MyHeritage DNA Quest -projekti auttoi – kumpikin isä saattamassa Karaa alttarille
Kara Miller annettiin kahden päivän ikäisenä suljettuun adoptioon. Vuosia myöhemmin MyHeritage DNA Quest -projekti antoi Karalle DNA-osuman, joka yhdisti hänet kumpaankin biologiseen vanhempaansa. Tänä syksynä Kara vietti häitään ja sekä biologinen että adoptioisä olivat saattamassa häntä alttarille. – People Magazine raportoi tapahtumasta näin.
Kara varttui täysin tietoisena siitä, että hänet oli adoptoitu. Hän oli vanhin neljästä tytöstä, joista kolme oli adoptoitu. Hänen perheensä oli ylpeä heidän identiteetistään ja rohkaisi heitä ottamaan selvää menneisyydestään ja biologisista perheistään.
Karan sytymäpäivän viettoa
Mutta koska Karan adoptio oli suljettu ja adoption järjestänyt taho oli sittemmin lopettanut toimintansa, hän ei ollut varma, mitä hänen olisi pitänyt tehdä löytääkseen biologiset vanhempansa. Hänellä oli vain vähän tietoa vanhemmistaan: äitinsä nimi (joka osoittautui virheelliseksi) ja muutama pikkutieto, mutta ei mitään isästään.
Vuosia sitten Karan adoptioäiti kuuli DNA Questista – MyHeritagen pro bono -projektista, jossa lahjoitetaan ilmaisia DNA-pakkauksia biologista perhettään etsiville adoptoiduille – ja kannusti Karaa hakemaan sitä. Näin Kara vastasi meille, kun häneltä kysyttiin, miksi hän haluaisi tehdä DNA-testin:
”Minut adoptoitiin kahden päivän ikäisenä, ja se oli todellinen siunaus. Rohkea äitini luopui minusta, jotta minulla olisi parempi elämä, ja kiitän häntä siitä ikuisesti. Biologinen äitini oli vasta 16-vuotias, kun synnyin. Biologinen isoisäni oli sanonut, että hän ajattelee minua joka päivä. Olen yrittänyt elää sellaista elämää, josta koko perheeni olisi ylpeä. Haluan todella tavata biologiset vanhempani ja -isovanhempani, jotta voin kiittää heitä kaikesta siitä, mitä he ovat antaneet minulle. Haluan oppia, keitä he ovat, ja jakaa tarinoitamme heidän kanssaan.”
Karalle myönnettiin ilmainen DNA-pakkaus, ja hän teki testin. Valitettavasti hänen tuloksistaan ei löytynyt yhtään lähisukulaista. Vuosien ajan hän tarkisti jokaisen MyHeritagen kautta saamansa DNA-osuma -sähköpostiviestin, mutta osumat olivat aina kaukaisia.
Kunnes eräänä aamuna helmikuussa 2021.
‘Taisit löytää meidät’
”Minulla on paha tapa katsoa puhelintani heti aamulla”, Kara nauraa. Sinä aamuna hän vilkaisi puhelimeensa ja näki vain yhden ilmoituksen: MyHeritagen sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että hänellä oli uusi DNA-osuma. Hän avasi sähköpostin ja ei ollut uskoa silmiään: kyseessä oli 25 prosentin osuma Andrea-nimisen naisen kanssa.
Andrean iän perusteella Kara päätteli, että tämän naisen täytyi olla hänen tätinsä.
Kara kirjoitti välittömästi Andrealle ja soitti äidilleen kertoakseen, mitä hän oli juuri saanut selville. He odottivat jännittyneinä vastausta Andrealta päivän – kunnes Kara sai viestin joltain toiselta, joka oli myös 25-prosenttinen osuma! Se oli Andrean äiti Pam. Tämä sukulaisuussuhde ja 25 prosentin osuma osoittivat epäilemättä, että Pam oli Karan isoäiti.
Perheenjäsenten välisen viestiryöpytyksen jälkeen Andrea ja Pam muistivat jotain, minkä he olivat tienneet monta vuotta sitten. Pamin poika Mark – Andrean veli – oli 19-vuotiaana tullut tyttövauvan isäksi. Pam tiesi asiasta tuolloin, ja kahdeksan vuotta sitten Mark oli kertonut siitä Andrealle lounaalla.
”Taisit löytää meidät”, Andrea kirjoitti Karalle.
Kara tätinsä Andrean kanssa
Kävi ilmi, että Andrea oli hiljattain ladannut DNA:nsa ja äitinsä DNA:n MyHeritageen saatuaan tietää, että se oli mahdollista tehdä ilmaiseksi. Hän opiskelee parhaillaan sivuaineenaan sukuhistoria, ja siksi hän kiinnostui sukututkimuksesta ja DNA:sta. Hän ei koskaan uneksinut, että löytäisi veljensä biologisen tyttären.
Andrea kirjoitti Markille kertoakseen, mitä oli tapahtunut. Aluksi Mark sanoi haluavansa tehdä DNA-testin varmistaakseen asian, mutta Andrea kertoi hänelle, että koska Kara mätsäsi sekä häneen että heidän äitiinsä, oli sataprosenttisen selvää, että Kara oli hänen tyttärensä. Niinpä Mark pyysi Karan tietoja ja kertoi haluavansa puhua tämän kanssa.
‘Tarvitsin aikaa olla tyttäreni kanssa’
”Olin 19-vuotias, kun Kara syntyi, enkä tiennyt hänestä mitään muuta kuin etunimen”, Mark kertoo. ”Kun on nuori, ei ymmärrä, mitä merkitsee saada lapsi ja antaa hänet jollekin toiselle. Mutta on se vaikeaa, sitä miettii, kuka hän on, miten hänet on kasvatettu? Onko hän onnellinen?”
Markin ja Karan viestienvaihto Facebookissa jatkui aamuyön tunneille asti. He päättivät tavata, mutta koska töissä oli kiireistä, oli Markin sovittava tapaaminen kahden viikon päähän. ”Muutaman päivän kuluttua minusta tuntui, etten voinut enää odottaa, ja pyysin tapaamista aikaisemmin”, Mark kertoo. ”Asumme kahden tunnin ajomatkan päässä toisistamme, joten tapasimme pizzeriassa. Se oli hyvin jännittävää.”
Kara ja biologinen isä Mark
Mark oli yhteydessä myös Karan biologiseen äitiin, ja järjesti yhteyden hänen ja Karan välille – mutta ei ennen kuin oli itse käyttänyt muutaman päivän tutustuakseen Karaan. ”Minusta tuntui, että halusin hänet itselleni, tarvitsin aikaa tyttäreni kanssa”, hän sanoo.
‘En koskaan lakannut ajattelemasta häntä’
Karan biologinen äiti Shannon oli iloinen kuullessaan uutiset.
”Olen aina toivonut, että löytäisin hänet, jotta voisin varmistaa, että hän on saanut paremman elämän, kuten toivoin. Halusin tietää tehneeni oikein, vaikka se oli minulle niin vaikeaa”, Shannon sanoo. ”Halusin, että hän löytäisi minut, joten päivitin joka vuosi yhteystietoni adoptiotoimistoon. Oletin, että se olisi ainoa tapa, jolla hän voisi löytää minut.”
Shannon oli vasta 16-vuotias, kun hän alkoi odottamaan Karaa. ”Isäni oli sitä mieltä, että minun pitäisi kasvattaa hänet”, hän sanoo, ”mutta minä halusin, että hänellä olisi hyvä elämä; että hänellä olisi isä ja äiti, jotka huolehtisivat hänestä hyvin. Niinpä annoin lapseni adoptoitavaksi.”
”En koskaan lakannut ajattelemasta häntä”, Shannon jatkaa. ”Minulla oli hänen valokuvansa, pidin jopa ultraäänikuvan hänestä. Joka vuosi hänen syntymäpäivänään laitoin lappuja ilmapalloihin ja lähetin ne matkaan, ja säästin kirjoja hänelle, unelmoiden, että hän saisi ne jonain päivänä.”
Shannon oli kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei hänen pitäisi yrittää löytää tytärtään ja ottaa yhteyttä häneen. Kymmenen vuotta sitten Mark otti yhteyttä Shannoniin ja yritti vakuuttaa hänet siitä, että heidän pitäisi löytää tyttärensä, mutta hän kieltäytyi. ”Sanoin hänelle, että vaikka haluan sitä kovasti, sen on tultava häneltä itseltään, emmekä voi vain tunkeutua hänen elämäänsä”.
Shannon sanoo, ettei DNA-vaihtoehto ollut koskaan tullut hänen mieleensä. ”Kun Mark soitti minulle ja kertoi löytäneensä Karan, tunsin itseni onnelliseksi mutta myös surulliseksi. Olin surullinen, koska olin kaukana hänestä enkä voinut hypätä autoon ja ajaa heti katsomaan häntä.”
”Hänen tapaamisensa ja tieto siitä, että hänen ihanat vanhempansa pitivät hänestä hyvää huolta, on minulle parantava kokemus”, hän lisää.
Kara ja biologinen äiti Shannon
‘Alttarille kummankin isän kanssa’
Tarina sai kauniin lopun tämän vuoden syyskuussa, kun Kara vihittiin ja hän pyysi sekä adoptio- että biologista isäänsä saattamaan hänet alttarille. Mark, hänen biologinen isänsä, saattoi hänet puoliväliin, ja Doug, hänen adoptioisänsä, jatkoi siitä eteenpäin.
”Minulla on ollut hetkiä elämässäni, jolloin olen miettinyt, onko olemassa ketään, joka näyttää minulta”, Kara sanoo. ”Olen aina halunnut tavata perheeni, mutta en tajunnut, että olisin siitä niin onnellinen. Se vain tuntuu niin hyvältä. Nyt minulla on aivan uusi perhe. Minulla on kaikki, joita tarvitsen.”
