Tragedia Hämeenlinnassa – Kahden nuoren kihlatun onneton rakkaus

Synkkä tragedia Hämeenlinnassa vuoden 1881 joulukuussa. Larsonin ravintolassa työskennellyt nuori mies Fritz Nordström oli lähtenyt morsiamensa Tilda Lundin kanssa kävelylle maanantaisena iltapäivänä.

Kun seurusteleva nuori pari oli päässyt hautausmaalle päin vievälle tielle, oli Nordström ottanut revolverin taskustaan ampuen pahaa aavistamatonta naista päin kolme laukasta. Tilda oli päässyt juoksemaan vielä pakoon hetken aikaa, mutta menehtynyt sitten haavoihinsa. Nordström riensi morsiamensa vierelle ja ampui omaan kaulaansa kaksi laukausta huutaen ”oma pikku Tildani!”.

Paikalle rientäneet kaupunkilaiset veivät Tildan ruumiin pois ja kantoivat Nordströmin sairaalaan, jossa tämä toipui ampumahaavoistaan. Syyksi veritekoon paljastui se, että Fritz oli nähnyt tyttöystävänsä toisen miehen seurassa edellisenä päivänä. Fritz Nordström tuomittiin Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa kuolemaan, mutta ajalle tyypilliseen tapaan tuomiota ei laitettu täytäntöön. Se alistettiin senaatin ratkaistavaksi, mutta lopputuloksesta ei ole tietoa. Luultavasti Nordström karkotettiin Siperiaan.

Uutinen tapauksesta sanomalehti Hämäläisessä 14.12.1881. Kansallisarkisto.fi

Arkkiveisut –  lauluja, jotka kertoivat merkittävistä tai oudoista tapahtumista

Seuraavana vuonna kuuluisa arkkiveisujen tehtailija, G. W. Gustafsson tarttui tähän aiheeseen. Hän julkaisi viisun, joka nimikkeenä oli dramaattisesti ”Kahden nuoren kihlatun onneton rakkaus, eli kuinka sulho päätti morsiammen päiwät rewolwerin laukauksella”.

Hämeenlinnan kaupunginarkisto

Arkkiveisuilla oli maassamme tuossa vaiheessa takanaan jo noin 250 vuoden perinne, sillä Suomen varhaisin arkkiveisu on vuodelta 1622. Arkkiveisujen kotimaana pidetään Saksaa, josta ne levisivät mm. Ruotsiin, Ranskaan ja Alankomaihin. Uusimmat arkkiveisumme ovat 1930-luvulta. Tuolloin runoilija P. J. Tynkkynen kirjoitti veisun höyrylaiva Louhen haaksirikosta.

Arkkiveisuja kopioitiin surutta ja jaettiin eteenpäin

Arkkiveisuja ei ole säilynyt painettuina mitenkään kattavasti, sillä osa levisi suusta suuhun. Toisaalta arkkiveisulehdykät olivat kirjapainolle antoisia tulonlähteitä heikkojen suhdanteiden aikaan. Niitä myös kopioitiin surutta. Kun maan kuningas tai kuningatar oli kuollut, oli tapana julkaisu asiasta arkkiveisu. Ruotsin kuningatar Ulrika Eleonora nuoremman kuolemaa muistettiin hänen äitinsä, Ulrika Eleonora vanhemman muistolle tehdyllä veisulla.

Arkkiveisut tekivät hyvin kauppaansa markkinoilla

Arkkiveisuja myytiin mm. markkinoilla ja niiden sävel tukeutui johonkin tunnettuun virteen tai kansansävelmään. Näin jokainen saattoi ainakin hyräillä niitä mielessään.

Kuva lehtipoika, tuntematon kuvaaja, Lappeenrannan museot. Väritetty MyHeritagen In Colorilla

Voit kokeilla MyHeritagen In Coloria täällä!

Arkkiveisuja osti ja niitä lauloi lähinnä ns. rahvas eikä niitä pidetty esimerkiksi uhkana yhteiskunnalle. Vasta 1800-luvun tullen niiden katsottiin olevan arvottomia, mutta samaan aikaan maallisten veisujen määrä kasvoi merkittävästi. Veisuissa käsiteltiin rakkautta, mutta kuten Hämeenlinnan tapauksessa, myös rikoksia.

Aivan kuten nykyään ns. keltaisen lehdistön parissa, olivat arkkiveisujen tekijät sensaatiohakuisia. Mitä raflaavampi otsikko ja aihe oli, sitä paremmin arkkiveisun ajateltiin myyvän. Arkkiveisuja kirjoittivat runsaasti papit ja oppineet säätyläiset, mutta he pitivät tekstin rahvaanomaisena. Sen sijaan muualla Euroopassa arkkiveisujen tekijät olivat useimmiten tavallisen kansan miehiä ja myös naisia.

Hämeenlinnan rakkaustragediaa koskeva arkkiveisu painettiin 1882 Hämäläisen osake-yhtiön kirjapainosta tekijän kustantamana. Hämeenlinnan kaupunginarkisto on julkaissut painatteen Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Jos haluat lukea koko arkkiveisun, klikkaa tästä.

Lue myös muita historiaan liittyviä artikkeleita MyHeritagen blogista

Artikkelikuva: N. Hauvonen 1890-1899, Turun museokeskus. Kuvaa on rajattu ja sitä on käsitelty MyHeritagen kuvatyökaluilla.