Ruoanlaitto ei ollut helppoa pula-aikoina esivanhempiemme elämässä
Ruoanlaitto on luonnollisesti muuttunut aikojen saatossa, mutta mitä itse asiassa tiedämme siitä, mitä esivanhempamme ovat syöneet.
Tiedämme jonkin verran kivikautisten esivanhempiemme päivittäisestä ravinnosta arkeologisten kaivausten sekä siitepölytutkimusten perusteella. Esimerkiksi vuonna 2013 Hartolan Huhdasjärven pohjasedimentin siitepölykerrostumia tutkittiin. Niiden perusteella alueella olisi syöty tattaria noin 5200 ja ohraa 4200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Osa tiedeyhteisöstä epäilee tuloksia, sillä vastaavia kasvinjäänteitä ei ole löydetty.
Täysin varmasti arkeologit ovat löytäneet pähkinäpensaan pähkinöitä, vesipähkinöitä, vadelmia, sianpuolukkaa, ahomansikkaa tai vaikkapa variksenmarjaa. Näistä vesipähkinää ei enää kasva Suomessa tai muissa Pohjoismaissa, mutta subfossiilisten löytöjen perusteella lajin tiedetään olleen alueella varsin yleinen jääkauden jälkeisellä lämpökaudella.
Vesipähkinä kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885). Public domain
Kuinka tällaisista aineksista valmistettiin ruokaa?
Se, miten edellä mainituista raaka-aineista on tehty ruokaa, on osin epäselvää. Marjat ja siemenet voi tietenkin syödä sellaisenaan, mutta miten on käytetty esimerkiksi heiniä tai savikoita? Niidenkin hiiltyneiden siementen jäänteitä on löydetty.
Kivikaudelta ei luonnollisesti ole kirjallisia lähteitä, mutta myöhemmät kansojen kulttuurien tutkimukset tuovat lisävalaistusta asiaan. Näiden etnografisten lähteiden perusteella voidaan tehdä ainakin valistuneita arvauksia asian tiimoilta.
Väitöskirja suomalaisen rahvaan hätäleivästä 1700-luvun lopulta
Suomessa julkaístiin vuonna 1792 mielenkiintoinen väitöskirja, Carolus Helleniuksen ”Finska Allmogens Nödbröd” eli ”Suomalaisen Rahvaan Hätäleipä”.
Hellens, Carolus Nicolaus von. Åbo : tryckt hos Kongl. Acad. boktr. J. C. Frenckells enka.
Se sisältää runsaasti tietoa, joka todennäköisesti sijoittuu ajassa jopa vuosisatoja taaksepäin. Koska hätäleivän tekoon on käytetty kosolti luonnonkasveja, on jo kivikauden esivanhempamme saattaneet syödä niitä nälkäänsä.
Carolus Hellenius aateloitiin vuonna 1816 nimellä von Hellens. Hän ehti pitkän elämänsä aikana toimia mm. Turun akatemian kemian laboratorion amanuenssina 1766–70, kemian, talous- ja eläintieteen dosenttina 1773, lääketieteen apulaisena ja kasvitieteen demonstraattorina 1778, ylim. taloustieteen ja luonnonhistorian professorina 1780 ja lopulta vakinaisena vuodesta 1793 lähtien. Hänen aikanaan 1700-luvulla maassamme on mainittu vähintään parikymmentä, erilaista hätäleipälajia. Niistä tunnetuin on varmasti pettu eli lähinnä männyn jälsi- ja nilakerroksista tehdystä jauhosta leivottu leipä. Toki leipään käytettiin muitakin jauhoja. Saarijärven Paavo jo aikoinaan kehotti vaimoaan laittamaan leipään ”puolet petäjäistä”. Vain äärimmäisessä hädässä turvauduttiin pelkkään pettuun.
Herneenvarsivelli keitettiin herneenvarsista ja kaurajauhoista 1800-luvun loppupuolella
Suurilta katovuosilta 1868–69 on Varsinais-Suomen Marttilan pitäjän vaivaistalossa tehty erittäin epämiellyttävän kuuloista hätäruokaa. Velli keitettiin herneenvarsista ja kaurajauhoista. Joka toinen päivä pystyttiin mukaan laittamaan muutama perunanpala. Kahden silakan ateria oli suoranainen juhla ja näitä sinttejä hoidokit imeskelivät ”kuten kuoleva oljenkortta”. Joulun aikaan leipätaikinaan ilmaantui jäkäliä ja mäkisammalta hernevarsien kera.
Kuva Marttilan pitäjän koskesta. Museoviraston kokoelmat – väritetty MyHeritagen In Colorilla
Monet hätäleivät ja muut -ruoat aiheuttivat ongelmia elimistölle
Marttilan vaivaistalon leipä ei noilla ainesosilla pysynyt koossa, vaan se täytyy vetää uunista ulos luudalla palasina tai murusina. Ulkonäkökin oli tietysti ikävä. Koska sekä leipä että velli sisälsivät jopa kokonaisia tähkiä, turmeli se syöjän sisuskalut pahasti. Monet vaivaiset tai jo ennestään sairaat kärsivät tulehduksista. Sairastuneet vaipuivat vaatimattomien sänkyjensä pohjalle ja heidän vatsansa turposivat luonnottomiksi. Monet saivat ankaria polttoja ja ummetusta, joka johti nopeasti kuolemaan.
Elias Lönnrot oli innokas jäkäläleivän kannattaja 1800-luvulla
Turun akatemian oppineet alkoivat 1800-luvun alkupuolella pitää pettuleipää huonona hätäravintona. Sen sijaan ehdotettiin jäkälän käyttöä. Erityisesti Elias Lönnrot oli innokas jäkälän kannattaja.
Suomen terveydenhoito-lehti, 01.07.1904, nro 7-8, s. 14. Kansalliskirjasto.fi
Hän julkaisi aiheesta kirjoituksen vuonna 1857. Tämä kirjoitus toimi pontimena noin 60 vuoden ajan eli pitkälle 1900-luvulle, mutta silti jäkälän suosio ei noussut kovin korkealle. Edellä mainittuna vuonna Lönnrot teki kokonaisen oppaan nimeltä ”Neuvoja erästen jäkäläin käyttämisestä ruuaksi”. Suosituksi tuli erityisesti sen loppukappale: ”Ja jos joku todella olisikin havainnut jäkäläleivästä ei voivansa hyvin, niin onpa monta muutakin hyvää ja terveellistä ruokaa, jota erinäiset ihmiset eivät saata syödä. Yksi ei saata syödä hapanta piimää, toinen ei voita, kolmas ei suolakalaa, neljäs ei kalan mätiä, viides ei mansikoita, mutta siitä ei kuitenkaan muut kuin hullut päätä happamen piimän, voin, suolakalan, mädin ja mansikoiden olevan terveydelle vahingollisia ruokia.”
jäkäläkangas Luttojoen eteläpuolella. Paulaharju, Samuli, kuvaaja 1910. Museoviraston kokoelmat
Itseasiassa jäkälä on huonoa hätäruokaa sekin, sillä elimistömme ei pysty hyödyntämään jäkälän sisältämää energiaa. Myös jäkälähapot voivat liiallisina annoksina olla kohtalokkaita ennestään nälkiintyneelle ihmiselle.
Olki- ja kuohu- eli sammalleipääkin on kokeiltu
Sammalleipää varten kerättiin pitkiä kuohusammalia, jotka pestiin ja kuivatettiin uunissa. Sen jälkeen ne huhmareessa hienonnettiin jauhoiksi. Näitä jauhoja käytettiin tavallisten jauhojen lisänä leipää tehtäessä.
Koska myös eläimillä oli puutetta ruoasta, saatettiin niille valmistaa havujauhoja. Nämä tehtiin kuusenneulaisista, jotka jauhettiin myllyssä elukoiden muun rehun lisukkeeksi. Perimätiedon mukaan havujauhot tekivät ”hevosen hyvin sulavakarvaiseksi”.
Jaa omat vinkkisi
Mitä olisikaan Elias Lönnrot ajatellut nykyaikamme ruokarajoitteista ja allergioista! Onko sinulla joku hyvä vinkki, millä esimerkiksi leipätaikinaa saa jatkettua edullisesti? Tai oletko innokas villivihannesten käyttäjä? Jaa meille parhaat vinkkisi!
Tutustu myös muihin Suomen historiaan liittyviin artikkeleihin MyHeritagen blogissa!
Artikkelikuvan perhe ruokapöydässä, Museoviraston kokoelmat
