Lähdekritiikki sukututkimuksessa – Onko sinulla kriittistä ajattelua ja lukutaitoa?

Sukututkijan kannattaa muistaa, että alkuperäiset lähteetkään eivät ole aina virheettömiä, ja lähdekritiikki on pidettävä aina mielessä.

Viime vuonna eli 2021 vietettiin tutkitun tiedon teemavuotta. Sen yhteydessä korostettiin kriittisen ajattelun ja lukemisen taitoja koko yhteiskunnassa. Nämä asiat otetaan huomioon mm. kansallisissa opetussuunnitelmissa ja kansainvälisissä, lukutaitoa mittaavissa arviointihankkeissa. Näistä tunnetuin on varmaankin PISA (Progamme for Intenationl Studen Assesment). Kaisa Leino ja Marjo Siren korostivat 28.1.2021 julkaistussa artikkelissaan sitä, että kriittinen lukutaito korostuu erityisesti verkossa. Siellä on oltava hyvin tarkkana laadun ja luotettavuuden suhteen.

Lähdekritiikki puuttuu, jos kopioit tietoja toisten sukupuista

Tämä liittyy hyvin kiinteästi sukututkimukseen. Viimeisen 10 vuoden aikana digitoitujen lähteiden ja palveluiden määrä on suorastaan räjähtänyt. Erityisesti vähemmän tietoverkoissa aikaa viettävien on vaikeaa erottaa alkuperäislähteet tutkijoiden itse tekemistä materiaaleista. Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että omaan sukupuuhun kopioidaan toisen tutkijan materiaalia suoraan, ilman sen tarkistamista. Näin virheet monistuvat lyhyessä ajassa jopa satoihin sukupuihin eikä niiden korjaaminen käy käden käänteessä, jos ollenkaan.

Alkuperäiset sukututkimuslähteet vs. netin sukupuut

MyHeritagen tietokannoista, esimerkiksi suomalaiset rippi- ja lastenkirjat, löydät alkuperäiset asiakirjat skannattuina

Alkuperäislähde on aina erotettava esim. kirjasta löytyvästä tiedosta tai netin sukupuusta (esim. Geni) löytyvästä tiedosta. Sukututkijan on syytä opetella nimenomaan alkuperäislähteiden eli kirkonkirjojen, erilaisten tiliasiakirjojen, tuomiokirjojen tai vaikkapa karttojen käyttämistä laaja-alaisesti. Kun tiedot hakee itse ja tarkistaa ne vielä useasta eri alkuperäislähteestä, minimoituu virhetulkintojen mahdollisuus.

Kuva: Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kuvatietokanta, johon on skannattu kuvat alkuperäisista lähteistä.

Menneisyyden tutkiminen on aina tulkintojen tekemistä lähdemateriaalista. Toisinaan lähteet antavat keskenään ristiriitaisia tietoja eikä lopullista selvyyttä vaikkapa tietyn henkilön sukuperästä ole mahdollista selvittää. Tuossa tilanteessa tutkijan ei pidä lähteä hypoteesien (oletusten) tielle, vaan on rohkeasti todettava tilanne: asia ei ratkea käytettävissä olevilla tiedoilla ja se on jätettävä ns. lepäämään. Tulevaisuudessa voi eteen tulla uusia alkuperäisdokumentteja, joiden avulla ratkaisu sitten voikin yllättäen löytyä.

Tee nyt hakuja MyHeritagen, yli 18 miljardin historiallisen tiedon tietokannasta

Lähdekritiikki on sinun arviointiasi tietolähteestä

Lähdekritiikki tarkoittaa käyttämäsi tietolähteen arviointia: kuka sen on laatinut, mitä varten se on laadittu ja onko laatijalla ollut jotain tavoitteita. Edelleen on tutkittava, syntyikö lähteen merkintä tapahtumien kanssa samaan aikaan vai vasta paljon myöhemmin. Vanhassa tietokirjallisuudessa, joka koskee maamme historiaa, on välillä hämmentäviä spekulatiivisia (olettamukseen perustuvia) tietoja. Ne sisältävät toinen toisiaan tukevia hypoteeseja spekulaation pohjalta. Kannattaa myös miettiä kirjoittajan ja julkaisijan motiiveja. Oliko teos tarkoitettu tieteelliseksi analyysiksi vai onko se tarkoitushakuinen? Valistunut sukututkija perehtyy tutkimaansa aiheensa usealta suunnalta. Näin saadaan kokonaisvaltainen käsitys tapahtumista ja voidaan tehdä oikeutta tutkimuksen kohteille.

Luottaisitko tähän tutkimukseen sokeasti ilman kritiikkiä?

Sosiologi Richard L. Dugdale käytti vuonna 1874 kuuluisassa ”Juke-suvun” -selvityksessään sukututkimusta hyvin kärkevällä tavalla.

Kuva: Sokea nukke, Suomen Kansallismuseo

Hän selvitti erään hollantilaisen, vuonna 1740 Amerikkaan tulleen siirtolaisen jälkeläisiä aina seitsemänteen sukupolveen saakka sekä mies- että naislinjojen osalta. Yhteensä henkilöitä sukutauluihin kertyi 540. Tutkijan merkittävin havainto oli se, että suurin osa jälkeläisistä oli langennut juoppouteen perheen kantaäidin tavoin. Tämä koski kumpaakin sukupuolta. Mainittu lääkäri, Richard Louis Dugdale kiinnostui tapauksesta, kun hän huomasi eräässä vankilassa kuuden tuomiotaan suorittavan henkilön olevan samaa sukua.

Suvun naisista peräti 174 oli hänen mukaansa prostitoituja eli sukupolvesta riippuen 40–70% prosenttia oli harjoittanut tätä maailman vanhimmaksi sanottua ammattia. Miehistä 18 oli omistanut porttolan, 77 tehnyt murhan tahi muun törkeän rikoksen ja 236 oli joutunut turvautumaan vaivaisapuun. Viimeksi mainituista 64 oli kuollut köyhäintalossa ja 35 hospitaalissa. Vain 120 henkeä oli elättänyt itsensä rehellisellä työllä ja näistäkin 10 oli oppinut ammattinsa vankilassa.

Kaikkiaan oli suku tullut maksamaan yhteiskunnalle 197 vuoden aikana vähintään miljoona dollaria. Tutkija löysi tästä hollantilaista juurta olevasta sukuryppäästä vain yhden ainoan valopilkun; se kuoli sukupuuttoon 1800-luvulla! Hän julkaisi havaintonsa The Jukes -lehdessä: Dugdale väitteli ympäristön ja perinnöllisyyden suhteellisesta osuudesta ja päätyi siihen, että perheen huono ympäristö oli suurelta osin syypää heidän käyttäytymiseensä: ”Ympäristöllä on taipumus tuottaa tapoja, joista voi tulla perinnöllisiä” (sivu 66).

Älä luota kritiikittömästi ”mustaan valkoisella”

Mustaa valkoisella tarkoittaa yleensä sitä, että kun jokin asia on pantu paperille (nykyään näytölle) eli jos jostain asiasta on mustaa valkoisella, niin sen on pakko olla totta!

Artikkelikuva: Pidetään huolta omalta osaltamme myös jälkipolviemme medialukutaidoista ja lähdekritiikistä. Pixabay.