Unilukkari saattoi olla vastaanottamassa kirkkoon tulijoita

Kun esivanhempamme lähtivät kirkkomatkalle, heitä vastassa saattoi olla unilukkari, kirkkoväärti tai joku kuudennusmiehistä. Tiedätkö, mitä näiden kirkon ammattilaisten toimenkuvaan kuului?

Unilukkarin tehtävä oli herätellä pitkällä kepillä uneen nukahtaneita seurakuntalaisia

Saarnat saattoivat parhaimmillaan kestää tunteja ja pitkämatkalaisia alkoi varmasti ramaista etenkin kesäkuumalla, joten unilukkarin tärkeä tehtävä oli pitää seurakuntalaiset saarnan aikana hereillä.

Lukkarin ja suntion toimet oli monissa seurakunnissa yhdistetty siten, että lukkari maksoi suntion palkan. Erillisiä suntioita mainitaankin monesti vasta 1800-luvun kirkonkirjoissa. Lukkari ja myöhemmin suntio olivat seurakunnan palkkaamia henkilöitä. Seurakunnassa toimi myös suuri joukko luottamushenkilöitä, jos käytämme hieman nykyaikaisempaa terminologiaa.

Rantsilan suntio näyttää, kuinka jalkapuussa istuttiin. Kuva vuodelta 1915 / Museovirasto. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.

Kokeile sinäkin MyHeritagen In Coloria omiin sukukuviisi!

Kirkkoväärti vastasi seurakunnan taloudesta

Kirkkoväärti eli kirkonisäntä vastasi kirkon eli seurakunnan taloudesta 1800-luvulle saakka. Hänen toimivaltansa ja tehtäväkenttänsä oli niin laaja, että sitä voidaan verrata nykyaikaisen kunnanjohtajan asemaan. Paitsi taloudesta, piti kirkkoväärti huolta myös itse kirkkorakennuksesta yhdessä kirkkoherran kanssa.

Ruotsin vallan aikaan kirkkoväärtejä piti olla seurakunnassa kaksi kappaletta. Heidät valitsi tähän korkea-arvoiseen tehtävään kirkonkokous. Vähitellen, 1800-luvulle tultaessa, siirtyivät kirkkoväärtien tehtävät suntioille kirkon osalta ja talouden osalta seurakunnan taloudesta vastaavalle virkamiehelle. Uusi kirkkolaki 1869 ei enää määritellyt kirkkoväärtin tehtäviä, joten tämä ammatti-/luottamustoimi hävisi historian hämäriin.

Evijärven kirkon kuori 1900-1929 / Museovirasto. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Kuudennusmiehet valittiin eri puolilta pitäjää edustamaan omaa kulmakuntaansa

Edellä mainitussa kirkonkokouksessa valittiin myös seurakunnan kuudennusmiehet (ruots. sexman). Heidän tehtävänsä oli valvoa yhteisesti sovittujen asioiden valmistumista, kantaa papiston kymmenykset ja huolehtia mahdollisista muista veroista. Jos seurakunta langetti sakkoja, hoiti kuudennusmies sakkojen kannon ja olipa heillä oikeus jopa maan pakkolunastuksiin.

Kuudennusmiehet valittiin pääsääntöisesti eri puolilta pitäjää, jotta kaikki kulmakunnat olisivat edustettuina. Heitä ei myöskään tarvinnut tittelistä huolimatta olla nimenomaan kuutta kappaletta. Tehtäväkenttä ei suinkaan rajoittunut pelkästään edellä mainittuihin asioihin. Mikäli seurakunnassa joku sairastui tarttuvaan tautiin, piti heidän ilmoittaa asiasta kirkkoherralle. Sairaalahoitoa tarvitsevat heidän piti toimittaa asianmukaiseen paikkaan ja jos joku viranomainen tarvitsi tietoja tietyistä seurakuntalaisista, piti kuudennusmiesten ne toimittaa.

Kirkonarkun kolmesta avaimesta yksi oli yhdellä kuudennusmiehellä kerrallaan. Muut kaksi olivat kirkkoherran ja kirkkoväärtin taskussa. Yhdessä kirkkoväärtin kanssa kuudennusmiehet muodostivat varhaisen kunnanvaltuuston vastineen huolehtien paikallisyhteisön kaikinpuolisesta hyvinvoinnista.

Penkkijako määritteli istumapaikan kirkossa

Seurakuntalaisten tullessa kirkkoon, ei suinkaan ollut yhdentekevää mihin he istuivat. Käräjillä, kirkonkokouksessa tai esimerkiksi kruununvoudin tai nimismiehen johdolla oli tehty tarkka penkkijako. Jokaisella isännällä ja emännällä sekä seurakunnan mahdollisilla säätyläisillä tai upseereilla oli tarkkaan mietitty paikkansa kirkossa.

Maarian kirkko kirkko, interiööri. Alkuperäisen kuvan tekijä: Frans Sjöström, kaivertaja F. Lindström, painaja Ny Illustrerad Tidning 1871/ Museovirasto. Väritetty MyHeritagen In Colorilla

Räntämäen kylä on syntynyt jo esihistoriallisella ajalla, ja alun perin nimellä tarkoitettiin koko Maarian pitäjää. Alueen maamerkki onkin Maarian kirkko. Maarian pappilan vanha puutalo on tiettävästi nykyisen Turun alueen vanhin puutalo.

Miehet ja naiset istuivat eri puolilla keskikäytävää, miehet etelänpuolella. Talon sosioekonominen asema paikallisyhteisössä määritteli penkkirivin. Mitä korkeampi tämä asema oli, sitä lähemmäksi alttaria pääsi istumaan. Penkkijakoja voi sukututkija löytää hyvin moninaisista paikoista, kirkontileistä aina piispantarkastusten pöytäkirjoihin. Tästä aiheesta löydätkin aiemman blogipostauksemme täältä!

Puumerkkejä ja nimikirjoituksia kokouksissa pidetyissä pöytäkirjoissa

Koska seurakunnan asioista päätettiin kirkon- eli pitäjänkokouksessa, olivat kuudennusmiehet ja kirkkoväärtit niissä paikalla. Sukututkimuksessa onkin mielenkiintoista etsiä esivanhempien ja/tai -sukulaisten omakätisiä merkintöjä kokouksista pidetyistä pöytäkirjoista.

Papit olivat saaneet mahdollisuuden pitäjänkokousten pitoon jo vuonna 1650 annetuilla privilegioilla, mutta vasta isovihan jälkeen 1723 niiden asema virallistui. Kokouksia piti pitää vähintään kaksi vuodessa, mutta tarvittaessa useampiakin. Tämän jälkeen käräjistä lopulta tuli tuomioistuin ja paikallishallintoon liittyviä asioita ryhdyttiin käsittelemään seurakunnissa aina kuntauudistukseen saakka 1865.

Kirkkoherran asema oli erittäin vankka, sillä hän kutsui koolle kokoukset sekä toimi niissä esittelijänä ja puheenjohtajana. Hän oli monesti ainoa luku- ja kirjoitustaitoinen, joka hallitsi sekä suomen että ruotsin kielen. Vaikka pitäjänkokousten pöytäkirjoja ei ole vielä ehditty digitoida kattavasti, haastamme sinut etsimään omien esivanhempiesi puumerkkejä tai nimikirjoituksia niistä.

Karjalohjan seurakunnan arkisto – II Ca:1 Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1763-1827, jakso 17, sivu 25-26: 1778-1779; Kansallisarkisto.fi

Yllä oleva esimerkkimme tulee Uudenmaan Karjalohjalta, tammikuun 16. päivänä vuonna 1780 pidetystä kokouksesta. Kirkkoherra Isaac Florinin nimen alle ovat raapustaneet omat puumerkkinsä rusthollari Abram Abramsson Tallaan kylän Torstin rusthollista, Gabriel Johansson Murron Jokipellosta, Jacob Lindholm Särkijärven kylästä, Jacob Ilmeen Rasvan talosta ja Petter Henriksson Härjänvatsan Tölmästä. Katteluksen isäntä Berndt Johan von Brunow on sen sijaan ollut kirjoitustaitoinen, koska hän vaikuttaisi kirjoittaneen itse oman nimensä.

Tutustu myös muihin historiallisiin artikkeleihin MyHeritagen blogissa.

Artikkelikuva: Ihmisiä kirkkoveneessä lähdössä kirkkoon. Museoviraston kokoelmat