En koskaan luovuttanut ennen kuin löysin isäni

Suomalainen MyHeritage-käyttäjä Erna Rusi kasvoi tuntematta biologista isäänsä. Kaksi vuotta sitten hän teki MyHeritage DNA-testin ja sai vuosi sitten hyvän osuman sukulaiseen. Erinomaisella tutkimustyöllä ja sitkeydellä hän onnistui löytämään isänsä, 55 vuoden jälkeen.

“Minun tarinani alkoi ilman yhtään vihjettä siitä, kuka biologinen isäni voisi olla. En villeimmissä unelmissanikaan uskonut koskaan löytäväni häntä saati, että hän olisi elossa! Minulla ei ollut tietoa hänen nimestään tai kansalaisuudestaan, ja äitini kuoli 12 vuotta sitten, joten ei ollut ketään keneltä kysyä. Minulla oli kaikki syyt luovuttaa ja siirtyä eteenpäin elämässäni – mutta päätin jatkaa ja löytää hänet, tapahtui mitä tahansa… ja niin minä tein.

Kasvoin ilman isää. Äitini olllessa vielä elossa, kysyin häneltä isästä, mutta hän sanoi aina, ettei tiennyt isäni henkilöllisyyttä.

Kun mahdollisuus DNA-testin tekemisestä nousi esiin, ajattelin, että se olisi todennäköisesti ainoa tapa saada selville ainakin jotain itsestäni. Ehkä löytäisin sukulaisia, juuria … jotain. Mitä tahansa.

DNA-matkani

Keväällä 2018 ostin MyHeritage DNA -pakkauksen ja toivoin saavani merkittävän osuman, mutta ainoat saamani osumat olivat kaukaisia ​​serkkuja.

Testi antoi kuitenkin minulle jonkinlaisen käsityksen etnisestä alkuperästäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli tietoa juuristani isäni puolelta: sain tietää olevani 25%:sti pohjoisafrikkalainen! Se oli ensimmäinen vihje, sillä tiesin, että äitini oli saksalaista ja tanskalaista alkuperää. Ajattelin, että pohjoisafrikkalaiset juuret voisivat olla peräisin vain isältäni.

Jonkin aikaa tuloksettomien osumien jälkeen sain yhden osuman, jonka kanssa minulla oli 3% yhteistä DNA:ta. Osumani oli ranskalainen nainen, jolla oli myös pohjoisafrikkalaista etnisyyttä. Yritin ottaa yhteyttä häneen, mutta hän ei vastannut. Etsin häntä sosiaalisesta mediasta ilman tulosta. Varasin joulukuussa 2019 konsultointisession MyHeritagen ammattitutkijan kanssa, koska minusta tuntui, ​​ettei muita vaihtoehtoja ollut. DNA-asiantuntija tarkisti yhteisen DNA: n määrän ja kertoi, että osumallani ja minulla on yhteinen isovanhempi tai isoisänisä.

Kaivauduin syvemmälle

Nämä tiedot lisäsivät motivaatiotani löytää ko. nainen. Hän oli todellakin ainoa johtolankani!

Tammikuussa 2020 löysin osumani nimen erään yrityksen verkkosivustolta, jossa hänen kerrottiin olevan hallituksen jäsen. Yrityksen nimi kuulosti mielenkiintoiselta, joten tarkistin ja huomasin, että se oli sama kuin Marokossa olevan vuoren nimi. Ajattelin sen tarkoittavan, että olen oikeilla jäljillä, joten lähetin heidän Facebook-sivultaan yksityisviestin, ja kerroin etsiväni ko. henkilöä ja pyysin saada jättää hänelle soittopyynnön.  En odottanut saavani vastausta, mutta tuntui, ettei minulla ollut mitään menetettävääkään. Yllätyin, kun vain 10 minuutin kuluttua sain vastauksen: ”Hän sai viestisi ja haluaisi soittaa sinulle.” Se oli todellinen shokki! Olin innoissani ja hermostunut.

Kun hän soitti, kerroin etsiväni biologista isääni ja vähän taustoistani. Hän kuunteli ja kertoi sitten omista taustoistaan: hänen vanhempansa olivat Marokosta ja Algeriasta. Vaihdoimme valokuvia ja olimme näkevinämme jotain samaa toisissamme ja lapsissamme.  Hän lupasi kysyä lisätietoja isältään. ”Isälläni on 11 sisarusta, yksi heistä todennäköisesti tietää”, hän sanoi. Kun hänen isänsä näki valokuvani ja kuuli tarinani, hän tiesi heti, kuka isäni on. Äitini on aina ollut Suomessa, joten isäni täytyi olla joku tänne matkustanut. Osumani isällä oli ranskalais-algerialainen serkku, joka oli ollut Skandinaviassa äitini ollessa raskaana.

Vastalöytynyt pikkuserkkuni antoi minulle tämän miehen ja hänen vaimonsa nimet. Nyt minulla oli kaksi nimeä työstettäväksi, joten aloin etsiä vihjeitä verkosta. Yllätyksekseni löysin isäni vaimon yhteystiedot: hän asuu täällä Suomessa! Päätin soittaa hänelle.

Tässä vaiheessa uskoin tietysti, että isäni ei enää ole elossa.

Soitin hänen vaimolleen ja aloin selittää asiaani. ”Ei, ei, en tiedä mitään”, hän sanoi. ”Mieheni ei ole algerialainen, hän on ranskalainen. Olen pahoillani, mutta mieheni pyytää minua lopettamaan puhelun nyt”

Vau! Mahdollinen biologinen isäni oli siis vielä elossa!  En voinut uskoa sitä.

Soitin DNA kontaktilleni uudestaan ja kerroin hänelle puhelusta. Hän keskusteli puolestaan isänsä kanssa, joka otti yhteyttä isäni sisarukseen, joka päätti soittaa isälleni.   

Isäni veli neuvoi häntä tutkimaan mahdollisuutta, että olisin hänen tyttärensä. Hän suostui ja pyysi lähettämään lisätietoja ja valokuvia. Sain hänen osoitteensa ja lähetin hänelle kuvia itsestäni ja äidistäni.

Passi paljasti totuuden

Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti minulle. ”Olen pahoillani”, hän sanoi. ”En voi olla isäsi – päivämäärät eivät täsmää. En ollut silloin Suomessa, tulin Suomeen vasta 4 kuukautta ennen syntymääsi, joten en voi olla isäsi. ” Puhelu päättyi hyvin hankalasti, ja minusta tuntui, että jouduin uuteen umpikujaan.

Minulla kesti 10 päivää kasata itseni ja kirjoittaa hänelle uudelleen. Kirjoitin, että minulla on kaikki tarvitsemani todisteet, olen vakuuttunut siitä, että hän on isäni, ja haluan teettää isyystestin. ”Ok, voimme tehdä sen”, hän vastasi. Mutta sitten, maaliskuussa 2020, pandemia puhkesi, emmekä voineet edetä suunnitellusti.

Hän kuitenkin yllätti minut soittamalla takaisin vähän myöhemmin. Tällä kertaa hänen sävynsä oli täysin erilainen: ”Katsoin vanhaa passiani ja sen mukaan olin todellakin lomalla Suomessa keväällä 1965. Kun näin kuvat, jotka lähetit minulle, tunnistin äitisi. Olet todella tyttäreni! ” En voinut uskoa sitä – olisinko todella löytänyt isäni vastoin kaikkia oletuksia? Oliko se todellista?!

Puhuessamme keskenämme, olimme rentoja. Puhuimme paljon ja nauroimme paljon – meillä on sama huumorintaju ja jotenkin juttu luisti ja oli helppo olla. En voi sanoa tunteneeni ”rakkautta” tai mitään niin syvää, mutta outoa tuttuuden tunnetta joka tapauksessa. Se oli hyvä alku.

COVID-19 ja hänen kuulumisesta ikänsä puolesta riskiryhmään, siirsi ensimmäistä tapaamistamme. Kesäkuussa 2020 tapasimme ensimmäistä kertaa hänen kotonaan ja söimme upean lounaan yhdessä hänen vaimonsa kanssa – isäni on loistokokki! Myöhemmin kesällä vietin viikonloppuja heidän luonaan. Olemme tutustuneet toisiimme pikkuhiljaa. Hän tekee nyt parhaansa korvatakseen menettämänsä ajan isänäni. Omia lapsia hänellä ei ole koskaan ollut, joten isäksi ja aikuisten lasteni isoisäksi tulemisessa on 79-vuotiaalla aika paljon sulateltavaa! Välitämme nyt syvästi toisistamme ja puhumme puhelimessa viikoittain. Aiomme tavata taas uudelleen, kun pandemia on ohi.

Kun aloitin DNA-matkani, niin minulla ei ollut yhtään ainoaa tietoa, minkä varassa aloittaa. DNA-osumani ansiosta tiedän nyt, mistä olen kotoisin, minulla on biologinen isä ja hänellä elossa olevia jälkeläisiä. Tarinani osoittaa, että riippumatta todennäköisyyksistä, etsimistä kannattaa jatkaa eikä koskaan saa antaa periksi!