Ennen 1880-lukua polkupyörää kutsuttiin Suomessa nimillä velosipedi, welocipedi, pikajalka, pikaratas, polkuratas tai pikakulkuri. Vaikka sanaa polkupyörä käytettiin jo ennen vuotta 1886, mainitaan valokuvaaja I.K. Inha yleensä polkupyörä-sanan keksijänä. Inha oli innokas pyöräilijä ja mm. vuonna 1895 hän kiersi Suomea polkupyörällä lähes koko vuoden ja kuvasi maisemia Finland I bilder, Suomi kuvissa -teosta varten.
Alla olevassa kuvassa on Kaarlo Mikkolan 1890 valmistama velosipedi. Siinä on suuri, 12-pienainen, puinen etupyörä, jossa taottu rautavanne ja takapyörä on pienempi (halk. 47 cm). Etupyörässä puinen keskiö, jossa rautaiset poljinvarret.
Helsingin kaupunginmuseo – väritetty MyHeritagen In Colorilla
Pyöräilyn alkuvaiheet Suomessa olivat mielenkiintoisia. ”Pikajalka”, joka oli polkupyörän esiaste, teki ensiesiintymisensä Suomen lehdistössä keväällä 1869. Uutinen ilmestyi Uusi Suometar -lehdessä ja kertoi sorvari F. Paulinin esittelemästä welocipedistä, jonka hän oli tuonut näytille Helsingin Seurahuoneelle huhtikuussa. Tämän varhaisen laitteen etupyörä oli noin puolentoista kyynärän korkuinen ja takapyörä hieman matalampi (Kyynärän tarkka määritelmä on vaihdellut eri kulttuureissa ja sen pituus on vastannut yleensä 45–70 senttimetriä). Paulin oli kokeillut laitteellaan muutamia lyhyitä matkoja, joita ei vielä voitu pitää menestyksinä. Kuitenkin, kuten sanonta kuuluu, ”kukaan ei ole seppä syntyissään”.
SANOMALEHTI UUSI SUOMETAR15.04.1869 NO 30 – Kansalliskirjasto.fi
Polkupyörän juuret ulottuvat 1800-luvun alkupuolelle
Polkupyörän edeltäjä oli eräänlainen ratsastuskone, jonka kehitti vapaaherra von Drais vuosien 1816 tai 1817 paikkeilla. Draisin nimi on jäänyt elämään rautateillä käytettävän resiinan käsitteenä, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä dresina. Nykyaikaisen polkupyörän alkuperä liitetään kuitenkin ranskalaisen Michaux’n nimeen, joka asensi ensimmäisenä polkimet etupyörän napoihin. Ajan myötä ketjuvälitys otettiin käyttöön, mikä siirsi polkuvoiman takapyörälle. Samanaikaisesti etu- ja takapyöristä tuli samankokoisia, mikä helpotti ajamista. John Boyd Dunlopin kehitettyä ilmatäytteiset renkaat puisten renkaiden tilalle vuonna 1888, nykyaikainen polkupyörä oli käytännössä valmis.
John Boyd Dunlop. Lähde: Wikipedia – väritetty MyHeritagen In Colorilla
Kokeile sinäkin MyHeritagen In Coloria omiin vanhoihin valokuviisi!
Potkupyöräkouluja hienostuneille herrasmiehille
Jo 1820-luvulla Euroopassa järjestettiin hienostuneille herrasmiehille erityisiä polkupyörä- tai pikemminkin potkupyöräkouluja. Mainittu ratsastuskone liikkui eteenpäin, kun kuljettaja potki jaloillaan maata, samoin kuin nykyaikainen potkulautailija tekee. Polkupyöräily levisi Ranskasta ensin Englantiin, Yhdysvaltoihin, Italiaan ja muihin maihin, mm. Ruotsiin. Suomeenkin näitä laitteita odotettiin saapuvaksi keväällä 1869, kunhan ”vain jäät lähtevät ja meri avautuu höyrylaivaliikenteelle”.
Velosipedistä oli hyötyä työelämässä 1800-luvulla
Samaan aikaan lehdistössä kerrottiin tästä uudesta laitteesta mm. seuraavaa: ” Mikä suuri hyöty näistä uusista kulkuneuwoista on, woipi arwata siitä, että niillä tasaisella tiellä pääsee kulkemaan enemmän kuin peninkulman tunnissa, niinmuodoin yhtä nopeasti kuin hywällä kyytihewoisella. Tästä syystä käytetäänkin welocipedejä jo hywin yleisesti Ranskassa, warsinkin Parisissa. Näillä ei ainoastaan olla lystiä ajamassa, niillä toimitetaan kaikenlaisia asioitakin. Aiwan tawallista on nähdä jonkun asiamiehen, kauppiaan, kaupunginpostin tai muun semmoisen pidättäwän welocipedinsä kauppapuodin eteen, jonka seinää wastaan hän panee sen nojaamaan siksi aikaa, kun toimittaa asiaansa, ja sen tehtyä taas istuutuwan ja pitkittäwän matkaansa. Erään keisarillisen käskyn mukaan pitää pimeässä ajaessa oleman lyhty welocipedissä, jotta illoilla usein näkee tämmöisiä lyhtyjä liikkuwan sinne tänne ikään kuin wirwatulet.” (Sanomalehti Ilmarinen 23.4.1869 nro 17 / Kansalliskirjasto.fi)
Suomen ensimmäinen polkupyörätehdas perustettiin Turkuun
Suomalainen polkupyöräteollisuus sai alkunsa, kun Kustaa Merilä avasi polkupyöräliikkeen Turkuun vuonna 1898 ja alkoi valmistaa polkupyöriä muutaman vuoden kuluttua. Suomen Polkupyörä- ja Konetehdas Oy oli Merilän (1875–1961) vuonna 1904 Turkuun perustama Suomen ensimmäinen polkupyörätehdas, jonka toiminta loppui konkurssiin perustajan kuoltua 1960-luvun alussa. Yritys myi polkupyöriään eri tuotemerkeillä, kuten Olympia, Kiri, Aino, Luxus, Tähti, Svensk Fauber, Eagle ja myös Supo.
Suomen Polkupyörä ja Konetehdas omistaja K.E. Merilä. Turun museokeskus
Polkupyörän ajolupa- ja rekisteröintikäytännöt vaihtelivat
Tampereen Poliisimuseon tutkija Panu Rissanen on kertonut, että Suomessa rekisteröitiin ensimmäisen kerran polkupyöriä vuonna 1895, ainakin Helsingin poliisilaitoksella. Hän huomauttaa, että polkupyörien rekisteröintiin ei ole koskaan annettu valtakunnallista määräystä, ja käytännöt ovat perustuneet paikallisiin säännöksiin. Tämä tarkoittaa, että rekisteröinnin aloitus- ja lopetusvuodet saattoivat olla erilaiset paikkakunnan mukaan. Jokaisella kaupungilla ja kauppalalla oli omat poliisijärjestyssääntönsä, jotka saattoivat vaihdella hieman sisällöltään. Esimerkiksi Tampereella vielä 1950-luvulla polkupyörän ajamiseen piti olla lupa. Sen lisäksi pyörään oli kiinnitettävä rekisterikilpi. (https://www.ts.fi/teemat/378282)
Polkupyörän ajolupa – Lappeenrannan museot
Ohjeita pyöräilijälle – Lappeenrannan museot
Polkupyöräkilpailuja velodromilla ja Kaisaniemen puistossa
Suomen ensimmäinen velodromi rakennettiin jo 1897 Helsingin Eläintarhaan. Samana vuonna pidettiinkin jo maamme ensimmäiset SM-kisat pyöräilyssä. Tosin ensimmäinen pyöräilyseura oli perustettu Helsinkiin jo 1882.
Kilpapyöräilijä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa – väritetty MyHeritagen In Colorilla / Museoviraston kokoelmat
Kaisaniemen puistossa ajettiin ensimmäiset kisat kahta vuotta myöhemmin. 500 metrin pikamatkalla kilpailun voittajan huippunopeus oli 36 km/h. Kestävyysmatkaan, joka oli aluksi 3,5 km pitkä, lisättiin kolmessa vuodessa pituutta, ja se venyi nyt 5 ja 10 km mittaisiksi. Vaikka kilpailutoiminta hiipui 1900-luvun alussa, tavallinen kansa alkoi harrastaa pyöräilyä yhä enemmän.
Nykyisin polkupyörä on maailman käytetyin tekninen liikenneväline. Sen etuja ovat edullisuus, terveellisyys, saasteettomuus sekä ketteryys etenkin ahtaiden kaupunkiympäristöjen liikenneruuhkissa. Ahkerimmat pyöräilijät löytyvät Benelux-maiden, Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan suurkaupungeista. Polkupyörä on suosittu liikenne- ja liikuntaväline myös Pohjoismaissa, erityisesti Tanskassa ja Suomessa.
Artikkelikuvassa on kaksi miespyöräilijää 1800-luvun loppupuolelta. Kuvalähde: Helsingin kaupunginmuseo
Tutustu myös muihin historiallisiin artikkeleihin MyHeritagen blogissa
Kerro meille kommenteissa, millainen oli sinun ensimmäinen polkupyöräsi?
