Joulunajan perinteet meillä ja muualla

Joulunajan perinteet meillä ja muualla

Joulun pyhinä on hyvää aikaa olla yhdessä läheisten ja sukulaisten kanssa. Monet nykyään suosimamme joulunajan perinteet ovat lähtöisin esivanhemmiltamme… joskus jopa toisten ihmisten esivanhemmilta! Siirtolaiset veivät perinteensä mukanaan uusiin kotimaihinsa, jossa ne sulautuivat paikalliseen kulttuuriin – usein muunneltuna uusilla paikallisilla kuvioilla.

Tutustutaanpa jouluperinteisiin Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa sekä siihen, miten joistakin niistä on kehittynyt suosittuja juhlatapoja kaikkialla maailmassa.

Seppeleet ja joulukuuset

Ikivihreitä seppeleitä ja koristeita on käytetty monissa kulttuureissa ikuisen elämän symbolina aina muinaisista egyptiläisistä kiinalaisiin. Pohjois-Euroopassa oli tapana koristella talo ja lato ikivihreillä oksilla uudenvuoden aikaan. Nykyaikainen joulukuusi on peräisin Länsi-Saksasta keskiajalta, jossa se esiintyi suositussa keskiaikaisessa Edenin puutarhasta kertovassa näytelmässä. Tämä ”paratiisipuu” pystytettiin saksalaisiin koteihin 24. joulukuuta Aatamin ja Eevan juhlapäivän kunniaksi. Puuhun ripustettiin eukaristista ehtoollista symboloivia vohveleita, jotka myöhemmin muuttuivat erilaisissa muodoissa oleviksi kekseiksi.

Nykyään joulukuuset ovat arkipäivää monissa pohjoisissa maissa, kuten Englannissa, Irlannissa, Saksassa, Alankomaissa, Suomessa ja Skandinaviassa. Norjassa on jopa nykyaikainen perinne, jonka mukaan Englantiin lahjoitetaan jättimäinen joulukuusi kiitokseksi siitä, että se auttoi Norjaa toisen maailmansodan aikana. Kuusi pystytetään Lontoon Trafalgar Square -aukiolle, ja tuhannet ihmiset kerääntyvät katsomaan valojen syttymistä siihen.

Perinne joulukuusen hankkimisesta saapui Suomeen ensin 1800-luvulla säätyläiskoteihin, sitten talonpoikaisiin tupiin 1870- ja 1880-lukujen tienoilla. Joulukuusi yleistyi kuitenkin vasta 1900-luvun alussa. Sen yleistymistä edisti vanhan kansan tapa laittaa koristeeksi juhannus-, nimipäivä- ja hääkuusia, joskin lähinnä ulos.

Ensimmäinen tieto joulukuusesta Suomessa on vuodelta 1829, jolloin paroni von Klinckowströmin joulujuhlassa oli peräti kahdeksan kuusta ja niistä yhden takana piilossa posetiivinsoittaja.

Merkittävä joulukuusiperinteen levittäjä Suomessa oli 1863 perustettu, suomenkielisiä kansakoulunopettajia kouluttanut Jyväskylän seminaari, jossa alettiin pitää joulun alla omia kuusijuhlia, mikä tapa levisi sitten seminaarista valmistuneiden opettajien mukana ympäri maata. Kuusenkoristeita askartelivat aluksi koululaiset opettajiensa johdolla.

Toinen perinne, jossa käytetään ikivihreitä seppeleitä on Pyhän Lucian päivä, pyhimyksen, jonka juhlapäivää vietetään laajalti Suomessa, Ruotsissa ja muissa Skandinavian maissa. Joulukuun 13. päivänä Pyhää Luciaa juhlakulkueessa esittämään valittu tyttö pukeutuu pitkään valkoiseen mekkoon ja hänellä on päässään kynttilöillä koristeltu seppele. Hän jakaa keksejä ja sahramipullia pyhimyksen muistoksi, joka legendan mukaan jakoi ruokaa ja apua roomalaisissa katakombeissa piileskeleville kristityille kantaen kynttilän valaisemaa seppelettä tiensä valaisemiseksi.

Lucia-neito Ingeborg Spiik seurueineen Tuomiokirkon portailla. Kuvaaja: Volker von Benin 1962. Helsingin kaupunginmuseo

Lucia-neito Ingeborg Spiik seurueineen Tuomiokirkon portailla. Kuvaaja: Volker von Benin 1962. Helsingin kaupunginmuseo

Joulupukki ja Pyhä Nikolaus

Pyhän Nikolauksen päivä on 6. joulukuuta. Alankomaissa 5. joulukuuta, Pyhän Nikolauksen aatto, on päivä, jota lapset odottavat eniten, koska silloin Pyhä Nikolaus tuo heille lahjoja! Nimi ”Joulupukki” tulee itse asiassa Pyhän Nikolauksen hollantilaisesta lempinimestä Sinterklaas, joka on lyhennetty nimestä Sint Nikolaas.

Pyhä Nikolaus oli kristitty pyhimys, jonka uskotaan syntyneen noin vuonna 280 eKr. nykyisen Turkin alueella. Hänet tunnettiin hurskaudestaan ja ystävällisyydestään, ja perimätiedon mukaan hän lahjoitti perimänsä rikkaudet ja matkusti ympäriinsä auttaen köyhiä ja sairaita. Kuolemansa jälkeen hänet kanonisoitiin ja hänestä tuli yksi Euroopan suosituimmista pyhimyksistä.

Taitelija Piero di Cosimon maalaus pyhästä Nikolauksesta 1400-luvun lopulta.

Taitelija Piero di Cosimon maalaus pyhästä Nikolauksesta 1400-luvun lopulta.

Suomalainen joulupukki on syntynyt monista aineksista. Se on risteytetty eurooppalaisista lahjojenjakajaolennoista ja kotimaisista rumista nuuttipukeista. Tärkein esikuva on ollut Pyhä Nikolaus. Suomalainen joulupukki on saanut paljon vaikutteita amerikkalaisesta kollegastaan. Mutta suomalainen pukki tulee henkilökohtaisesti tervehtimään lapsia ja jakamaan lahjoja, kun taas amerikkalainen pukki näyttäytyy lapsille vain tavarataloissa. Tämä henkilökohtainen taloissa kiertely on joulupukkimme suomalaisin piirre ja peräisin nuuttipukeilta. Joulupukin vierailut kodeissa alkoivat 1920-luvulla ja vähitellen lisääntyivät kaikissa yhteiskuntaluokissa, alkuun joulupukit vierailivat enimmäkseen porvariskodeissa. Sotien aikana joulupukkeja vieraili myös rintamajoukkoja ilahduttamassa.

Hollantilaiset toivat Sinterklaasin Yhdysvaltoihin, jossa hän sai oman elämänsä ja kehittyi amerikkalaisen kulttuurin suosimaksi pohjoisnavan iloiseksi parrakkaaksi hahmoksi. Alankomaissa Sinterklaasin uskotaan kuitenkin elävän paljon lämpimämmässä paikassa: Madridissa, Espanjassa! Hollantilaislapset uskovat, että hän purjehtii Alankomaihin laivalla ja saapuu joka vuosi eri satamaan.

Tämä on erityisen mielenkiintoista, kun otetaan huomioon, että Espanjassa joulupukki tunnetaan vain ulkomaisena amerikkalaisena kaupallisena hahmona. Pyhä Nikolaus ei edes ole se, joka tuo espanjalaislapsille heidän lahjansa – vaan Kolme kuningasta. Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseemme:

Lahjojen antaminen

Lahjojen antaminen on yksi yleisimmistä jouluperinteistä, mutta sen ajankohta ja tapa vaihtelevat eri kulttuureissa. Kuten edellä mainittiin, hollantilaislapset odottavat innokkaasti lahjojaan Sinterklaasilta Pyhän Nikolauksen aattona, kun taas espanjalaislapset saavat lahjansa kuukautta myöhemmin Kolmen kuninkaan päivänä.

Saksassa työpaikoilla ja kouluissa on tapana antaa Wichteln- eli ”salaisen joulupukin” lahjoja. Jokainen ryhmän jäsen laittaa lahjan joulukuusen alle, ja sitten lahjat vaihdetaan tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan.

Suomalainen tapa viettää joulua tarkoittaa usein perheiden yhteistä joulunviettoa, johon kuuluu yhdessäolo, jouluruokailu ja erityisesti lapsiperheissä joulupukin vierailu jouluaattona kodin joulujuhlassa. Joulupukki yleisen tavan mukaisesti kyselee ensin lasten kiltteydestä, sen jälkeen pienimmät saattavat ujostellen ja jännittäen esittää joululaulun. Tämän jälkeen joulupukki yleensä aloittaa lahjapakettien jakamisen, jossa lapset yleensä toimivat joulupukin apuna. Suomessahan useimmat lapset uskovat jopa kouluikään saakka, että Joulupukki on olemassa. Suomalaisessa perinteessä olennaista on se, että Joulupukki tulee Lapin Korvatunturilta, missä on lunta ja poroja, joilla Joulupukki liikkuu. Joulupukilla on ollut alusta pitäen lammasvuorinen pitkä turkki, joka sittemmin on saanut punaisen värin. Olennainen osa perinnettä ovat tontut, jotka pajassaan valmistavat vuoden aikana lahjat. Tonttujen asuste on perinteisesti harmaa verka-asu ja kaikilla myös joulupukilla on punainen pipolakki.

Joulu Markkulassa, Nurmeksen museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Joulu Markkulassa, Nurmeksen museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla

Jouluherkut

Englannissa ja Irlannissa on perinteistä tarjoilla jälkiruoaksi joulupuddingia. Tämä vanukas muistuttaa pikemminkin hedelmäkakkua kuin meidän tuntemaamme vanukasta – se on tarpeeksi paksua viipaloitavaksi, ja sen valmistuksessa käytetään kuivattuja hedelmiä, sokeroituja sitrushedelmien kuoria, omenoita, konjakkia ja mausteita.

Tanskassa perinteinen joulujälkiruoka on risalamande, riisivanukas, joka on valmistettu maidosta, riisistä, vaniljasta, manteleista ja kermavaahdosta. Vanukkaaseen jätetään yksi kokonainen manteli, ja se, joka saa kokonaisen mantelin, saa Mandelgave-nimisen lahjan. Perinteisesti tämä lahja oli marsipaanista tehty possu, mutta nykyään se voi olla jokin muu makeinen tai pieni lelu.

Perinteinen joulujälkiruoka Ranskassa on Bûche de Noël. Tämä täyteläinen kakku on tukin muotoinen, ja se koristellaan usein pienillä marenkisienillä, sokerimarjoilla ja rosmariinilla, niin, että se näyttää siltä kuin se olisi tullut metsästä.

Joulupuuro on perinne, joka Suomessa juontaa juurensa 1800-luvulle. Riisipuuroa on keitetty kattilassa, mutta Itä-Suomen tapaan puuro on haudutettu uunissa. Jouluinen riisipuuro nautitaan yleensä kanelin, sokerin ja maidon kera. Myös voisilmä kuuluu joidenkin perheiden puuroperinteisiin. Luumu-rusinakeitto tai kanelitangolla maustettu luumu- tai sekahedelmäkiisseli antavat puurolle hyvää makua. Puuroon lisätty manteli tuottaa löytäjälleen hyvää onnea.

Tapaninpäivä; Boxing Day & Pyhän Tapanin päivä

Joulun jälkeinen päivä on joissakin maissa oma juhlapäivänsä. Eri puolilla Eurooppaa 26. joulukuuta on Pyhän Tapanin päivä. Tämän päivän tavat vaihtelevat maittain: Irlannissa se tunnetaan myös nimellä ”Wren Day”, joka viittaa irlantilaiseen mytologiaan, jossa osa Jeesuksen elämästä yhdistetään wreniin. Irlantilaiset kulkevat ovelta ovelle tekaistujen kanahaukkojen kanssa ja laulavat, tanssivat ja soittavat musiikkia vanhoihin vaatteisiin ja olkihattuihin pukeutuneina.

Koillis-Espanjassa sijaitsevassa Kataloniassa syödään perinteinen ”tähteeksi jäänyt” ateria: katalonialaistyyppiset cannellonit – täytetään joulupäivän juhlien tähteeksi jääneellä lihalla.

Isossa-Britanniassa 26. joulukuuta on Boxing Day -päivä. Ennen Boxing Day tunnettiin köyhille lahjojen antamisen juhlapäivänä, mutta nykyään se on lähinnä päivä, jolloin voi levätä, käydä ostoksilla ja nauttia lomasta ennen paluuta takaisin arkeen. Ei ole selvää, mistä termi ”Boxing Day” on peräisin: jotkut historioitsijat uskovat, että se viittaa ”laatikoihin”, joihin on koottu lahjoituksia tai lahjoja, jotka annetaan tänä päivänä, kun taas toiset uskovat, että ”laatikot” olivat toinen sana juomarahoille, joita työntekijät pyysivät ihmisiltä, joita he olivat palvelleet koko vuoden ajan.

Suomessa tapaninpäivän perinteisiin kuuluu tapaninajelu, mieluiten hevosella. Hevosia opetettiin juoksemaan ja ajeltiin kylillä hupailemassa. Iloiset rekiretket tehtiin joukolla ja joulun hiljaisen hartaan tunnelman jälkeen nuoriso ja vanhempikin väki huristeli innoissaan kylänraitteja.

Kuva: Pekka Kyytinen, Museoviraston kokoelmat. Kuva on väritetty MyHeritagen On Colorilla, kokeile sinäkin – se on hauskaa!

Myös tapaninkulkueita, laulajia, jouluämmiä ja -äijiä liikkui eri puolilla kyliä. Etelä-Pohjanmaalla Kyrönjoen varrella nuoret miehet vierailivat tapanina tyttöjen luona ja pyysivät ”sylin tapaninlankaa”. Mieluisille pojille tytöt antoivat pitkän säikeen kehräämäänsä rihmaa tai lankakerän. Pojat kiinnittivät langat lakkiinsa ja näin selvisi, kuka oli pidetyin ja kenestä kukaties tulisi pätevin emäntä. Tapaninpäivä oli myös entisaikaan suosittu hääpäivä. Paikoin pariskuntia, joulunaittilaita vihittiin tapanina enemmän kuin minään muuna aikana. Aamuvarhaisella käytiin laittamassa naapurin sauna lämpiämään, mutta naista ei saanut kohdata ensimmäiseksi. Nykyperinnettä ovat muun muassa tapanintanssit tanssiravintoloissa ja muissa tanssipaikoissa.

Uuden vuoden aatto

Uutta kalenterivuotta tervehditään kaikkialla maailmassa joko osana uskonnollista tai kulttuurista juhlaa tai yksinkertaisesti tilaisuutena aloittaa uusi vuosi hyvin. Monet tuntevat New Yorkin Times Squarella järjestettävän pallonpudotusseremonian, mutta oletko kuullut Espanjassa järjestettävästä viinirypäleiden syömisestä? Siellä on tapana syödä 12 viinirypäleitä, yksi kutakin kellonlyömää kohti, kun kello lyö keskiyöllä uudenvuodenaattona. Espanjan suurissa kaupungeissa, kuten Madridissa ja Barcelonassa, ihmiset kokoontuvat kaupungin aukioille ja syövät viinirypäleitä yhdessä.

Tanskassa vallitsee taikausko, jonka mukaan uuteen vuoteen pitää ”hypätä” hyppäämällä tuolilta, kun kello lyö keskiyöllä – tai muuten vuosi on epäonninen!

Skottien termi vanhan vuoden viimeiselle päivälle on Hogmanay, ja skotlantilaisilla on siihen liittyen omat erityiset tapansa. Yksi niistä on ”first-footing”-rituaali: ensimmäisenä ystävän tai naapurin kodin kynnyksen ylittävän vieraan uskotaan tuovan onnea, joten ihmiset vierailevat toistensa luona ja tuovat mukanaan symbolisia lahjoja, kuten kolikoita, hiiltä, viskiä tai mustia pullia.

Kuvaaja Harald Rosenberg. Helsingin kaupunginmuseo

Kuvaaja Harald Rosenberg. Helsingin kaupunginmuseo

Suomalaiset viettivät uutta vuotta ennen vanhaan kekrinä. Uudenvuoden perinteisiin kuuluu ennustaa tulevaa vuotta valamalla tinoja. Aattoiltana oli tapana heittää saunan jälkeen vasta saunan katolle. Vastan asennosta ennustettiin sitten tulevaa. Heiniä saatettiin heittää kattoon. Mitä enemmän olkia jäi katto-orsille, sitä parempaa onnea sen uskottiin tietävän tulevalle vuodelle. Myös säätä ennustettiin uutenavuotena.