Deep Nostalgia™ on Internet sensaatio
- Postannut annikka

Vajaa 2 viikkoa julkaisemisen jälkeen on Deep Nostalgia™, uudesta kasvoanimaatioiden tekemiseen tarkoitetusta uudesta ominaisuudestamme tullut internet sensaatio. Olemme lisensoineet syväoppista käyttävän kasvoanimaatio teknologian D-ID:ltä. Tähän mennessä on vanhoista valokuvista animoitu jo yli 37 miljoonat kasvot ja tuhansia uusia animoidaan joka minuutti!
Kun julkaisimme Deep Nostalgia™:n RootsTech 2021 -tapahtumassa, tiesimme, että sukututkijat ovat innoissaan nähdessään rakkaiden esivanhempiensa kasvojen heräävän eloon. Tiesimme myös, että siitä tulee suosittu, mutta sen menestys ylitti kaikki odotuksemme. Olemme nöyriä sen saamasta suosiosta ja meistä on ihana nähdä esimerkkejä sen käytöstä ja jakamisesta ympäri maailmaa.
Olemme iloisia ennen kaikkea Deep Nostalgia™:n herättämästä valtavasta kiinnostuksesta sukututkimusta kohtaan, etenkin nuorempien sukupolvien keskuudessa.
Ensimmäisinä päivinä julkaisun jälkeen valtava kysyntä aiheutti joitain vakausongelmia alustallamme. Olemme tehneet kovasti töitä palveluinfrastruktuurimme päivittämiseksi vastaamaan kysyntää, ja tilanne on nyt paljon parantunut. Pahoittelumme kaikille ongelmia kokeneille. Android-käyttäjiä, jotka eivät pysty tällä hetkellä käyttämään ominaisuutta MyHeritage-sovelluksen kautta, pyydetään käyttämään sitä verkossa. IPhonessa kaikki toimii sujuvasti, ja MyHeritage-mobiilisovellus pääsi jopa App Storen kärkeen, ja eilen se oli Yhdysvaltain ladatuin ilmainen sovellus!
Tässä on joitain kohokohtia, joita olemme nähneet viime viikkoina
Julkkikset käyttivät Deep Nostalgia™ -ominaisuutta
Amerikkalainen TV-juontaja Jimmy Kimmel ja hänen tiiminsä kertovat, että heillä meni yksi kokonainen päivä kuvien animointiin Deep Nostalgia™:lla!
We weren’t very productive at work today…
Posted by Jimmy Kimmel Live on Wednesday, March 3, 2021
Englantilainen näyttelijä Sir Ian McKellen, unohtumaton Gandalf Sormusten Herrasta, animoi irlantilaisen runoilijan ja näytelmäkirjailijan Oscar Wilden!
Haven’t we always wanted to come face to face with Oscar Wilde? Now we can and see him blink! #MyHeritage #OscarWilde pic.twitter.com/xV8PgOE1E1
— Ian McKellen (@IanMcKellen) March 1, 2021
Pee-wee Herman ei näytä saavan tarpeekseen Deep Nostalgia™ -animaatioista. Hän animoi mm. oman lapsuuden kuvansa.
Have you seen that crazy new AI tool that animates photos?! Check out this photo of me… that was not taken recently!! #DeepNostalgia by @myheritage: Creepy?! Or cool?! pic.twitter.com/G9rwgQ78cZ
— Pee-wee Herman (@peeweeherman) March 4, 2021
Joitakin suosikkejamme
@thejamzzz Obsessed! This app lets you bring to life your family’s old photos 😭👼 #myheritage #myheritageapp #fyp #oldies
I was playing around this app myself a couple days ago, but I never expected to be so moved by its use as I am by the photos that were selected here. 😢 #MyHeritage pic.twitter.com/0rpghxzsMO
— Lisa has come undone (@intrepidleeloo) March 2, 2021
— Gazi Kemal (@baskomutankemal) February 28, 2021
Media
YLE-uutiset kertoi Deep Nostalgiasta Jälkidigi-ohjelmassaan ja uutisissa:
Lopuksi: Deep Nostalgia™ -ominaisuus on ollut sensaatio ja sen suosio on ollut erittäin koskettavaa.
On hienoa voida jatkaa Deep Nostalgia™:n kehittämistä ja parantamista entisestään työskennellessämme historiallisten valokuvien tulevaisuuden parissa.
Olemme ylpeitä voidessamme auttaa miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa herättämään sukututkimuksensa eloon.