Sukututkimus eläväksi – Lihaa luiden ympärille

Sukututkimus eläväksi – Lihaa luiden ympärille

Onko sukututkimus sinulle harrastus ja tuskailetko usein sen kanssa, että haluaisit löytää esivanhemmistasi muutakin tietoa kuin pelkät nimet ja päivämäärät? Loppujen lopuksi askeettisen sukutauluston lukeminen ei ole kovin mielenkiintoista. Tutkimusta kannattaakin laajentaa helposti saatavilla olevien dokumenttien suuntaan, joita löytyy seurakuntien arkistoista digitoituna. Erityisen mielenkiitoisia ovat kunnallista päätöksentekoa edeltäneeltä ajalta pitäjän- eli kirkonkokousten pöytäkirjat.

Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat sukututkimuksen kannalta

Kokouksia pidettiin pääsääntöisesti sunnuntaisten kirkonmenojen jälkeen. Kirkkoherran toimiessa puheenjohtajana otettiin asia kerrallaan käsittelyyn. Sukututkijalle tärkeitä ovat pariskuntien ja yksittäisten ihmisten henkilökohtaisten asioiden läpikäymiset sekä vaivaishoidon toimet.

Nälkävuoden 1868 pitkänäperjantaina sadalle köyhälle tarjottiin päivällinen

Nälkävuoden 1868 pitkänäperjantaina sadalle köyhälle tarjottiin päivällinen, Museoviraston kokoelmat

Ruotuvaivaisten asiat olivat tapetilla lähes joka kuukausi. Heidän selviytymisensä oli muiden ihmisten varassa, sillä nykyisen kaltaista, valtakunnallista sosiaaliturvaa ei ollut. Kokous kokouksen perään sovittiin siitä, mikä köyhäinhoitoruotu kulloinkin otti tietyn vaivaisen hoidettavakseen. Samoin päätettiin mahdollisista avustuksista. Avustus oli harvoin rahallinen, sillä yleensä puutteessa ollut seurakuntalainen sai pitäjänmakasiinista viljaa. Kirkonköyhä saatettiin myös pistää ”kierrolle”. Hän joutui kiertämään tietyn alueen taloja. Jokaisesta talosta hän sitten sai määräpäiväksi elatuksen sekä määrätyt ateriat.

Pitäjänkokoukset yleistyivät 1800-luvulla, mutta loppuivat 1865

Pitäjänkokouksia ei pidetty kovin säännöllisesti vielä 1700-luvulla. Yleensä kokoonnuttiin, kun asia sitä vaati. Kokouksen nimenä oli pitäjän- tai kirkonkokous, sillä virallista termiä ei ollut. Monissa seurakunnissa vakiintui kirkonkokous pöytäkirjan nimeksi, mutta vasta 1865 tullut laki kunnallishallinnosta teki suuren muutoksen yhdessä 1869 säädetyn uuden kirkkolain kanssa. Kirkonkokouksissa käsiteltiin tästä lähtien seurakunnan vastuuseen kuuluneita ja kuntakokouksessa muita asioita.

Kuudennusmies oli monipuolisia tehtäviä varten valittu seurakunnan luottamusmies

Kuten jo tuli todettua, kirkkoherra johti puhetta kokouksissa. Muita osallistujia olivat kaikki ne, joilla oli äänioikeus papinvaaleissa. Lisäksi käsityöläiset, torpparit ja mäkitupalaiset saivat osallistua, mikäli käsiteltävä asia koski heitä. Kokousten pöytäkirjojen allekirjoittajina näkyy alinomaa kuudennusmiehiä eli sexmanneja. He olivat henkilöitä, joiden vastuuna oli huolehtia seurakuntalaisten pysymisestä herran nuhteessa. Keskeistä oli myös huolehtiminen papiston kymmenysten ja verojen maksamisesta. Jos joku seurakuntalainen oli saanut seurakunnaltaan sakot, kantoivat kuudennusmiehet nämä. Lisäksi he toimivat omalta osaltaan tarttuvien tautien tarkkailijoina. Pitipä heidän toimittaa tarvittaessa sairaat hospitaaliin saamaan hoitoa. Erittäin tärkeä luottamustehtävä oli kirkonarkun avaimen säilyttäminen. Kuudennusmiehistä yhdellä oli yksi avain, kaksi muuta olivat kirkkoherralla ja kirkonisännällä.

Kiinnostuitko sukututkimuksesta? Rekisteröidy nyt MyHeritage-käyttäjäksi ja aloita sukututkimus jo tänään!

Pitäjänmakasiinista lainatusta viljasta maksettiin korko, joten se toimi pankkina

Makasiineja perustettiin huonojen vuosien varalle. Koska katovuosia tuli säännöllisen epäsäännöllisesti, haluttiin niitä varten varautua viljavarastoilla. Sieltä oli mahdollisuus saada huonoina aikoina siemenviljaa lainaksi. Pitäjänmakasiininhoitaja piti kirjaa lainoista ja maksuista, jotka sitten tarkastettiin kirkonkokouksissa. Vuonna 1857 otettiin käyttöön tapa, jossa jokaisessa makasiinissa piti olla sekä siemenjyvästö että hätäapujyvästö. Makasiinien asioista sukututkija löytää runsaasti materiaalia, sillä ne olivat alituinen kiistankohde seurakuntien sisällä. Pitäjänmakasiinien arkistoja on jonkin verran myös kruununvoutien ja lääninhallitusten asiakirjojen joukossa.

1820-rakennetun Lappeen pitäjän viljamakasiinin jykevä lukkolaite.

1820-rakennetun Lappeen pitäjän viljamakasiinin jykevä lukkolaite.

Pöytäkirjojen sisältö kertoo sukututkijalle usein traagisista ihmiskohtaloista

Aukeama Pihtiputaan seurakunnan arkistojen pöytäkirjasta

Lähdeviite: Pihtiputaan seurakunnan arkisto – Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1841–1870, jakso 58: 3.8.1862, 7.9.1862; Kansallisarkisto:

Tiivistettynä voisi sanoa, että sukututkija löytää näistä pöytäkirjoista runsaasti materiaalia kaikista heikoimmassa asemassa olleista sukulaisistaan. Toisaalta myös erilaiset perheriidat tai ongelmat avioliitoissa työllistivät kirkkoherran kokoon kutsumia kokouksia. Nämä sinänsä traagiset asiat antavat tutkijalle sivukaupalla pohdittavaa. Esimerkkimme tulee Keski-Suomesta, Pihtiputaan pitäjästä vuodelta 1862. Syyskuussa pohdittiin Pihtiputaalla mm. seuraavia köyhäinhoitoon liittyviä asioita:

Sitten kuin kuoleman kautta seurawaiset waiwais ruowut on awonaiseksi tulleet, niin uudet Ruotuvaiwaiset asetettiin niihin seurakunnan suostumuksella. Nimittäin: Ruotuun no 13 Säkkärämaen kyläsä Leski Anna Sofia Wäntönen. no 18 Sydänmaan kyläsä, johon kuuluu Hoikamäki Petter, Mattila, Koskiaho, Antola, Huhmasmäki ja Rillanaho, Leski Anna Stina Jääskeläinen, ja No 19 Elämäjärven kyläsä Leski Walborg Pennanen. Raajarikko torparin pojalle Lauri Jauhiaiselle määrättiin seuravaiset talot maksamaan Ruotuvaivaisen Ulostekoja, 1 kappa jyviä wiikolla kuin Ruotuvaivainen olis pidettäwä mantalein jälkeen, siksi kuin toisin määrättäisiin, nimittäin Sydänmaan kylästä Kärväsjärvi no 22 Seläntauksen kylästä Jämsänjoki no 9 Pitkäkängas no 14 ja Korpisenmäki no 15.

Seurakunnan virkojen täyttäminen

Mielenkiintoisia asioita ovat toki erilaisten seurakunnan virka- ja luottamustehtävien täyttämiset. Lukkarin, kiertokoulunopettajien ja pitäjänmakasiinien isäntien valitsemiseen liittyvät pöytäkirjat ovat sukututkijalle oiva apu. Otetaan tässä esimerkiksi seuraava tarina:
Paimioon kuuluneen Pyhän Jaakobin kappelin kirkkoraati joutui 1900-luvun alussa täyttämään yhden mielenkiintoisen toimen kirkossa. Tätä tehtävää oli hoitanut nuorukainen Juha Henrik Kajander, mutta hän joutui suorittamaan asevelvollisuuttaan. Tilalle valittiin kiertokoulunopettaja Aksel Sjöblom Vistan kylästä. Akselin isä oli taasen Paimion kirkonvartija. Akselille päätettiin maksaa samaa palkkaa kuin armeijaan menneelle Kajanderille. Tämä erikoinen työ oli edelläveisaajan toimi. Kyseessä lienee ollut eräänlainen synonyymi lukkarille.

Suomen kirkoissa veisattiin pitkään ilman urkujen säestystä tahdin ollessa erittäin hidas. Kerrotaanpa kansantarinaa siitä, miten yhteen pienen pitäjän kirkkoon oli vihdoin saatu urut. Eräs iäkkäämpi rouva oli kotiin tullessaan ihmetellyt; ”koneella siellä nyt veisattiin ja vaikka kuinka yritin, niin lopussa oli kaksi säkeistöä jäljessä”.

Lue muita sukututkimukseen liittyviä artikkeleita täältä.

Artikkelikuva: Köyhiä apteekkari Lindebäckin talolla. He saivat tältä rahaa kerran viikossa. Kuva on 1900-luvun alkupuolelta Museoviraston kokoelmista. Väritetty MyHeritagen In Colorilla.