Landbonde eli lampuoti oli kokonaisen maatilan vuokraaja

Onko tutkimuksessasi tullut vastaan rälssitalonpoika tai rälssin lampuoti? Tuollainen termi toki kuulostaa komealta ja mieleen voi hiipiä ajatus aatelisesta suvusta. Mutta käytännössä näin ei ainakaan heidän osaltaan ole. Edellä mainitut herrat olivat nimittäin jonkun rälssimiehen alaisia eli hän oli ottanut omistamalleen maatilalle vuokralaisen.

Rälssimies asui säterillään

Aatelismies (=rälssimies) asui pääkartanollaan eli säterillä. Hänellä luultavasti oli omistuksessaan koko joukko muitakin tiloja ja näille toki tarvittiin isäntiä. Tuossa vaiheessa astuvat kuvaan lampuodit eli kokonaisen maatilan vuokraajat. Ruotsiksi heidän tittelinsä oli ”landbonde”. Aatelismiesten lampuodit joutuivat alkujaan maksamaan vuokrana peräti puolet tilan tuotosta, joskus jopa enemmänkin. Näitä lampuoteja oli 1500-luvun lopulta lähtien lähinnä Varsinais-Suomessa sekä Uudellamaalla. Muualla maassamme aatelisia oli hyvin vähän ja hajanaisella alueella.

Kuva: Lehtisten kartano Mietoisissa, tuntemattoman taiteilijan teos. Turun Museokeskus. Kuvan värit on entisöity MyHeritagen In Colorilla

Lehtisten kartanon ensimmäinen tunnettu omistaja oli 1583 kuollut valtaneuvos Herman Pietarinpoika Fleming. Fleming osti vuonna 1575 seitsemän maatilaa Tiirolan, Uhlun ja Rantavakkisten kylistä ja yhdisti tilat omistamaansa Kaskistenkartanoon antaen näin syntyneelle kartanolle nimen Lechtis. Hänen poikansa Klaus Hermaninpoika Fleming rakennutti Lehtisten harmaakivilinnan 1500-luvun lopulla. Linna tuhoutui tulipalossa 1600-luvun puolivälissä. 1650-luvulla paikalle rakenenttiin uusi kolmikerroksinen ja kolmitorninen linna, joka tuhoutui myös tulipalossa 1700-luvulla. Linnasta on nykyisin jäljellä harmaakivikellareita ja raunioita. 1700-luvulla rakennettiin uusi päärakennus, joka sekin tuhoutui tulipalossa 1820.

Mistä löydät tietoja sukusi lampuodeista?

Lampuotien tutkiminen on äärimmäisen haastavaa, sillä esimerkiksi kirkollisia dokumentteja tuolta ajalta ei ole. Voudin- ja läänintileistä voi toki löytää heihin liittyviä kirjauksia, mutta monesti ne ovat vain kokonaismääriä. Lampuodin nimellä sinänsä ei ollut suurtakaan merkitystä verotuksellisesti, vaan ainoastaan maan omistaneella aatelisella.

Ihan näin synkkä tutkijan tilanne ei aina ole, sillä jo 1550-luvun lopulla lampuotien nimiä mainitaan maakirjoissa. Myös voudintileihin kuuluvat sakkoluettelot ovat hyviä lähteitä, sillä niistäkin heitä löytää. Lisäksi kirkolliset veroluettelot (kuuluvat edelleen voudintileihin) sisältävät tietoja lampuotien maksamista kymmenyksistä ja muista kirkolle kuuluneista maksuista.

Tutustu aikaisempaan artikkeliimme voudintileistä.

Lampuodit 1800-luvulla

Myöhempinä aikoina on myös aivan ”tavallisia” lampuoteja, sillä toki kuka tahansa useamman tilan omistanut saattoi antaa maansa vuokralle. Tästä tehtiin aina jonkinlainen sopimus, joka tosin saattoi olla myös suullinen. Hyvin monesti sopimus kuitenkin kiinnitettiin käräjillä, joten kihlakunnanoikeuksien ilmoitusasioiden pöytäkirjoista voi tutkija löytää tarkat tiedot siitä. Tässä auttaa huomattavasti Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku, josta voi selkokielisesti hakea erityisesti 1800-luvun ilmoitusasioita.

Bonden ja landbonden ero

Sukututkijan on syytä olla tarkkana sen suhteen, onko kyseessä tietyn tilan lampuoti (landbonde) vai tilallinen (bonde). Erityisesti rippikirjoissa papit eivät monin paikoin tehneet eroa heidän suhteensa tai merkinnät ovat olleet epämääräisiä. Samoin henkikirjoissa ei ole paikka paikoin noudatettu kovin selkeää linjausta. Pääsääntöisesti tilallista ei ole koskaan nimitetty lampuodiksi, mutta nimenomaan toiseen suuntaan voi ilmetä ongelmia. Edellä mainituista käräjien pöytäkirjoista voi etsiä myös lainhuudatuksia, sillä niiden yhteydessä olevista asiakirjoista voi asia selvitä suuntaan tai toiseen helposti.

Puustellit eli virkatalot

Yksi mielenkiintoinen tapaus ovat virkatalot eli puustellit. Jos viranhaltija ei halunnutkaan syystä tai toisesta asua ao. paikassa, huolehti siitä hänen asettamansa lampuoti. Sotilasvirkatalot lakkautettiin ruotujakolaitoksen loppumisen yhteydessä autonomian ajan alussa. Sen jälkeen niissä asuivat useimmiten nimenomaan tilanvuokraajat.

Hirvolanniemen entinen sotilasvirkatalo. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.

Näitä virkataloja myytiin sittemmin yksityisille tahoille ja muutamat lampuodit lunastivatkin tilan itselleen. Puustellien vuokraajat olivat monesti säätyläisiä. Luovutetun alueen Karjalassa oli myös ns. lahjoitusmaita, joiden isäntiä pidettiin lampuoteina. Heille tuli vasta 1922–1924 mahdolliseksi lunastaa tilat itselleen.

Mielenkiintoiset lampuotisopimukset

Lampuotisopimuksia oli melkeinpä yhtä monta kuin lampuoteja. Sopimusten sisältö vaihtelee suuresti, kuten torppareidenkin kohdalla. Onkin hyvin mielenkiintoista tutkia ja vertailla eri puolilla maata tehtyjä sopimuksia.

Poimitaanpa esimerkki vuodelta 1866, Riistaveden kylästä Kuopion seudulla. Tuolloin talollinen Petteri Miettinen otti lampuodikseen erään Kaarle Hyvärisen 10 vuoden ajaksi. Vuokrasopimuksessa on yhteensä kahdeksan kohtaa, joista mm. kolmannessa pykälässä mainitaan rahallisen korvauksen summaksi 68 markkaa vuodessa. Edelleen sovitaan, mitkä pellot ja niityt lampuodin pitää tehdä isännälle ”valmiiksi” ja miten toimitaan esimerkiksi navetan katon kanssa!

Alla Petteri Miettisen ja lampuoti Kaarle Hyvärisen lampuotisopimus

Määrällisesti lampuoteja ei ole ollut kovin suurta määrää ja yhteiskunnallisesti he kuuluivat samaan joukkoon mm. torppareiden kanssa. He tosin olivat torppareita paremmassa asemassa taloudellisesti. Lampuodit hävisivät maastamme viimeistään 1920-luvulla, kun erilaiset tilojen verovapaudet poistettiin. He saivat vuoden 1919 lainmuutoksella oikeuden ostaa asumansa tilan itselleen.

Tutustu omaan sukuusi ja aloita sukututkimus MyHeritagessa – se on helppoa ja hauskaa! Rekisteröidy täällä.

Artikkelikuva: Pellon kyntöä, Museoviraston kokoelmat – väritetty MyHeritagen In Colorilla.