Muistoja automobiilin alkutaipaleelta

Vuoden 1907 joulukuussa ”Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti” julkaisi kilpailun tulokset, jossa haettiin suomalaista nimeä automobiilille. Valitettavasti mikään näistä hienoista ehdotuksista ei kuitenkaan vakiintunut pysyvästi kieleemme, mikä on todella harmillista.

Kuvalähde: Kansalliskirjasto.fi

Jokamiehen ja joka naisen viikkolehden kilpailuun tulleita nimiehdotuksia

• ”Pikavaunu”, koska se on nopea kulkuneuvo
• ”Pikaliikkuja”, kuten yllä
• ”Pikuri”, koska esim. lokomotivia sanotaan veturiksi
• ”Sähköhepo”, koska se on nopealiikkeinen
• ”Vinhake”, koska se kulkee vinhasti
• ”Huima”, koska huima on suomalainen sana ja koska kielessämme käytetään sellaisia sanoja kuin ”Huimaa kyytiä” ja ”huimaa vauhtia”. Karjalassa sanotaan vauhtipyörää huimaksi
• ”Tulihepo”, koska sanotaan esim. höyryhepo ja koska vaikuttamassa on räjähtävä kaasu (=tuli) samoin kuin höyry vaikuttaa höyryhevossa
• ”Tulivaunu”, koska vaunu kulkee tulen avulla
• ”Matkamylly”, koska esim. maitoseparaattoria sanotaan maitomyllyksi ja sahaa sahamyllyksi
• ”Matkuri”, koska esim. tuulesta sanotaan puhuri ja vihuri, hevosesta, joka alamäessä rennosti juoksee myötyri ja mäkyri, vikuri, potkuri jne
• ”Tulivie”, koska tuli sitä kuljettaa
• ”Tuliähky”, koska se ähkyen kulkee tulen avulla

Suomen ensimmäiset automobiilit olivat tuontitavaraa

Vuonna 1900 ensimmäiset autot saapuivat Suomeen: kamariherra Hjalmar Linderin Mercedes Simplex ja liikemies Victor Forseliuksen Benz Velo Comfortable.

Benz Velo Comfortable CC BY_SA 3.0 kuvalähde Wikipedia

Suomen ensimmäisen ajokortin sai helsinkiläinen liikemies Yrjö Weilin vuonna 1907. Aluksi käytössä oli yksi ajokorttityyppi, joka oikeutti kaikkien autojen kuljettamiseen – ”todistus ajo-oikeudesta”. Tämän todistuksen sai hakea katsastusmieheltä, ja sen myöntämisen edellytyksenä oli, että hakija oli vähintään 18-vuotias, raitis, säännöllisesti ajava ja luotettava henkilö, joka oli myös perillä automobiilin rakenteesta, hoidosta ja ohjaamisesta.

Tutustu MyHeritagen historiallisten tietojen kokoelmiin (yli 19 miljardia tietoa). Esimerkiksi avainsanalla ”automobiili” löytyy 378 tallennetta.

Suomalaisvalmisteisia automobiilejä jo vuodesta 1913

Korvensuu 1913 on ensimmäinen Suomessa valmistettu auto. Auton prototyyppi valmistui vapunpäiväksi 1913 Mynämäellä Korvensuun maatalouskonetehtaassa. Vuonna 1910 mynämäkeläinen tehtailija Frans Engelbert Lindström kokosi maatalouskonetehtaansa työmiehistä neljän hengen ryhmän, joka valmisti auton prototyypin. Ryhmään kuuluivat Frans Varjo, Bernard Lehtonen, Oskari Suvanto, Oskari Aro ja Kustaa Leino. Heistä Frans Varjo tiettävästi osasi ajaa autoa. Muilla ei ollut mitään kokemusta autoista. Bernard Lehtosen tehtäväksi tuli moottorin työstäminen, Oskari Suvanto teki taontatyöt ja Oskari Aro sekä Kustaa Leino peltityöt. Tarkoituksena oli valmistaa auto sellaisista osista, joita pystyttiin tekemään omalla tehtaalla. Autoa ei koskaan valmistettu mallikappaletta enempää, vaikka tiettävästi viidelle autolle olisi ollut tilauksiakin.

Korvensuu 1913 CC BY-SA 3.0 kuvalähde Wikipedia

Lue lisää ensimmäisestä Suomessa valmistetusta autosta täältä

Automobiililiikenteen järjestyssääntö

Ennen valtakunnallista autojen rekisteröintijärjestelmää kaupunkien poliisilaitokset ylläpitivät ajoneuvojen rekisteriä ja myönsivät kaupunkikohtaisia numerokilpiä autoille. Ensimmäiset viralliset rekisterikilvet, jotka myönsi poliisi, otettiin käyttöön kaupungeissa samanaikaisesti autoliikenteen järjestyssääntöjen kanssa.

Helsingistä tuli pioneeri, kun kaupungin automobiililiikenteen järjestyssääntö vahvistettiin 22. heinäkuuta 1907. Tämä sääntö edellytti, että auton kuljettamiseen tarvittiin lupa, joka haettiin automobiilien tarkastusmieheltä. Samanlaisia järjestyssääntöjä otettiin käyttöön myöhemmin myös muissa kaupungeissa seuraavien vuosien aikana. Rekisterissä kullekin autolle oli nimetty kuljettaja tai kuljettajat, jotka sitä saivat ajaa. Toisaalta kullekin kuljettajalle oli nimetty auto, jota hänen oli lupa ajaa. Tämän todistaa muun muassa erääseen ajolupaan Helsingin poliisilaitoksella kirjoitettu huomautus: “får icke utan föregående prof föra andras automobil än nrs 26 och 56.” eli ”Ei saa ilman ennakkolupaa kuljettaa muita moottoriajoneuvoja kuin numeroita 26 ja 56.”

Mistä sukututkija voi löytää autoiluun liittyviä varhaisia tietoja?

Varhaisimpien ajoneuvojen rekisteröintiin liittyviä aineistoja löytyy vaihtelevasti Kansallisarkiston eri toimipaikoista, joissa säilytetään poliisilaitosten arkistoja. Autojen rekisteröintiin ja muihin ajoneuvoluetteloihin liittyviä dokumentteja on säilynyt 1910-luvulta alkaen, muun muassa Helsingin poliisilaitoksen keskuspoliisiosaston liikennetoimiston arkistossa, Turun poliisilaitoksen vanhassa yhteisarkistossa sekä Tampereen ja Vaasan poliisilaitosten arkistoissa. Poliisilaitosten varhaisissa rekistereissä olevat tiedot sisälsivät ajoneuvon järjestysnumeron, omistajan nimen, ammatin ja osoitteen, katsastusajankohdan sekä kyseisen ajoneuvon kuljettajan tiedot. Erityisesti 1910-luvulla kuljettaja oli harvoin sama henkilö kuin auton omistaja.

Lähdössä autoajelulle tai tulossa sieltä – kuvaaja Victor Barsokevitsch. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo

Sähköauto onkin vanha keksintö

Jos muuten luulit sähköauton olevan uuden keksinnön, saatat erehtyä! Niinkin varhain kuin kesäkuussa 1907 suomalainen lehdistö uutisoi Atlantin takana tapahtuvista ihmeistä;

”Näyttää siltä kuin automobiilikin kävisi läpi saman kehitysjakson kuin polkupyöräkin, joka noin 20 vuotta sitten oli ylellisyys- tai urheilutavaraa, mutta nyt jo on halpa kulkuneuvo, jonka voivat muutkin kuin rikkaat hankkia itselleen. Niin tulee myös käymään automobiilin, jos Edisonin uusin keksintö tällä alalla toteutuu. Tämä uusi keksintö kohdistuu akkumulaattoripatteriin, joka tulee muuttamaan koko automobiiliteollisuuden niin, että jokainen voi hankkia itselleen automobiilin, sillä se ei tule kalliimmaksi kuin 250 markkaa.

Kaksi suurta tehdasta moottoripatterien valmistamista varten on jo Edisonin ulotteesta tekeillä ja tulemat pian valmiiksi ja lupaa Edison, että ennen vuoden loppua voi jokainen näillä koneilla ajaa New Yorkin läpi suuremmitta kuluitta kuin ennen sähköraitiotievaunulla. Tästä akkumulaattoripatterista, joka saa niin suuria muutoksia aikaan, ei Edison vielä halua kertoa, vaan tulee se hyvin kestäväksi ja maksamaan ainoastaan noin 45 markkaa. Sen voimapitoisuus on niin suuri, että voi kulkea 100,000 peninkulmaa, ilman että sen voima vähenee. Kaksikymmentä elementtiä tarvitaan pieneen automobiiliin ja kuusikymmentä suurimmalle kuorma-automobiilille. Noin 980 markalla voi hankkia itselleen sellaisen voimalähteen, jota ei 15 vuotena tarvitse uudistaa. Niin uskomattomilta kuin nämä uutiset tuntuvatkin, täytyy kumminkin uskoa Edisonin ilmoituksiin, kun hän on kolmen vuoden aikana koekäyttänyt 25,000 patteria, jotka kaikki omat täyttäneet toiveensa.”

Alla oleva kuva: Detroit Electric oli amerikkalaisen Anderson Electric Car Companyn vuosina 1907–1939 Detroitissa, Michiganin osavaltiossa valmistama sähköauto. Detroit Electric vuodelta 1911 Kalifornian automuseon näyttelyssä. Kuva: Jim Heaphy. Kuvalähde: Wikipedia

Miten siinä Jokamiehen ja joka naisen viikkolehden nimikilpailussa kävikään?

Ehdotuksista eniten ääniä sai ”Pikavaunu”. Ja vaikka kyseinen aikakauslehti ehdotti voittanutta sanaa jatkuvaan käyttöön ulkomaalaisen automobiilin sijaan, nimettiin tämä uusi kulkuneuvo yksinkertaisesti autoksi. Jos noista ehdotuksista pitäisi valita, niin mikä olisi sinun suosikkisi? Kerro alla kommenteissa.

Artikkelikuva: Jukolan henkilökuntaa lähdössä retkelle Nurmeksen ensimmäisen linja-auton kyyditsemänä. Nurmeksen museo