Rippikirjan ammattinimike voi olla hämmentävä!

Rippikirjoissa sukututkija kohtaa mitä moninaisempia ammatin harjoittajia ja heidän ammattinimikkeitään. Olemme tähän blogikirjoitukseen koonneet näistä sellaisia, jotka saattavat olla ainakin aloittelijalle niitä vaikeimpia. Kirkonkirjoissa ruotsinkielinen ammattinimike voi olla joskus kirjoitettuna hieman eri tavalla kuin tässä, sillä oikeinkirjoitus on sangen uusi asia. Toisia kirjoituksen ammatteja tapaa tiheäänkin, toisia taas hyvin harvoin.

Aloittelijalle vaikeita, rippikirjoissa olevia ammattinimikkeitä

Wallherde – paimen:

Paimenen tehtävä oli estää petojen pääsy laitumille, jotka saattoivat olla kaukanakin talon pihapiiristä. Paimeneksi joutuivat hyvinkin nuoret tytöt ja pojat. Toisinaan on kerrottu, että ”yksinkertaiset” joutivat hekin laitumelle karjasta huolehtimaan. Paimeneen lähdettiin varhain aamulla ja tultiin takaisin vasta illalla.

Drängfogde – renkivouti:

Kartanon herran tärkein apulainen oli tilanhoitaja eli vouti (pehtoori), jonka alaisena taas työskenteli renkivouti. Renkivoudin alaisina olivat esimerkiksi torpparit (torpparien rengit, piiat ja muonamiehet), ulkopalvelijat (navettapiika, rengit, piiat, muonarengit, muonatorpparit, paimen) ja erityistyöntekijät (metsänvartija, kalastaja, juustomeijeriläiset, viinamestari, kartanokäsityöläiset). Renkivouteja oli myös isoissa maalaistaloissa, vaikka ne eivät olisi olleet kartanoita.

Lehtisten kartano Mietoisten Pitäjässä, Turun museokeskus

Landbonde – lampuoti:

Lampuoti vuokrasi kokonaista maatilaa erotuksena torpparista, jolla oli vuokrattuna vain osa siitä. Lampuotien tilanomistajan kanssa tekemiä sopimuksia kannattaa etsiä tuomiokirjahaun avulla tai suoraan kihlakunnanoikeuksien ilmoitusasioiden pöytäkirjoista. Lampuotisopimus saatettiin kiinnittää käräjillä, vaikka sinänsä se oli kahden henkilön välinen, yksityisoikeudellinen sopimus.

Salpeterssjudare – salpietarinkeittäjä:

Salpoetarinkeittäjät olivat kruunulle tärkeitä miehiä. He uuttivat suurissa puuammeissa salpietaria mullasta. Salpietaria syntyy maan pintakerroksissa, kun typpipitoisten orgaanisten jätteiden mädätessä ja lahotessa muodostuva ammoniakki hapettuu. Keitettäessä nämä nitraatit kiteytyvät suolannäköiseksi aineeksi. Ruotsin valtakunnassa salpietaria keitettiin erityisen paljon 1500-luvulta 1600-luvulle, koska se oli ruudin raaka-aine hiilen ja rikin ohella. Rikkiä saatiin suoraan maasta Ruotsista ja Islannista. Hiiltä toki oli runsasmetsäisessä Pohjolassa jatkuvasti saatavilla. Nykypäivänä salpietarin keitosta kertovat mm. paikannimet Multala (Ulvilassa) ja Muntolannokka (Perniö/Salo).

Kuva: Puupiirros salpietarin keitosta (Saksa, noin 1580). Kuvassa etu- ja taka-alalla maatumaan kasattuja lantapatterita (C) joista maatunut lantamaan uutetaan raakasalpietarikeitokseksi kattilassa (A). Uutettu salpietariliemi keitetään puhtaammaksi kuvan keskellä kuvatussa keittolaitoksessa (B). Vasemmalla pinossa keitossa suurin määrin tarvittavaa polttopuuta (D)

Dragon – rakuuna:

Rakuuna oli Ruotsin vallan aikaan sotilas, joka taisteli jalan, mutta kulki paikasta toiseen hevosella. Kun ns. ruotujakolaitos perustettiin 1680-luvun alussa, jakautui Suomen alue kolmeen ratsuväkirykmenttiin: Uudenmaan ja Hämeen läänin, Turun ja Porin läänin ja Viipurin ja Savonlinnan läänin ratsuväkirykmentteihin. Vuodesta 1721 lähtien nämä tunnettiin nimillä Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentti, Henkirakuunarykmentti ja Karjalan rakuunaeskadroona (vuodesta 1731 Karjalan rakuunarykmentti). Varsinaista ratsuväkeä oli niukasti. Rakuunaa ylläpiti sotilasruotu, joka oli antanut tälle rakuunantorpan asuttavaksi.

Kuva: Soini Talaskiven 1630-luvun rakuunaa esittävä maalaus. Lappeenrannan museot

Inhysing – itsellinen:

Maaseudulla asunut henkilö, joka ei ollut riippuvainen kenestäkään muusta. Hän hankki elantonsa esimerkiksi käsityöläisenä ja asui vuokralla toisen omistamassa asunnossa. Vuokranmaksu hoitui joko työllä tai rahalla. Itselliset luettiin entisajan sääty-yhteiskunnassa tilattomaan väestöön yhdessä mäkitupalaisten ja palkollisten kanssa. Itsellinen oli kuitenkin siinä mielessä paremmassa asemassa, että hänellä saattoi olla omaa peltomaata ja jopa karjaa.

Bolagsman – yhtiömies:

Karjalassa oli jo viimeistään 1600-luvulla yhtiömiehiä, jotka muodostivat yhdessä eräänlaisen työosuuskunnan. Yhtiömiehet kaskesivat yhdessä, metsästivät yhdessä ja rakensivat yhdessä. Väinö Voionmaa tarkasteli vuonna 1915 ilmestyneessä kirjassaan ”Suomen karjalaisen heimon historia” yhtiömiehiä todeten heitä olleen erityisesti vähäväkisissä taloissa. Yhtiölaitoksen tarkoituksena oli vahvistaa talon suoriutumista töistä ja tätä kautta parantaa sen taloutta. Osa näistä yhtiölaitoksista jäi pysyviksi ja Voionmaa näkeekin yhteyden niiden ja karjalaisten suurperheiden välillä. Samaan talouteen asettuivat useamman perheen jäsenet lähisukulaistensa kera.

Kuva: Oravanmetsästystä, Museovirasto

Artillerist – tykkimies:

Suomen vähäisen tykistön miehistö oli Ruotsin vallan aikaan koottu ammattisotilaista, koska tykkien tehokkaan käytön oppiminen ei käynyt hetkessä. Täten siihen ei voitu laittaa miehiä suoraan pystymetsästä. Maassamme oli kaksi tykistöä eli Kuninkaallinen suomalainen tykistöprikaati (ent. Kuninkaallinen tykistö Suomessa, Kuninkaallinen suomalainen tykistöpataljoona; myöh. Kuninkaallinen suomalainen tykistörykmentti) ja Savon prikaatin tykistökomppania (= Savon jääkärirykmentin Joroisten komppania). Kuninkaallisesta prikaatissa oli 10 komppaniaa ja yhteensä 800 miestä. Savon prikaatin tykistökomppanian vahvuus oli 133 miestä.

Kuva: Tykkimiehet vuodelta 1543. Kustantaja Weilin & Göös. Museoviraston kokoelmat

Kiinnostaako sinua tietää, millaisia ammatteja esivanhemmillasi on ollut? Aloita sukututkimus MyHeritagessa – se on helppoa ja hauskaa ja siitä jää paljon tietoa jälkipolville. Rekisteröidy nyt MyHeritage-käyttäjäksi.

Säilyneet ja kadonneet ammattinimikkeet

Monet ammatti- ja virkanimikkeet ovat säilyneet historiasta tähän päivään lähes muuttumattomina, toisaalta monet ovat jääneet tyystin unholaan ja monien ammattinimikkeitten sisältö on muuttunut vaikka nimi olisikin tutun oloinen. Linkissä on luetteloitu joitakin yleisiä ja joitakin erikoisia asiakirjoissa esiin tulleita nimikkeitä ja annettu niille suomenkieliset vastineet tai selitys, jos ammattinimike on suomenkielinen. Käy sivulla historismi.net/ammatit

Lue lisää suomalaiseen sukututkimukseen liittyviä artikkeleita MyHeritagen blogista.

Artikkelikuvassa on Paanajärven paimenpoika: Kuvan on ottanut Pietinen 1936 ja se on museoviraston kokoelmissa. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla.