Kuningas Maunu Eerikinpoika vahvisti jo vuoden 1350 tienoilla kaupunkilain, jossa määrättiin, että luvaton kaupankäynti maaseudulla oli rangaistava teko. Tavaroita ei saanut ostaa maaseudulta jälleenmyyntiin, vaan ainoastaan omaan käyttöön.
Kuningas Kristofferin maalaki 1400-luvulta
Kun kuningas Kristoffer vajaat sata vuotta myöhemmin julisti maanlain, oli siinä yksityiskohtaisempia ohjeita maakaupasta. Tämä laki kielsi kulkukaupan sekä kotikaupan eli tavaroiden myynnin omasta talosta käsin. Kauppias ei myöskään saanut ostaa tuotteita maaseudulta jälleenmyyntiä varten. Sen sijaan maalaiset saivat keskenään ostaa tuotteita, mikäli ne tulivat vain omaan käyttöön ja olivat itse tehtyjä.
Kauppapaikkojen keskittäminen kaupunkeihin 1500-luvulla
Seuraavalla vuosisadalla Kustaa Vaasa vaati kauppojen keskittämistä kaupunkeihin. Tätä hän perusteli sillä, että näin pystyttäisiin kilpailemaan paremmin ulkomaisten kauppiaiden kanssa. Näillä kun oli pitkät perinteet kaupanteosta. Itäisemmässä Suomessa oli tuohon aikaan runsaasti laitonta maakauppaa, kun jopa nimismiehet myivät mm. hevosia aunukselaisille ja venäläisille. Tätä estääkseen antoi Kustaa Vaasa 1542 Viipurin porvareille erioikeudet ottaa salakauppiailta tavarat pois. Ainoastaan Viipurissa sai tämän jälkeen tehdä kauppaa. Markkinoita oli kuitenkin lupa pitää neljä kertaa vuodessa perinteisillä paikoilla.
Torikauppaa Viipurissa 1870-1899. Taustalla Suomen pankin talo. Museoviraston kokoelmat
Vähitellen yhteiskunta kehittyi siihen suuntaan, että myös maaseudulle piti saada jonkinlaista kaupallista toimintaa. Niinpä vuonna 1775 vapautettiin maassamme viljakauppa. Nyt oli mahdollista ostaa ja myydä viljatuotteita sekä perunoita vapaasti myös maaseudulla.
Yllä olevassa kuvassa on historian havinaa: vanha tulli- ja pakkahuone.; Mariankatu 3 & Aleksanterinkatu 1; Helsinki — Tulli- ja pakkahuoneen piirustukset vahvistettiin vuonna 1757. Rakentaminen alkoi vuosikymmenen lopulla muurarimestari Samuel Bernerin johdolla ja päättyi vuonna 1765. Suunnittelusta vastasivat Berner ja rakennusmestari Johan Chistopher Hillert. Rakennuksesta tehtiin raskasrakenteinen ja sitä tuli voida käyttää myös puolustustarkoituksiin. Jo vuonna 1780 rakennus oli huonossa kunnossa ja sitä jouduttiin jatkuvasti korjailemaan. Alun perin rakennus oli kaksikerroksinen ja varustettu mansardikatolla. Alemmassa kerroksessa sijaitsivat tulli-, pakka- ja vaakahuoneet. Ylempi kerros oli kaupungin raadin käytössä vuosina 1765–1804. Rakennus vaurioitui pahoin vuoden 1808 palossa. Korjaustyö aloitettiin vuonna 1811 uudelleenrakennuskomitean toimesta. Tässä vaiheessa rakennus sai nykyisen ulkomuotonsa. Vuodesta 1813 vuosisadan jälkipuoliskolle saakka siinä toimi Helsingin tullikamari. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
1800-luvulla maakauppa vapautettiin rajoituksin
Autonomian vuosina saatiin keisari Nikolailta päätös, jolla maakauppa vapautettiin syksyllä 1842. Valitettavasti päätökseen sisältyi runsaasti rajoituksia eikä varsinaisten kauppapuotien perustamista tehty mahdolliseksi. Rajoituksia olivat mm. kielto myydä kankaita ja nautintoaineita, joita maalaiset saattoivat ostaa markkinoilta.
Kuva kulkukauppiaasta. Kustaa Emil Klint 1900–1919. Satakunnan museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
Maakauppiaat ja luvallinen kaupanteko maaseudulla
Vasta Aleksanteri II antoi 1856 Suomen senaatille tehtäväksi valtakunnan talouden kehittämisen. Yhtenä osana tätä annettiin vihdoin lupa kauppojen perustamiseen myös maaseudulle. Keisari hyväksyi asetuksen vuonna 1859. Tämän jälkeen ryhdyttiin puhumaan maakauppiasta, jotka siis harjoittivat luvallista kauppaa maaseudulla. Maakauppojen määrä moninkertaistui nopeaan. Vuonna 1865 heitä oli noin 600, mutta seuraavan vuosisadan alussa jo yli 5100. Tämän jälkeen astuivat kuvaan osuuskauppatyyliset liikkeet, ja maakauppojen määrä alkoi pikkuhiljaa laskemaan.
Yllä olevassa kuvassa on Tehtaankauppa eli Iso puoti, rakennusvuosi 1859, arkkitehti G.Th. Chiewitz.
Wahrenilla oli oma kauppapuoti Forssassa jo vuodesta 1851 lähtien. Kauppatalossa oli myös asunto kaupanhoitajalle sekä kahdelle nuorelle miehelle. Forssan museo. Kuva on väritetty MyHeritagen In Colorilla
Elinkeinovapaus viimeinkin 1800-luvun loppupuolella
Täydellinen elinkeinovapaus tuli voimaan maaliskuun lopussa 1879. Tuon päivän jälkeen kauppias ei tarvinnut enää erillistä lupaa kaupan perustamiseen, vaan pelkkä elinkeinoilmoitus riitti. Näitä ilmoituksia voi sukututkija lähteä etsimään lääninhallitusten ja kruununvoutien arkistoista, jotka löytyvät Kansallisarkiston kokoelmista. Niitä ei tätä kirjoitettaessa ole digitoitu. Listoja tietyn alueen maakauppiasta voit kuitenkin löytää lääninkanslian kuvernöörien kertomusten aineistoista. Tässä linkki yhteen niistä:
Ilmoitus Pohjois-Karjala lehdessä 2.12.1902. Kansalliskirjasto.fi
Alla olevalla elämäkertavideolla kuulet, kuinka Wasilista tuli kauppias Suomeen 1800-luvun loppupuolella.
Tee elämäkertavideo omista esivanhemmistasi täällä
Vaihtokauppaa ja kirjanpitotaitoa
Maakaupassa ei ensi alkuun liikkunut juurikaan rahaa, sillä kauppaa tehKuningas Maunu Eerikinpoika vahvisti jo vuoden 1350 tienoilla kaupunkilain, jossa määrättiin, että luvaton kaupankäynti maaseudulla oli rangaistava teko.unat vaihtuivat siemenviljaan, liha kankaisiin ja vaikka sokeri lampaanvillaan jne. Raha oli kirjanpitoon tarvittava yksikkö, ei niinkään jokapäiväinen kassakoneen täyte.
Maakauppiaaksi aikovan pitikin olla kirjoitus-, luku- ja laskutaitoinen, Suomen kansalainen ja hyvämaineinen. Hän ei myöskään saanut olla holhouksen alainen, sillä kauppiaan piti olla ”itse itsensä ja omaisuutensa hallitseva”. Melko moni maakauppias olikin aloittanut uransa kaupunkien kaupoissa, jossa mm. vaadittava lasku- ja kirjanpitotaito oli tullut tutuksi.
Maakauppojen sympaattisia ilmoituksia löytyy Kansalliskirjaston sanomalehtiarkiston avulla. Kaupoissa olikin tarjolla jos jonkinlaista tavaraa, aina ruudista suolaan. Ulospäin liikkeet näyttivät lähinnä tavallisilta maataloilta.
Lue muita historiaan liittyviä artikkeleita täältä.
Artikkelikuva: Kalamarkkinat Eteläsatamassa 1880–1899. Helsingin kaupunginmuseo.
