Kekri oli ennen kuin joulu nykyisin

MyHeritage esittelee jälleen suomalaisia perinnejuhlia. Kekri oli syksyn juhla, jolloin mässäiltiin ja juhlittiin oikein olan takaa. Kekriä vietettiin alun perin maanhaltijan eli pellonviljelyä ja karjan hedelmällisyyttä turvanneen Kekri-jumalan kunniaksi eikä sen vietolle ole ollut tiettyä päivää, vaan sitä on tavallisimmin vietetty mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän välisenä aikana syksyllä, miten missäkin talossa saatiin sadonkorjuu valmiiksi.

Kekrin juhlintaa aloitellessa pyrittiin tekemään kaikki työt mahdollisimman aikaisin. Talon väen piti muun muassa nousta varhain pirttiä lämmittämään, mikä ennusti virkeää tulevaa vuotta. Viimeisenä herännyttä kutsuttiin »köyriksi».

Isännän oli kekrinä humalluttava

Kekrinä ruokaa piti tarjota kaikille syöjille, tutuille ja tuntemattomille.  Anteliaisuus toi talolle hyvää onnea. Ruokaa piti syödä yhdeksän kertaa, eikä sitä saanut välillä korjata pois pöydiltä. Isännän piti humaltua päivän mittaan, jotta vilja kasvaisi hyvin. Toisaalta kylväjä, joka toimitti talon kylvöt, ei saanut olla päissään, muuten sato meni pilalle.

Kekriviinain juontia – kuva Juho Rissasen taulusta (1903), Museoviraston kokoelmat. väritetty In Colorilla

Kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aikaa

Omavaraistaloudessa elettäessä oli tärkeää, että maan antimet osattiin säilöä oikein, jotta tulevasta talvesta selvittiin. Kun sato oli korjattu ja varastoitu, jyvät laarissa, nauriit kuopassa, karja tuotu laitumilta kotiin ja syysteurastukset tehty, koitti viimein kekri.

Runsaalla ruoalla kestittäminen oli kekrinvietossa tärkeässä asemassa. Kekripöydistä löytyi mm. lihapyöryköitä, joihin on laitettu sadonkorjuusta tulleita aineksia, kuten esimerkiksi punajuurta.

Lammaspaisti oli toinen tyypillinen juhlaruoka, jota syömään kutsuttiin myös suvun vainajat, joilla oli oma erityinen roolinsa kekrin vietossa. Keskeinen osa kekriä on ollut lammasuhri, koska lihaa saatiin harvoin. Lammas uhrattiin yöllä eläinten suojelijoille ja sen luut vietiin esimerkiksi lammaskarsinaan onnen takaamiseksi.

Tässä valmistuu makkaroita. Kuvaaja Esko Aaltonen 1928-1930 / Museovirasto. Väritetty In Colorilla

Kekrinä syötiin monia hyviä ruokia, kuten kotitekoisia makkaroita, juureksia, puuroja ja tuoretta leipää, lihaa, kalaa, viiliä, maitoa sekä talkkunaa. Myöhemmin illalla tehtiin paisti perunoista, lihasta ja makkarasta. Päivän mittaan maisteltiin viinaa ja kekriä varten pantua olutta.

Kekripukki vaati kestitystä taloista

Kekrin toisena päivänä lähdettiin ”kekriä kiertämään”. Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi/köyriättäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä.

Merkittävin hahmo oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi tarkoitettu olento.  Kekrittäret puolestaan olivat päästä varpaisiin valkoisiin pukeutuneita naisia, saattoivatpa kasvotkin olla peitetyt valkoisella harsolla tai paperilla. Kekrinä saattoi myös mies pukeutua naisen vaatteisiin ja päinvastoin.

Kekripukki ja köyriättäret kiersivät talosta taloon pyytäen kestitystä. Koska kenellekään ei saanut kekrinä jäädä nälkä, kestittiin heitä taloissa yleensä hyvin. Jos ei talo meinannut tarjota herkkuja, saattoivat vieraat uhata esimerkiksi uunin rikkomisella.

Köyriätär, kuvaaja Ahti Rytkönen 1927, Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Kokeile MyHeritage In Coloria!

Esi-isät oli pidettävä tyytyväisinä

Ennen uskottiin, että kekrinä suvun vainajat tulevat katsomaan, onko paikat pidetty kunnossa. Eräs selitys kekripukiksi ja kekrittäreksi pukeutumiselle on juuri esi-isien liikkeellä olo. Ei ollut soveliasta henkien vierailuhetkinä ihmisten lähteä liikkeelle muuta kuin ”hengiksi pukeutuneina”.

Esi-isien uskottiin suojelevan maitaan, jos heidät pidettiin tyytyväisinä. Siksi kekrinä esi-isille katettiin ruuat pöytään ja heille lämmitettiin sauna.

Kekrin viettoon kuuluivat taiat, joilla varmistettiin sato-onni ja huolehdittiin karjan, lampaiden ja hevosten menestyksestä.

Kekrin nykyisyyttä ja historiaa

Kekriä vietetään edelleen, vaikka kirkko ei alun perin hyväksynyt pakanalliseksi katsottua kekrin viettoa. Lopulta kristillisessä Suomessa pyhäinpäivä ja kekriin liittyvä esivanhempien muistaminen sulautuivat luontevasti yhteen.

Kuva: Kari Kankainen, Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Kekrinvieton tavat siirtyivät Suomessa ajan myötä jouluun sen kasvattaessa merkitystään. Kekripukista tuli joulupukki (kekripukin ’onko työt tehty’ vaihtui joulupukin ’onko täällä kilttejä lapsia’ kysymykseen).

Artikkelikuva: Pöytä on kekrin perinteitä noudattaen katettu viinapulloilla. Kuvaaja V. Jääskeläinen 1900-luvun alkupuolella / Museovirasto. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Lähteet: wikipedia.fi, kekri.fi, taivaannaula.org

Tutustu muihin historiallisiin artikkeleihin ja juhlapäiviin täällä.