Maanviljely ja karjanhoito tarjoavat sukututkijalle mielenkiintoisia lähteitä
Viimeistään 1600-luvun aikana maanviljely nousi maamme tärkeimmäksi elinkeinoksi syrjäyttäen turkismetsästyksen. Viljan kasvattamisen lisäksi harjoitettiin eri puolilla maata hieman eri laajuudella karjanhoitoa sekä metsästystä. Suomen läntisin osa eli Varsinais-Suomi, Satakunta, Häme ja Ahvenanmaa olivat voimakkainta viljelyaluetta, mutta näissä maakunnissa ei uutta peltoa pystytty enää raivaamaan väestönkasvua vastaavia määriä. Niinpä todellisia pellonraivausalueita löytyi Savo-Karjalasta ja Pohjanmaalta. Maatalous oli merkittävä työllistäjä, sillä lähes koko maaseudun väestö harjoitti sitä tavalla tai toisella.
Kuvassa ohranleikkuuta Lahtelan torpassa. Museovirasto/Eino Jokinen 1927. Värit MyHeritage In Color
Maanviljelyn tuotosta merkittävä ja tärkeä osa oli veroparseli
Veroparseli eli tuotteina suorittava vero on työsuoritusveron ohella vanhin tapa kerätä ja vastaanottaa verosuorituksia. Muinainen kirjoitustaidon kehittyminen on osittain tapahtunut juuri veronmaksun muistiinmerkitsemiseksi. Verojen maksuksi käytetyt tuotteet vaihtelivat eri osissa maata. Suomessa saaristossa maksettiin suuri osa veroista kaloina, mutta sisämaassa oli aiemmin riista, myöhemmin esimerkiksi vilja ja voi verotukseen käypiä tuotteita.
Kuvassa perataan kaloja Kirkkonummen Strömsbyssä 1800 ja 1900-lukujen vaihteessa. Museovirasto. Värit MyHeritage In Color
Ruotsin valtakunnan talous oli pitkään ikään kuin luontaistaloutta, jossa tavara vaihtui tavaraan. Kruunu hamusi verotuloina paitsi leipäviljaa niin myös kauraa, vehnää ja ennen kaikkea ohramaltaita. Ohra mallastettiin ja vietiin kruununkartanoihin, jossa se sitten pantiin olueksi. Kruunun vuotuisista menoista merkittävän osan muodosti sen työntekijöiden oikeus syödä joko linnoissa tai em. kruununkartanoissa. Olut oli taasen yksi tärkeä osa päivän ruokavaliota, vaikka 1500- ja 1600-luvun oluella ei ollut kovin paljoa yhteistä lähikaupasta löytyvän ”olvin” kanssa.
Karjanhoidon tarkoitus oli tuottaa vetovoimaa maatalouden tarpeisiin sekä lantaa pelloille
Kuvassa on lehmiä laitumella. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo/Victor Barsokevitsch 1906. Värit MyHeritage In Color
Vain osassa maatamme maitoa, voita, nahkaa ja osin lihaa riitti reilusti myyntiin. Näitä alueita olivat Pohjanmaa, Perä-Pohjola ja Itä-Suomi. Suurimmassa osassa Suomea karjataloustuotteet menivät perheen omaan kulutukseen. Vasta 1800-luku sai aikaan ison muutoksen voin hinnan noustessa ja viljan hinnan laskiessa. Moderni logistiikka rautateineen ja talvimerenkulkuineen antoi mahdollisuuden kaupankäyntiin ulkomaita myöten.
Mitä hyvä maitolehmä tarvitsi heinien lisäksi?
”Hyvä maitolehmä tarvitsi heinien lisäksi ”tavallista silppua ja hauteita hienoksi hakatuista oljista, sekoitettuna ja makeammaksi tehtynä moninaisilla juurihedelmillä, kaaliin ja nauriin lehdillä, ruumenilla, heinänsiemenillä, viholaisilla, humalan lehdillä, potaatin varsilla ja muilla sen kaltaisilla, jotka päälle valetulla kiehuvalla vedellä taikka katajavarilla pehmitetään ja valmistetaan maulliseksi, terveelliseksi ja maitoa lisääväksi ruuaksi raavaille, koska se hyvin jäähtyneen’ heille kahdesti päivässä joko saaviastioissa taikka juuri sitä varten tehdyissä, vettä pitävissä rupuissa (syöttökaukaloissa) eteen pannaan”. Nämä tiedot oli kerännyt piispa Tengström.
Kuvassa lehmisavut. Pielisen museo. Värit MyHeritage In Color
Mitä sukututkija tarvitsee hyvien lähteiden lisäksi? Hyvän sukututkimusalustan ja hyvät sukututkimustyökalut. Siksi sukututkimus kannattaa aloittaa Myheritagessa. Lataa nyt MyHeritagen ilmainen Family Tree Builder-ohjelma omalle koneellesi ja aloita sukusi tutkiminen jo tänään. Offline käytössä ei rajoituksia henkilömäärissä.
Maanviljelyn karja- ja kylvöluettelot sukututkijan mielenkiinnon kohteena
Sukututkijalle on tästä kaikesta jäänyt useita eri lähteitä, joista yksi mielenkiintoisimmista on 1620-luvulta eteenpäin pidetty kylvö- ja karjaluettelo. Kyseessä oli veroluettelo ns. suostuntaverosta, joihin karja- ja kylvöverot kuuluivat.
Suostuntaveron käsite liittyy Ruotsissa jo keskiajalla vakiintuneeseen kansan itseverotusoikeuteen. Kuningas tarvitsi pysyvien verojen lisäksi perittäviin veroihin valtiopäivien suostumuksen. Säätyvaltiopäivät hyväksyi suostunnan, jota käytettiin kattamaan sellaisia menoja, joihin vakinaiset verotulot eivät riittäneet. Suostunnasta päättäessään valtiopäivät päättivät myös, mihin tarkoitukseen sen tuotto oli käytettävä. Jos muut tulot riittivät, ei valtiontalouden hoitoon tarvittu valtiopäivien suostumusta.
Talolliset ja myöhemmin muutkin säädyt joutuivat maksamaan tätä veroa karjavarallisuuden ja kylvötynnyreiden perusteella. Ensimmäisen kerran veroa maksettiin vuoden 1620 valtiopäivien jälkeen. Ohjeen mukaan kustakin kylvetystä tynnyristä oli maksettava kaksi äyriä veroa, olivat ne sitten ”peltoon tai kaskimaahan kylvettyjä”. Karja- ja kylvöluettelot löydät voudintileistä vuoteen 1634 saakka, jonka jälkeen ne löytyvät läänintileistä. Kansallisarkisto on kattavasti digitoinut nämä dokumentit ja niistä voi löytää mukavia yllätyksiä.
Vaimo Margareta, Autuaan Sven Erikinpojan leski oli vapautettu kaikista veroista
Tässä esimerkissä on merkitty ao. luetteloon Uudenmaan Karjalohjan (nykyään osa Lohjaa) Katteluksen talon karjavarallisuus sekä kylvön määrä. Leskivaimo Margaretan karjaluettelo sisälsi hevosen, tamman, 15 lehmää, 3 hiehoa, 4 härkää, 2 nuorta härkää, 2 nuorta nautaa, sonnin, 8 lammasta, 2 vuohta, 3 sikaa, 3 nuorta sikaa ja kylvömäärän 4 tynnyriä. Lisäksi luetteloon on Margaretan pyynnöstä kirjattu hänelle annettu verovapaus edesmenneen miehensä tekemistä palveluksista kruunulle:
”Vaimo Margaretalla, Autuaan Sven Erikinpojan leskellä on Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa meidän Kaikkein armollisimman Herramme Barösundissa 7. Toukokuuta 1614 päivätty kirje, jonka mukaan hänen tulee nauttia ja pitää talonsa Kattelus vapaana ja maksuttomana rakkaan edesmenneen Miehensä uskollisen palvelun vuoksi kaikista vuotuisista veroista niin kauan kuin hän on leski, kuitenkin joka tapauksessa hän on antanut merkitä muistiin karjansa Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa hyvään harkintaan.”
Kuvan viite: KA 3628c Porvoon ja Raaseporin läänien karja- ja kylvöluettelo 1624-1624, f. 82
Karja- ja kylvöluetteloita tutkimalla voit seurata muutoksia tietyllä maatilalla
Tutkimalla karja- ja kylvöluetteloita vuodesta toiseen voi sukututkija tehdä havaintoja tietyn talon vaurastumisesta, köyhtymisestä tai kenties uusien peltotilkkujen raivaamisesta. Mikäli kylvömäärät kasvavat merkittävästi, tarkoittanee se nimenomaan uudispalstoja. Karjasta saadaan tietoa lähinnä nelijalkaisista eläimistä, sillä kanoja tai hanhia ei näihin luetteloihin merkitty kuin poikkeustapauksissa. Joskus taloja myös katosi. Ne liitettiin naapuritaloon tai ne yksinkertaisesti autioituivat. Keskiajan lopulla jopa kokonaisia kyliä on kadonnut kartalta, mutta tässä blogipostauksessamme esitetyllä asiakirjasarjalla niidenkin salaisuudet saattavat aueta.
Kuten tunnettua, on maatalouden muutos ollut nopeaa. Kun 1800-luvun puolivälissä suurin osa suomalaisista sai elantonsa maanviljelystä, laski määrä 1900-luvun alkuun tultaessa noin puoleen väestöstä. Maatalous on viimeisen reilun sadan vuoden aikana kokenut oikeastaan enemmän muutoksia kuin sitä edeltäneiden tuhannen vuoden kuluessa.
Lue muita sukututkimukseen liittyviä artikkeleita täältä.
Artikkelikuvassa paimenpoika soittaa trubaa eli trubittaa karjan levätessä. Museovirasto/A.O.Väisänen 1914. Värit Myheritage In Color
