Ensimmäinen sukunimilaki saatiin 1920 – ja eihän nimi miestä pahenna!

Vuoden 1920 sukunimilaki määräsi sukunimen pakolliseksi, joskin sen käyttö oli yleistynyt jo 1800-luvun loppupuolella. Sukunimilain taustalla oli monia käytännön tarpeita: piti saada passeja ja vakuutuksia, posti piti saada kulkemaan oikeaan paikkaan. Monet osallistuivat myös yhdistystoimintaan, ja jos mukana oli vain Mattina tai Liisana, meni moni käytännön asia sekaisin.

Kuvassa Helmi Heikinheimon matkapassin valokuvasivu (1910-1916), Museovirasto

Edith Södergranin rajapassi vuodelta 1921. Kuuluu arkistoon SLSA 566 Edith Södergrans arkiv

Sukunimet pohjautuvat keskiaikaiseen tapaan

Sukunimet pohjautuvat suhteellisen nuoresta keskiaikaisesta tavasta antaa lisänimi erottamaan samannimisiä ihmisiä toisistaan.

Suku- tai lisänimi saattoi keskiajalla olla:

• Patronyymi tai matronyymi – jolla kuvailtiin kenen lapsesta on kyse
• Paikan nimi – joka kertoi asuin-, synnyin- tai työpaikan jne.
• Ammattiin perustuva – kuvaili ammatin tai arvon, esim. sotilasnimi
• Haukkuma- tai lempinimi – esim. joku fyysinen tai muu henkilön ominaisuus

Keskiajalla lisänimien käyttö väheni ja peritystä sukunimestä tuli sääntö Euroopassa ja läntisissä kulttuureissa.

Vuonna 2020 Suomen yleisin sukunimi, Korhonen, oli lähes 23 000 suomalaisella

Ennen Korhosta ykkössijaa piti vuosikausia Virtanen, mutta se joutui väistymään kakkoseksi 2000-luvulla. Kärkiviisikkoa hallitsevat vahvasti nen-päätteiset sukunimet, kiilaa väliin on onnistunut lyömään vain Mäkelä.

Kymmenen suosituinta sukunimeä 2020 olivat

• Korhonen
• Virtanen
• Mäkinen
• Nieminen
• Mäkelä
• Hämäläinen
• Laine
• Heikkinen
• Koskinen
• Järvinen

Väkilukuun suhteutettuna Korhosia on eniten Rautavaaralla Pohjois-Savossa, noin 15 prosenttia asukkaista. Korhosia on paljon myös Sotkamossa Kainuussa.

Kuvassa puuseppä Eerik Korhosen perhe Nilsiästä. Museovirasto, väritetty InColorilla – kokeile sinäkin In Coloria

Nimistötutkija Sirkka Paikkala kertoo monen suosikkinimen syntyneen 1800-luvulla, jolloin osalta puuttui sukunimi kokonaan. Nimiä alettiin antaa muun muassa tällä kaavalla: luontosana+nen, eli Virtanen, Lahtinen, Mäkinen.

Mitä tietoja löydät omasta suomalaisesta sukunimestäsi?

Tuomas Salsteella on aivan verraton sivusto sukunimistä. Sukunimi-info sisältää tietoja 24 014 Suomessa esiintyvästä sukunimestä. Sukunimi-infossa ovat kaikki sukunimet, joita on käyttänyt vähintään 20 Suomen kansalaista vuonna 2022. Eräitä muitakin nimiä on otettu mukaan. Jos nimesi puuttuu, se ei ole Suomessa yleinen. Käyhän tutustumassa siihen, mitä tietoja sinun sukunimestäsi löytyy!

Vuoden 1920 lain mukaan jokaisella Suomen kansalaisella tuli olla sukunimi

• Se, jolla ei ollut sukunimeä, oli velvollinen ottamaan sellaisen.
• Valittu sukunimi piti ilmoittaa oman seurakunnan papille.
• Pappi saattoi hylätä tai hyväksyä nimen.
• Hyväksytty nimi merkittiin kirkonkirjaan.
• Ellei henkilö ilmoittanut sukunimeä, sai pappi merkitä hänen sukunimekseen esim. sen talon tai torpan nimen, jossa henkilö asui.
• Sukunimeksi saatettiin merkitä myös sellainen nimi, jolla henkilö tunnettiin paikkakunnalla.
• Papin tekemistä nimivalinnoista oli valitusoikeus.

Kirkonkirjaan merkityn sukunimen muuttamisesta säädettiin myös, että

”Jos joku, jolla on kirkonkirjaan merkitty sukunimi, tahtoo sen muuttaa, tehköön kirjallisen hakemuksen uuden sukunimen hyväksymisestä sen läänin maaherralle, jossa hän on kirkonkirjoissa. Hakemukseen on liitettävä papintodistus, joka osoittaa hakijan täydellisen nimen, syntymäpäivän ja perhesuhteet.”

”Hakemukseen sukunimen muuttamisesta älköön suostuttako, jos on kysymys vähemmän tavallisen sukunimen muuttamisesta sellaiseksi, joka on yleisesti käytännössä, älköönkä myöskään, jos uusi nimi tiettävästi on toisella suvulla, ellei niin ole, että hakija tahi hänen esi-isänsä ovat nimeä aikaisemmin laillisesti käyttäneet ja muutoksen sen vuoksi tahi muusta pätevästä syystä harkitaan olevan sallittava. Älköön myöskään hyväksyttäkö uutta sukunimeä, joka on kielenvastainen tahi sopimaton.”

Lakiin liittyi muutamia erityisiä säännöksiä

Kun isä tahi äiti, joka on lastensa holhooja ottaa tahi saa sukunimen, olkoon tämä myöskin lasten nimi.

Holhooja olkoon oikeutettu alaikäisen tai mielisairaan puolesta tekemään hakemuksen sukunimen muuttamisesta. Alaikäistä, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on holhoojansa hakemuksesta kuulustettava, kun se voipi sopivasti ja ilman ajanhukkaa tapahtua.

Naidun naisen oikeudesta käyttää miehensä sukunimeä

Tämän lain säännökset eivät vaikuta siihen, mitä yleisen lain mukaan on voimassa naidun naisen oikeudesta miehensä sukunimen käyttämiseen.

Nainen, joka on miehestään laillisessa erossa, olkoon yhä oikeutettu käyttämään miehen nimeä, jos sopimus siitä avioeron yhteydessä on hänen ja miehen välillä tehty.

Jos nainen erityisen määräyksen tahi sopimuksen mukaan kasvattaa heidän aviolapsiansa.

Tai jos syy avioeroon on ollut miehen.

Muissa tapauksissa ottakoon eron saanut nainen takaisin sen sukunimen, joka hänellä oli ennen avioliittoa ja merkityttäköön sen kirkonkirjaan.

Ei nimi miestä pahenna…

Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä, sanotaan. Nimet ovat tärkeitä ihmisen elämässä, oli sitten kyse omasta tai läheisten nimistä, lähialueiden tutuista nimistä, talon, koulun tai kunnan nimestä. Kun nimi on tullut tutuksi, siitä on vaikea luopua.

Artikkelikuvassa Pihlajamäen Mikkolan talon vanhan isännän Julius Svärdin viimeinen matka. Vasemmalla seisoo Julius Svärdin poika Ville Mikkola, joka muutti v.1936 sukunimensä Mikkolaksi. Kuva on Museoviraston kokoelmista. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla – kokeile sitä omiin kuviisi!