirkkolaki erottivat toisistaan seurakuntien ja kunnan toiminnan. Pitäjänkokous oli Suomessa kuntakokousta ja kunnanvaltuustoa edeltänyt paikallisen hallinnon korkein päätöksentekoelin ja se pidettiin yleensä sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen.

Kokousten pöytäkirjoista löytää tietoja mm. teiden rakentamisesta ja ylläpidosta, pitäjäläisten yhteisistä rakennushankkeista, vaivaishoidosta, seurakunnan terveysoloista, pitäjänmakasiineista sekä vaikkapa kansanopetuksesta. Maallisten toimien lisäksi käsiteltiin hengellisiä asioita. Pöytäkirjat kertovat mm. avioparien välisestä eripurasta, holtittomasti käyttäytyvistä seurakuntalaisista ja kirkollisten luottamustoimien täyttämisestä.

Löydät pitäjänkokousten pöytäkirjat täältä

Löydät pitäjänkokousten pöytäkirjat täältä

Nämä pöytäkirjat ovat erinomainen lähde, kun pelkkien päivämäärien sijasta kootaan tarinaa ihmisestä nimen takana. Monesti niistä löytää myös kaukaisten sukulaisten omakätisiä puumerkkejä tai allekirjoituksia. Erityisesti kannattaa etsiä seurakunnan kuudennusmiesten nimikirjoituksia. Kuudennusmies edusti omaa kulmakuntaansa huolehtien siitä, että seurakuntalaiset elivät Herran nuhteessa. He mm. kantoivat kirkollisista rikkomuksista määrätyt sakot, toimivat ulosottajina ja ilmoittivat papeille, jos pitäjään ilmaantui tartuntatauteja.

Esimerkki pöytäkirjasta. Lähde SSHY

Esimerkki pöytäkirjasta. Lähde SSHY

Sukututkijalle arvokasta aineistoa ovat myös vaivaishoitoa koskevat merkinnät. Vuosittain päätettiin mihin köyhäinhoitoruotuun kukin vaivainen laitetaan ja mitä tästä korvataan ruodulle. Samoin pitäjänmakasiineja käsittelevät tapaukset kannattaa tutkia tarkkaan. Vuodesta 1857 lähtien makasiineissa piti olla erillinen siemenjyvästö ja hätäapujyvästö. Pitäjänkokous valitsi makasiinelle hoitajan, jonka sitten piti vuosittain esitellä tilit.

Tiliasiakirjat

Tiliasiakirjasarjoja oli seurakunnasta riippuen useitakin. Seurakunnan tulopuoli koostui kolehdeista sekä valtakunnallisista keräyksistä. Valtioltakin tuli joskus taloudellista apua ja seurakuntalaisilta saatettiin kerätä erillisiä maksuja yhteisillä päätöksillä. Merkittävä määrä tuloista kertyi kirkollisten toimitusten maksuista. Osa näistä oli vapaaehtoisia ja osa määräytyi kyseisen henkilön tai perheen varallisuuden mukaan.

Häiden osalta maksuja perittiin itse vihkimisestä sekä erikseen kellojen soitosta. Morsiussaarnalle, kuulutuksille ja erilaisten kirkon tarvikkeiden lainaamiselle oli omat taksansa. Kastejuhlassa itse toimenpiteen lisäksi seurakunta peri rahaa kastemekon vuokraamisesta. Tämä tosin oli perin harvinaista. Hautajaismaksut koostuivat monista eri kohdista. Paarivaatteet, hautapaikka ruumissaarna, arkun pitäminen auki kirkossa ja kuolinkellojen soittaminen oli kaikki hinnoiteltu tarkasti. Köyhien multaan haudattiin tosin ilmaiseksi. Samoin pitäjän kuudennusmiehet tai muut merkittävät seurakunnan toimintaan vaikuttaneet henkilöt voitiin vapauttaa hautamaksuista.

Seurakunnat kerryttivät tulojaan myös sakkomaksuilla. Siveellisyys- ja sapattirikokset olivat yleisimpiä kirkkokurin loukkauksia, joista näitä maksuja perittiin. Siveellisyysrikosten osalta yleisin tapaus oli salavuoteus.

Menopuolella seurakunnat käyttivät rahaa kirkon ja pappilan rakentamiseen ja korjauksiin. Myös erilaiset ammattimiesten palkat löytyvät kirkontileistä. Jos siis esi-isäsi oli vaikkapa pitäjänkäsityöläinen, voi hänen kirkolle tekemistään töistä löytää mainintoja tileistä. Ehtoollisviinit, öylätit, siivoustarvikkeet ja kynttilät veivät myös varoja. Köyhäinhoito kuului pitkään seurakunnille ja niinpä kirkontileistä löytää myös näihin liittyviä maksuja.

Teiskon seurakunnan vaivaisrahoja 1761-1781. Lähde SSHY

Teiskon seurakunnan vaivaisrahoja 1761-1781. Lähde SSHY

Penkkijaot

Kirkkoon menijöitä, kuvaaja Pietinen, Museoviraston kokoelmat

Kirkkoon menijöitä, kuvaaja Pietinen, Museoviraston kokoelmat

Yllä oleva kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla – kokeile sinäkin in Coloria vanhoihin sukukuviin ja herätä ne eloon!

Kirkossa ei menneenä aikana sopinut istua mihin tahansa penkkiin. Piispantarkastuksissa ja myöhemmin kirkonkokouksissa nimittäin tehtiin seurakuntalaisten penkkijako. Tämä oli yleensä talokohtainen eli tietyn talon isännät istuivat tietyllä rivillä eteläisellä puolella kirkon keskikäytävää ja saman talon emännät vastaavasti tietyllä rivillä toisella puolella. Mitä korkeammassa säädyssä henkilö oli tai mitä vauraampaa taloa hän edusti, sitä lähemmäksi alttaria hän pääsi istumaan. Maamme vanhimmat penkkijaot löytyvät vuodelta 1639. Penkkijaosta saatettiin päättää myös nimismiehen tai kruununvoudin johdolla.

Tutkimalla penkkijakoa, voit määritellä talojen keskinäisiä, sosioekonomisia suhteita. Saat tietoa siitä, oliko esivanhempiesi maatila seurakunnan arvostetuimpia vai istuivatko isäntä ja emäntä jossain hieman taaempana kirkkosalia. Palvelusväen paikka oli taaimmaisena, missä myös sotilaat ja rakuunat olivat perheidensä kanssa. Lähimpänä alttaria istuivat pitäjän aateliset ja säätyläiset sekä kaupunkien porvarit, jotka omistivat talon ao. paikassa.

Artikkelikuva (public domain, lähde: wikipedia) on väritetty MyHeritagen In Colorilla – kokeile sinäkin!