Marmoriset kreikkalaiset ja roomalaiset patsaat maalattiin todellisuudessa loistavilla väreillä
Millaisia mielikuvia kreikkalaiset ja roomalaiset patsaat tuovat mieleesi? Ehkäpä puhtaan valkoiseen marmoriin veistettyjä, lihaksikkaita, jumalankaltaisen hahmoja, joilla on aaltoilevat hiukset.
Entä jos kerromme, että kuvittelemasi patsas ei ehkä ollutkaan alunperin valkoinen? tai, että aina lumivalkoiseksi kuvittelemiesi pylväiden ja patsaiden muinainen maailma oli itse asiassa hämmästyttävän monivärinen?
Aivan kuten MyHeritage In Color™ muuttaa tapaa, jolla näet mustavalkoisiin valokuviin kuvatut esivanhempasi väreissä, ovat tiedemiehet viime vuosina yrittäneet palauttaa muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten patsaiden alkuperäisen värityksen – ja tulokset ovat uskomattomia.
“Hienostuneet ihmiset välttävät kirkkaita värejä?”
Kreikkalainen ja roomalainen kuvanveisto ja arkkitehtuuri kokivat suuren paluun renessanssin aikana. Taiteen elpymisen aikana klassista taidetta kunnioitettiin esteettisen täydellisyyden esikuvana. Kun renesanssiajan taiteilijat ja oppineet katsoivat löytämiään kreikkalaisia ja roomalaisia veistoksia ja rakennelmia, he näkivät pelkkää valkoista marmoria.
Esimerkkinä tämä kuuluisa kreikkalaisen jumalattaren Afroditen patsas, joka veistettiin 2. vuosisadalla eKr. (Lähde: Metropolitan Museum of Art).
Niinpä he ajattelivat, että puhdas valkoinen veistos on ihanteellinen. Kirkkaita värejä pidettiin lapsellisina ja huonompina. Goethe kirjoitti teoksessaan Theory of Colors, että ”villit kansat, sivistymättömät ihmiset ja lapset pitävät kovasti eloisista väreistä” ja että ”hienostuneet ihmiset välttävät kirkkaita värejä pukeutumisessaan ja ympärillään olevissa esineissä”.
Tämä ennakkoluulo oli niin vahva ja kestävä, että monet tutkijat kieltäytyivät hyväksymästä asiaa vielä silloinkin, kun alkoi ilmaantua selviä todisteita siitä, että kreikkalaiset ja roomalaiset maalasivat veistoksiaan. Vielä nykyäänkin monet ihmiset pitävät kirkas- ja monivärisiä tyylejä mauttomina.
Polykromia on veistosten ja rakennusten maalaamista eri väreillä
1800-luvulla arkeologit kaivoivat esiin hyvin säilyneitä esineitä, joissa oli jälkiä väreistä. Ne jätettiin kuitenkin enimmäkseen huomiotta – ja usein värejä myös aktiivisesti poistettiin – aina 1960-luvulle asti. Vasta tuolloin tutkijat alkoivat vahvistaa, että valkoiset antiikin Kreikkaan ja Roomaan yhdistetyt veistokset oli itse asiassa maalattu useilla väreillä (käytäntö tunnetaan nimellä polykromia). Maali oli ajan mittaan rapistunut ja haalistunut, mutta siitä oli edelleen merkkejä.
Kolmannelta vuosisadalta eaa. Kreikasta oleva naisen terrakottapatsas, jossa on vielä näkyvissä joitakin alkuperäisiä vaaleanpunaisia, egyptinsinisiä ja punaisia väriaineita (Lähde: Metropolitan Museum of Art).
Muinaisen polykromian rekonstruointi
Viime vuosikymmeninä tutkijat ovat voineet käyttää kehittynyttä teknologiaa tarkastellessaan ja yrittäessään luoda uudelleen kreikkalaisten ja roomalaisten käyttämiä loistavia värejä. Esimerkiksi vuonna 2006 kaksi saksalaista arkeologia – Vinzenz Brinkmann ja Ulrike Koch-Brinkmann – käyttivät haravointivaloa ja ultraviolettivalokuvausta paljastaakseen värit, jotka oli aikoinaan maalattu patsaisiin Aphaian temppelissä, joka sijaitsee Aeginan saarella Kreikassa. He löysivät veistoksista upeita, monivärisiä, monimutkaisia kuvioita. Heidän työnsä tulokset esiteltiin Gods in Color -näyttelyssä: Polychromy in the Ancient World, ja ne ovat tällä hetkellä esillä New Yorkin Metropolitan Museum of Art: ssa osana Chroma: Ancient Sculpture in Color -näyttelyä.
Sfinksin muotoinen marmoripää antiikin Kreikasta, n. 530 eaa., yksi Vizenz Brinkmannin näyttelyssä esittämistä teoksista. Taustavalon ansiosta kruunun yksityiskohtainen kuviointi näkyy oikein hyvin. (Lähde: Metropolitan Museum of Art).
Antiikin taiteen värien rekonstruointi ei ole helppo tehtävä
Tutkijoiden on analysoitava veistokseen jääneet maalinpalaset, jotta he voivat määrittää käytetyt yhdisteet ja maalin alkuperäisen sävyn. Maalien jäljentäminen on tärkeää sen sijaan, että luotettaisiin väreihin sellaisina kuin ne ovat nyt, sillä, varsinkin orgaanisista materiaaleista valmistetut maalit voivat muuttaa väriään ajan myötä. Tutkijat käyttävät oppaina muinaisia lähteitä, kuten roomalaisen Plinius vanhemman Naturalis historia -teosta, jossa kuvataan, miten valmistetaan erilaisia maalauksessa ja kuvanveistossa käytettyjä pigmenttejä. Antiikin maailmassa taiteilijat valmistivat maaleja mineraaleista, kasveista ja eläimistä. Atsuriitin ja malakiitin kaltaisia kiviä käytettiin sinisen ja vihreän värin tuottamiseen, kun taas sinooperia käytettiin punaisen värin tekemiseen. Syvää, erittäin arvostettua violettia väriä valmistettiin merietanasta nimeltä murex. Nämä yhdisteet jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin sideaineena käytettyyn öljyyn, kaseiiniin tai kananmunaan, ja levitettiin sitten siveltimellä maalaukseen tai veistokseen.
Antiikin Kreikasta peräisin oleva terrakottamaljakko, jossa maalatut värit näkyvät selvästi. (Lähde: Metropolitan Museum of Art)
Tietenkään ei ole mitään keinoa tietää tarkalleen, miltä veistokset näyttivät, sillä maalatun taideteoksen ulkonäkö ei ole pelkästään maalien ja värien tulos, vaan myös maalarin käyttämien tekniikoiden tulos. Jotkut taidehistorioitsijat valittavat näiden näyttelyissä esitettyjen rekonstruktioiden värien olevan liian kirkkaita ja räikeitä. He sanovat, että kreikkalaiset ja roomalaiset ovat saattaneet käyttää värejä hienovaraisemmin. Lisäksi maali ei näytä kipsivalukuvioissa samalta kuin alkuperäisessä marmorissa. Jotkut tutkijat ovat käyttäneet myös digitaalitekniikkaa maalattujen veistosten jäljentämiseen, mikä auttaa vähentämään joitakin näistä ongelmista.
MyHeritage In Color™ -väritys- ja värientisöintiominaisuutemme käyttöönotto on korostanut monille käyttäjillemme, miten suuri ero on nähdä aiemmin yksiväriset tai hyvin haalistuneet kuvat täysissä väreissä. Myös muinaisten patsaiden näkeminen kirkkaissa väreissä esittää ne aivan uudessa valossa.
